Vinkit

Unohda paistinpannu! Pekoni uunissa on täydellisen rapsakkaa näppärällä foliohaitarilla

Pekoni kannattaa valmistaa uunissa tätä yksinkertaista folioniksiä hyödyntäen.

Teksti:
Tiia Kailaheimo
Kuvat:
Annan Toimitus, Istock

Pekonia paistaessa foliosta on moneksi.

Pekoni kannattaa valmistaa uunissa tätä yksinkertaista folioniksiä hyödyntäen.

Viikonloppujen hitaille aamiaisille pekoni toisi ylellisen, hotelliaamiaisen tuntuisen lisän, mutta sen paistaminen on usein kaukana ylellisyydestä. Tähän on onneksi ratkaisu: paista pekoni uunissa.

Pannulla paistaessa pekonin rasva roiskuu ympäri keittiön tasoja ja seiniä, ja käry valtaa koko asunnon. Pekoni olisi muutenkin parhaimmillaan piirun verran rapsakkana, ei yltäkylläisen rasvaisena, kuten pannulla tuppaa käymään.

Uunissa pekonin rasva ei pääse sotkemaan keittiötä eikä savuttamaan. Uunissa paistaessa liesitaso myös vapautuu muun aamiaisen valmistukseen.

Pannulla paistamiseen verrattuna pekoni uunissa kypsyy tasaisemmin, ei pala yhtä herkästi ja valmistuu melko itsestään.

Vielä rapeamman ja täydellisemmän lopputuloksesta saa, kun mukaan ottaa tämän folioniksin.

Foliota voi käyttää kahteen tarkoitukseen: pellin vuoraamiseen ja foliohaitarin valmistukseen. Kun vuoraat uunipeltisi tai -vuokasi foliolla, ei pekonista valuva rasva pääse sotkemaan. Foliohaitari taas takaa rapean ja mehukkaan lopputuloksen.

Lue myös resepti: Pekonia, kananmunaa ja tomaattia – aamupalapelti

foolioniksi pekoni
Pannulla pekoni jää uimaan omaan rasvaansa.

Tarvitset

  • pekonia
  • uunipellin
  • foliota

Yksinkertaista!

Pekoni uunissa – tee näin

1. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Paistoaika riippuu omista mieltymyksistäsi – haluatko pekonisi rapeana vai löysempänä? Paistoaika voi olla jotain 7–20 minuutin väliltä.

2. Sotkun välttämiseksi vuoraa uunipelti foliolla. Voit käyttää tähän vaihtoehtoisesti ihan vain leivinpaperia.

folioniksi

3. Pekoni uunissa valmistuu käden käänteessä haitarin päällä. Taittele siis noin 1,5 kertaa uunipellin mittainen folionpätkä siksakkimaiseksi ritiläksi. Ala taitella folion lyhyempää reunaa samaan tapaan kuin vieteriä: ensin toiselta puolelta, käännä folio ympäri ja taita siltä puolelta. Älä siis taittele foliota rullalle yhdeltä puolelta. Taitos voi olla noin yhden senttimetrin paksuinen.

4. Venytä folio auki ja asettele pekonit folioritiläsi päälle. Pelti on valmis uuniin!

5. Paistaessa huomaat, että ylimääräinen rasva valuu haitarin koloihin. Näin pekoni pääsee rapsakoitumaan täydellisyyteensä.

pekoni uunissa
Haitarin ei tarvitse olla täydellinen, pääasia että liiat rasvat valuvat pekonista rakoihin. Nämä pekonit viihtyivät 200 asteessa kahdeksan minuuttia.

6. Pekoni uunissa on valmis!

Pekoni on klassikkoaamiaisen puolikas yhdessä kananmunakokkelin kanssa, mutta edukseen myös iltapalassa kuten lämpimissä persikka-pekonileivissä. Foliohaitarilla voi maksimoida pekonin rapeuden samassa uunissa, samalla vaivalla.

Pekonista syntyy myös pääruokaa tai herkkulisuke – taivaallinen pekoni-perunasalaatti käy molempiin tarkoituksiin.

Kotiliesi.fi: Pekoni tuo mehevyyttä ruokiin – katso parhaat pekonireseptit ja -vinkit

X