Karjalanpiirakoiden salaisuus piilee kuoritaikinassa ja voisulassa.
Perinneruoista saa leikkimielisen itä–länsi-ottelun – niin erilaisia ovat tavat maamme laidoilla. Valitse puolesi tai poimi parhaat molemmista.
Karjalanpiirakoiden salaisuus piilee kuoritaikinassa ja voisulassa. Perinneohjeen mukaan karjalanpiiraiden kuoritaikina pitää ajella niin ohueksi, että sen läpi voi nähdä seitsemän kirkon tornit.
Makea saaristolaislimppu maistuu erityisen hyvältä graavilohen tai maustesilakoiden kanssa. Saaristolaislimpun aromi syntyy maltaista, siirapista ja kuminasta.
Ruokavaikutteet tulivat Länsi-Suomeen usein lahden takaa Ruotsista. Sieltä ovat peräisin monet keittäen valmistetut liharuoat, myös tilli- ja piparjuuriliha.
Karjalanpaistia ei aikanaan kutsuttu karjalanpaistiksi, vaan lihapotiksi ja ruukku- tai uunipaistiksi. Ruoan makean paahteinen aromi syntyy vain hitaasti raukeassa uunissa hauduttamalla. Karjalaisessa ruoanlaitossa on olennaista ahkera uunin käyttö, perinteistä läntistä ruokakulttuuria on osuvasti kutsuttu keittäväksi keittiöksi.
Satakuntalainen siikasoppa on kirkaslieminen. Porilaisen sanonnan mukaan maidon lisääminen siikasoppaan on synti, jota ei saa anteeksi taivaassakaan.
Sian kylkiviipaleiden alla haudutetun muikkupotin modernissa versiossa on pekonia, joka antaa kaloille savun makua.
Karjalaiset ruuat tietenkin,oonhan mie itä-suomesta,karjalanpiirakat ja paisti on ruokien aatelistoa,niitä ei voita mikään.karjalaiset perinneruuat on maukkainta,mitä tiedän.
Karjalaiset ruuat tietenkin,oonhan mie itä-suomesta,karjalanpiirakat ja paisti on ruokien aatelistoa,niitä ei voita mikään.karjalaiset perinneruuat on maukkainta,mitä tiedän.
Kommentit

Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous