Vinkit

Keittokirjan tekijät esittelyssä: Ulla Svensk

Teksti:
Anna.fi

Fantasiakakuistaan tunnettu tekijä Ulla Svensk näyttää nyt, miten erityisesti voileipäkakkuihin voi loihtia uutta ilmettä. Ne ovat jälleen suosittua juhlatarjottavaa, ja kirja sisältää runsaasti myös arkeen ja juhlaan sopivien piirakoiden ja pikkusuolaisten ohjeita.

Suloiset suolaiset -kansikuva

Leipuri-kondiittori Ulla Svensk tuli tunnetuksi ensin blogileipurina. Hänen esikoiskirjastaan Unelmakakut (2007) tuli menestys. Suosittuja ovat olleet myös Lempileivonnaiset (2009) ja Juhlaleivonnaiset (2010).

Ulla Svensk kertoo, että hän ei juurikaan haeskele ideoita resepteihinsä. Innostus leipomiseen saattaa herätä jonkin aikakauslehdessä tai netissä olleen leivonnaisen myötä. 

”Jokainen voi kehitellä uusia reseptejä kurkkaamalla jääkaappiin ja ruveta leipomaan tarvikkeiden mukaan”, Svensk innostaa. ”Perusasiat ovat leipomisen a ja o”, hän muistuttaa.

Svenskillä on useita suosikeja Suloiset suolaiset -kirjassa. Yhdeksi niistä hän mainitsee lihavoileipäkakun, jota hän on tehnyt samalla reseptillä jo kaksikymmentä vuotta. 

Ohjeet kutsuvat kokeilemaan

Kirjassa on yhteensä noin 70 reseptiä upeine kuvineen: 19 voileipäkakkua kalastajan sushikakusta lihapulla-mozzarellakakkuun; 16 piirakkaa savulohipiirakasta vähähiilihydraattiseen juustopiirakkaan, 20 pikkusuolaista salamimuffinsseista katkarapukierteisiin ja 5 paistettua kakkua pippurisesta lammaskakusta juusto-päärynäkakkuun.

Mukana on myös yhdeksän leipäohjetta vaikkapa voileipäkakkujen pohjaksi, kauraleseleivästä punajuurileipään. Kirja jakautuu näin neljään päälukuun. Myös erikoisruokavaliot on otettu huomioon kaikissa luvuissa.

Parsakaali-tomaattipiirakka

Tässä esimerkkinä kaunis ja herkullinen

Parsakaali-tomaattipiirakka

   -vähähiilihydraattinen

Pohja:

  • 130 g parsakaalisosetta
  • 100 g Mustaleima-juustoraastetta
  • 1 kananmuna
  • 2 rkl vehnälesettä
  • 3 rkl ruisjauhoja
  • ½ tl leivinjauhetta

Täyte:

  • 1 dl Mustaleima-juustoraastetta
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl kermaa
  • 100 g parsakaalin nuppuja
  • ½ paprikaa
  • 10 kirsikkatomaattia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • ½ tl pippuriseosta

Irrota parsakaaleista varret ja keitä ne pehmeiksi, noin 10–15 minuuttia. Säästä parsakaalin nuput täytteeseen. Kun varret ovat jäähtyneet, soseuta ne ja sekoita joukkoon juustoraaste, kananmuna, vehnäleseet, ruisjauhot ja leivinjauhe. Levitä taikina halkaisijaltaan 28 cm:n piirakkavuoan pohjalle ja reunoille ja esipaista pohjaa uunin alatasolla 200 asteessa noin 5 minuuttia.

Sekoita Mustaleima-juustoraaste, kananmunat ja kerma keskenään ja levitä seos pohjan päälle. Lisää pinnalle parsakaalin nuppuja, pilkottua paprikaa, halkaistut kirsikkatomaatit ja murskatut valkosipulinkynnet. Ripota pinnalle vielä pippuriseosta ja paista piirakkaa uunin alatasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia.

 

 

Suloiset suolaiset -kansi

 

 

X