Vinkit

Lakritsinrakastajan taivas - lakritsifestivaalit 2014

Teksti:
Anna.fi

Suomen ensimmäiset Lakritsifestivaalit järjestettiin 10. toukokuuta Helsingin Wanhassa Satamassa. Ruoka.fi:n Johanna kävi paikan päällä tutustumassa tähän uuteen makeaan tapahtumaan.

Lakritsifestivaaleilla oli yhteensä 23 näytteilleasettajaa, osa Ruotsista saakka. Kojuista sai maistiaisten lisäksi tietysti ostaa lakritsiherkkuja kotiin. Festivaaleilla pääsi myös osallistumaan maistajaisluentoihin, jossa yhden teemana oli hauskasti ’Salmiakkimaaottelu Suomi-Ruotsi’.

Monien pöytien hittituotteiksi nousivat lakritsi- ja salmiakkijauheet- sekä kastikkeet, joita voi käyttää hyväksi leivonnassa ja ruuanlaitossa. Tarjolla oli muun muassa lakritsilla maustettuja leivonnaisia, barbeque-kastiketta ja leipää. Kotiin ostettavaksi tarjolla oli esimerkiksi lakritsipannacottaa.

Myynnissä oli myös lakritsista inspiraationsa saaneita koruja ja asusteita.

Monilla näytteilleasettajilla oli tarjolla uutuustuotteita. Fazerin kojusta sai varta vasten festivaaleja varten valmistettuja suklaalastuja, joita oli maustettu erilaisilla Fazerin salmiakki- ja lakritsikarkeilla.

Lakritsiateljeessa lapset ja lapsenmieliset pääsivät tekemään lakupaloista taidetta ja koruja.

Festivaalialueelta löytyi myös lakritsista kertova näyttely, jossa esillä oli lakritsikasvin juurta ja eri menetelmin valmistettua lakritsia. Paikalla oli myös mukava herrasmies joka kertoi lakritsista hyvin asiantuntevasti, tosin ruotsin kielellä. 

Kuvia lakritsifestivaaleilta:

Lakritsin historiaa

Lakritsi on musta makeinen, joka sisältää lakritsikasvin juurta, sokeria, lääkehiiltä ja vehnäjauhoa. Joissakin lakritsilaaduissa on mukana myös arabikumia ja salmiakkia. Pohjoismaiden, Alankomaiden ja Englannin ulkopuolella lakritsi on hyvin harvinaista herkkua.

Lakritsin historia ulottuu jo muutaman vuosituhannen taakse. Lakritsi mainitaan jo perinteisissä kiinalaisissa yrttikirjoissa ja myös egyptiläisissä papyrusrullissa. Keskiajalla lakritsilla sanottiin olevan jopa maagisia voimia ja ihmeparannuskykyjä. Lakritsi olikin 1700-luvulle saakka etupäässä lääkeaine. Lakritsia käytettiin pääasiassa vilustumistautien ja vatsavaivojen hoidossa.

Vuonna 1760 englantilainen apteekkari George Dunhill lisäsi lakritsijuuren uutteeseen sokeria ja muita ainesosia. Näin alkoi lakritsin syntymähetki makeisena.

Lähde: Haribo

Teksti: Johanna Nikama
Kuvat: Hilppa Alanko
 

X