Vinkit 15.8.2017

Näin syntyy mehevä munakas: 13 ruokaisaa ja herkullista munakasta

Teksti: Leena Kalliokoski Kuvat: Otavamedia
Onnistunut munakas on kullankeltainen, sileä ja sisältä pehmeä ja kuohkea. Paistinpannulla valmistettu munakas on pikaruokaa parhaimmillaan, sillä sen valmistukseen kuluu aikaa noin minuutti.

Munakas kypsyy nopeasti, joten ennen kuin ryhdyt toimeen, kata pöytä, valmistele täytteet, lue munakasresepti rauhassa ja keskity.

Yhden hengen munakkaasta tulee mehevin, kun käytät siihen kaksi tai kolme kananmunaa. Se valmistuu näppärämmin kuin suuri, esimerkiksi kahdeksan munan munakas.

Yhden hengen munakkaalle kannattaa valita pieni pannu, läpimitaltaan noin 18 senttimetriä. Kahdeksan munan munakas vaatii halkaisijaltaan 26 sentin pannun.

Paistinpannun tulee olla puhdas ja sileä, jotta munakkaan saa helposti liu’utettua kaksin kerroin ja lopuksi lautaselle.

Kuuma pannu ja nopeus ovat valttia

1. Riko kananmunat kulhoon ja lisää suolaa sekä valkopippuria.

2. Vatkaa kananmunia isolla haarukalla vain sen verran, että keltuaiset ja valkuaiset sekoittuvat hyvin.

3. Laita voi pannuun ja pannu kovalle lämmölle. Kun voi sulaa, kallistele pannua niin, että myös laidat tulevat voidelluiksi. Pannu on sopivan kuuma kananmunaseokselle, kun voin vaahtoaminen on juuri asettumassa ja voi ruskistumassa.

4. Siirtele pannua rauhallisesti edestakaisin liedellä ja sekoita samalla munaseosta haarukalla. Muutamissa sekunneissa munakkaasta tulee vaaleaa, kuohkeaa ja mehevää.

5. Lisää munakkaaseen haluttu täyte.

6. Kun munakas on kypsä, kohota pannun vartta niin, että pannu kallistuu, jotta munakas on helpompi kääntää puolikuuksi ja valuttaa lopuksi lautaselle.

Kermaa, vettä vai voita?

Legendaarisen kokin, Julia Childin, opeissa munakkaaseen ei lisätä nestettä. Munakas paistetaan voissa ja  valmiin munakkaan päälle sivellään voita.

Moni suomalainen huippukokki neuvoo lisäämään kolmen kananmunan munakasmassaan noin puoli desilitraa kermaa. Keveimmissä resepteissä munaseokseen lisätään vettä ja munakas paistetaan ruokaöljyssä.

Oman makuunsa sopivan munakkaan teon oppii vain tekemällä ja kokeilemalla.

Maukkaat täytteet viimeistelevät munakkaan

Munakkaan voi maustaa esimerkiksi tuoreilla yrteillä. Kokeile vatkata munamassa joukkoon esimerkiksi hienonnettuja tuoreita yrttejä, kuten ruohosipulia tai persiljaa. Samoja yrttejä voi ripotella lopuksi valmiin munakkaan päälle.

1. Juustoa

Raastettu juusto sopii oivasti munakkaan täytteeksi. Esimerkiksi aromikas parmesaani ja maukas cheddar toimivat munakkaassa loistavasti.

Täyteläinen cheddarjuusto-fritatta viimeistellään uunissa ja nautitaan lämpimänä suoraan pannulta. Juustojen lisäksi tämä munakas saa makua myös ripauksesta cayenne-pippuria.

Cheddarjuustofrittata

Resepti: cheddarjuusto-frittata

2. Sieniä

Sienimunakas on klassikko. Käsittele ja paista sienet valmiiksi ja lisää ne lähes valmiiseen munakkaaseen.

parmesaani-herkkusienimunakas

Resepti: herkkusienimunakas

3. Kinkkua

Munakkaan voi täyttää ruokaisaksi esimerkiksi kuutioiksi silputulla saunapalvikinkulla, hienonnetulla paprikalla ja juustolla.

kinkku-juustomunakasrulla

Resepti: kinkku-juusto-munakasrulla

4. Savulohta ja pinaattia

Tuhti savulohi-pinaattimunakas saa täytteekseen savulohta, pinaattia, perunaa ja mascarpone-juustoa. Valmistele ensin kaikki täytteet ja aloita vasta sitten itse munakkaan teko.

Tämä kahdeksan munan munakas sopii tarjottavaksi isommalle joukolle vaikkapa sunnuntain brunssilla.

savulohi-pinaattimunakas

Resepti: savulohi-pinaattimunakas

Munakkaan voi tehdä myös uunissa

Munakkaan voi valmista paistinpannulla liedellä, mutta myös uunissa. Uunimunakas on aina hieman erilainen kuin pannulla pikaisesti pyöräytetty omeletti.

Uunimunakkaassa tärkeää roolia näyttelevät täytteet. Täytteeksi sopii lähes mikä tahansa ja täytteitä voi olla runsaasti.  Kokeile kauden vihanneksia tai vaikkapa jauhelihaa.

uunimunakas kahdelle

Resepti: uunimunakas kahdelle

Katso lisää munakasreseptejä meiltä ja muualta:

Espanjalainen munakas

Marokkolainen munakas

Kreikkalainen munakas

Japanilainen munakassalaattikulho

Munakaskiekot

Pienet lohimunakkaat ja piparjuurikastike

Hanna Gullichsenin maalaisomeletti

Kotiliesi.fi: italialainen munakas

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi