Ruoka

TM vertailussa kolme jäätelökonetta

Tekniikan Maailma kokeili kotijäätelön valmistusta kolmella erilaisella jäätelökoneella. Katso tästä testin tulokset.

Teksti:
Kirsti Herttua
Kuvat:
Hannu Häyhä, Colourbox, Pekka Holmström, Kristiina Kurronen

Tekniikan Maailma kokeili kotijäätelön valmistusta kolmella erilaisella jäätelökoneella. Katso tästä testin tulokset.

Suomalaiset johtavat jäätelökulutusta Euroopassa. Lyhyestä lämpimästä ajasta huolimatta jäätelöä syödään Suomessa vuodessa jopa 13 litraa henkeä kohti. Kulutuksen huippu on kesällä ja eniten jäätelöä myydään huhtikuun ja elokuun välillä, noin 60 prosenttia vuosittaisesta kokonaiskulutuksesta. Kylmää herkkua nautitaan silti myös ympäri vuoden joko jälkiruokana tai välipalana.

Testin monipuolisin ja kallein laite sisältää oman kompressorin, joka jäähdyttää jäätelön ilman pitkiä esivalmisteluita. Perinteisempää jäätelökonetta edustava laite on varustettu vain kylmää varastoivalla jäähdytyskulholla, jota on pidettävä pakastekaapissa useita tunteja ennen jäätelön valmistusta. Kokeilimme jäätelön tekoa myös pelkästään lihasvoimaa vaativalla pallolla.

Wilfa_2
Wilfan suurikokoinen jäätelökone sisältää oman kompressorin. Tunnissa jäätelökone sekoittaa, jäähdyttää ja kovettaa jäätelön, joka on ominaisuuksiltaan tavallisen teollisen jäätelön veroista.

Omaan makuun sopivaa jäätelöä

Suomalaisten jäätelömaku on toistaiseksi vielä varsin perinteinen. Vaniljajäätelö pitää vahvasti pintansa, mutta toisaalta olemme valmiita myös kokeilemaan ennakkoluulottomasti uusia makuja ja raaka-aineita. Tämä on nähtävissä kauppojen pakastinkaapeissa ja jäätelökioskien laajassa valikoimassa. Kun jäätelön tekee itse, voi varmemmin vaikuttaa käytettyihin raaka-aineisiin ja niiden alkuperään. Makuelämyksen rajana ovat vain mielikuvitus ja kokeilunhalu.

Jäätelön valmistuksessa on monta eri vaihetta, kunnes valmiin tuotteen maku, koostumus ja rakenne täyttävät vaativankin maistelijan toiveet. Jäätelön perusaineista (kerma, maito ja sokeri) sekoitetaan ja jäähdytetään valmis jäätelömassa. Nopean pakastusvaiheen aikana massaa sekoitetaan pitkään, jotta ilmaa sekoittuisi mukaan ja jäätelöstä tulisi pehmeää. Lopuksi jäätelöön lisätään mausteet, kuten marjat, pähkinät, hillot tai suklaa. Kokonaisuus kovetaan -25…- 28 ºC lämpötilassa.

Oman jäätelön tekeminen onnistuu myös ilman erillistä jäätelökonettakin. Avuksi tarvitaan vain riittävästi jäähdytystehoa laskemaan massan lämpötila reilusti pakkasen puolelle esimerkiksi pakastimen avulla. Tosin massaa joudutaan sekoittamaan jatkuvasti pakastuksen aikana. Pakastimella tehty jäätelö on valmista syötäväksi vasta useiden tuntien työrupeaman jälkeen.

Anton_Oliver2
Anton Oliverin kulho vaatii tuntien pakastuksen ennen käyttöä, sillä jäähdytyselementti on integroitu kulhoon. Kulhon päälle kiinnitetään kansi, jonka yhteydessä sijaitsee vatkainta liikuttava pieni moottori.

Itse tehtynä jäätelöön voi käyttää ruokavalioon sopivia raaka-aineita. Maitopohjaisia jäätelöitä voi valmistaa myös laktoosittomina ja maitoallergiasta kärsivä voi turvautua kermajäätelön sijasta soija- tai kauramaidosta valmistettuun jäätelöön. Jopa vohvelia on saatavissa gluteenittomana, jolloin se sopii myös keliakioille tai gluteenitonta dieettiä noudattaville.

Jäätelöiden rasvaprosentit määrittävät niiden kauppanimet. Kermajäätelössä tulee olla maitorasvaa vähintään 8 prosenttia ja maitojäätelössä 2,5 prosenttia. Kasvirasvajäätelössä käytetään rasvatonta maitoa ja kasvisrasvaa. Tofujäätelö sisältää soijamaidosta valmistettua tofua.

Pallo
Simppeli jäätelökone avautuu molemmista päistä. Toiseen reikään laitetaan jäähdyttävät jääpalat ja suola. Toisesta päästä avautuu kulho, jossa valmiiksi sekoitetuista jäätelöaineksista ravistellaan jäätelöä.

Jäätelöiden koostumuksissa isoja eroja

Valmistimme kullakin laitteella samalla reseptillä ja samoista raaka-aineista jäätelöä testiryhmän arvosteltavaksi. Kaikilla kolmella jäätelökoneella onnistuttiin kyllä saamaan aikaiseksi jäätelöä, mutta jäätelöiden rakenne vaihteli melkoisesti ja vaikutti suoraan makuelämykseen. Testien aikana kertyi kokemuksia kolmen koneen esivalmistelujen työmäärästä ja valmistuksen nopeudesta ja vaivattomuudesta.

WILFAN kompressorilaitteella valmistettu jäätelö täyttää hyvän jäätelökoostumuksen kriteerit ja valmistus sujuu vaivattomasti ja ilman ponnistuksia. Edullinen Anton-kylmäelementtilaite vaatii pitkät esivalmistelut, eikä jäätelö kovetu riittävästi vaan jää pehmytjäätelön kaltaiseksi. Ilman sähköä ja vatkainta toimiva Simppeli on työläs tapa tehdä kotijäätelöä ja jäätelön koostumus on varsin epätasainen.

 

Jäätelökoneet 20–230 €

 

WILFA ICM-C15


 

Wilfa

Edustaja: Oy Wilfa Suomi Ab, www.wilfa.fi
Hintaluokka: 230 €
Mitat (l x s x k): 40,2 x 28,1 x 24,5 cm
Paino: 10 kg
Kokonaistilavuus: 1,5 l
Jäätelön tilavuus: 0,75 l
Sähköteho: 150 W
Jäähdytyslämpötila: -18…- 35 °C
Kylmänäpitotoiminto: 1 h

 

Wilfa Vanilje -jäätelökone sisältää kompressorin, joka jäähdyttää jäätelön valmiiksi noin tunnissa. Teräspintainen ja painavahko laite lohkaisee reilusti pöytätilaa ja tarvitsee toimiessaan ilma-aukkojen ympärille vapaata tilaa. Täysautomaattisen kompressorin ansiosta jäätelön valmistamisen voi aloittaa ilman etukäteisvalmisteluja. Laitteella voi myös valmistaa peräkkäin useita annoksia.

Wilfan jäätelökone mukailee teollista jäätelön valmistustapaa. Ensin sekoitetaan valmistettu jäätelömassa ja sekoitusvaiheen lopussa lisätään halutut makuaineet (marjat, pähkinät tai suklaa). Viimeisessä vaiheessa jäätelö kovetetaan. Jäätelömassan raaka-aineita ei tarvitse esijäähdyttää. Laitteeseen käyvät huoneenlämpöiset raaka-aineet.

Jäätelökoneen ohjauspaneelista voi kerralla valita korkeintaan tunnin käyttöajan. Näytöllä on esillä jäljellä oleva aika, pakastuslämpötila ja toimintokuvake. Sekoittamisen voi keskeyttää milloin tahansa jäähdyttämisen jatkuessa edelleen.

Wilfan käyttö on helppoa ja laitteen käyntiääni jää siedettävälle tasolle. Jäätelömassa sekoittuu hyvin suuren muovivatkaimen ansiosta ja massa laajenee yli kaksinkertaiseksi alkutilasta. Valitettavasti iso vatkain vie suuren tilan jäätelökulhosta ja jäätelön kaapiminen vatkaimen siivekkeistä tuntuu työläältä. Lopputulos kuitenkin palkitsee, koska jäätelön rakenne muistuttaa hyvin tehdasjäätelön koostumusta ja se säilyy kiinteänä vielä pöytiin tarjoiltaessa. Lisäksi jäätelön voi jättää laitteeseen tunniksi valmistuksen jälkeenkin. Wilfa pitää jäätelön kylmänä jäähdyttäen sitä 10 minuutin välein.

HYVÄÄ:

jäätelön koostumus

helppokäyttöinen

HUONOA:

isokokoinen

 

ANTON Oliver SU-562


 

Anton_Oliver

Ostopaikka: verkkokauppa.com
Hintaluokka: 20 €
Halkaisija: 18 cm
Korkeus: 25 cm
Paino: 2,4 kg
Kokonaistilavuus: 1,5 l
Jäätelön tilavuus: 0,75 l
Sähköteho: 12 W

 

Anton Oliverin jäätelökone on edullinen versio jäähdytyselementillä toimivasta laitemallista. Laitteen kulhoon on niissä yleensä integroitu samanlainen kylmää varaava ja luovuttava elementti, joita käytetään pitämään viileyttä yllä esimerkiksi kylmälaukussa. Kylmäelementti sisältää suolavettä, joka sitoo tehokkaasti ympäristöstä lämpöenergiaa.

Varsinainen jäätelömassan valmistaminen vie suunnilleen saman ajan kuin kompressorilaitteella, mutta jäätelökulhon tulee olla pakastimessa etukäteen vähintään 8 tuntia ja raaka-aineiden esijäähdytettyjä. Koska laitteen mukana tulee vain yksi kulho, jäätelöä voi tehdä vain yhden annoksen vuorokaudessa. Kulho vie tilaa pakastimessa eikä kaikkiin pakastimiin se edes välttämättä mahdu.

Anton on rakenteeltaan hieman heppoisen oloinen. Laitteessa on vain käynnistyskytkin. Pienitehoinen moottori pyörittää vatkainta, kunnes moottorin ääni käy valittavaksi ja lopulta vatkaimen pyöritysteho loppuu.

Vatkain pyörii noin puolen tunnin ajan. Jäätelömassa sekoittuu kohtalaisen hyvin, mutta valmiin jäätelön rakenne jää pehmytjäätelön kaltaiseksi, vaikka nesteen korvaisi kokonaan kermalla. Alumiinisen kulhon seinämiin jäätelö jämähtää tehokkaasti. Jäätelö on nautittava heti tai mieluummin siirrettävä hetkeksi pakastimeen kovettumaan. Jäähdytyselementti ei riitä kovettamaan jäätelöä kompressorilaitteen tavoin.

HYVÄÄ:

kompakti koko

hinta

HUONOA:

tekee pehmytjäätelöä

mekaaninen rakenne

 

SIMPPELI jäätelökone


 

Pallo2

Ostopaikka: Band Company Oy,
www.mulletoi.fi
Hintaluokka: 40 €
Halkaisija: 21,5 cm
Paino: 1,2 kg
Kokonaistilavuus: 1 l
Jäätelön tilavuus: 0,5 l

 

 

Verkkokaupassa myytävä simppeli jäätelökone on jalkapallon kokoinen laite, jolla jäätelön valmistamisen luvataan olevan helppoa ja hauskaa. Pyöreä kumimainen pallo aukeaa navoistaan ja toisen pään kannen alta löytyy alumiininen kulho. Toisessa päässä on avonainen tila, joka on tarkoitus täyttää jääpaloilla ja karkealla suolalla. Valmistaja suosittelee vuorisuolan käyttöä, mutta merisuolakin kelpaa. Jäähdytysmekanismi on samankaltainen kuin jäähdytyselementin sisältävillä laitteilla. Jääpaloja joutuu latomaan melkoisen määrän navasta sisään ja suolaakin yli desin kerralla.

Jäätelömassa tulee jäähdyttää ja sekoittaa hyvin ennen siirtämistä pallon kulhoon. Varsinainen vatkaus hoituu käsivoimin. Palloa voi kieritellä tai ravistella jäätymisen aikana. Simppeli jäätelökone vaatii paljon käsityötä ja välillä vaikuttaa, ettei kaikkia tahdo ehtiä tehdä samanaikaisesti.

Ravistelun alkuvaiheessa vettä valuu käsille tuntuvasti, mutta vesi osoittautuu onneksi tiivistyneeksi kondenssivedeksi. Ohjeiden mukaan jäätelöä sekoitetaan kerran jäätymisen aikana, jolloin myös jäitä ja suolaa lisätään. Kun koko puolen tunnin ruljanssi on saatu päätökseen,
päästään vihdoin herkuttelemaan.

Jäätelö on runsaasta ravistelusta ja yhdestä sekoituskerrasta huolimatta kulhon reunoista kovempaa ja keskeltä vielä osittain juoksevaa. Jäätelön rakenne ei täysin vastaa edes pehmytjäätelön ominaisuuksia ja lopputulos jää paikoin rakeiseksi. Jäätelöpallon puhdistus on hankalahkoa.

HYVÄÄ:

ei tarvitse sähköä

HUONOA:

jäätelön rakenne

työlästä valmistaa

 

Katso myös:

pallo3

Ruoka.fi testaili jäätelökoneita

762692-jaatelo.jpg

Kotitekoinen jäätelö

788972-kookosjaatelo.jpg

Kotitekoinen kookosjäätelö

Kotiliesi.fi: Kotitekoinen jäätelö x 5

X