Vinkit

Viikon ruokalista pelastaa nälkäkiukulta

Aina ei vain jaksa, eikä varsinkaan ehtisi tehdä ruokaa. Pikapikaa valmistuvat ruoat ovat silloin enemmän kuin tarpeen.

Teksti:
Hanna Kuusisalo
Kuvat:
Otavamedia

Aina ei vain jaksa, eikä varsinkaan ehtisi tehdä ruokaa. Pikapikaa valmistuvat ruoat ovat silloin enemmän kuin tarpeen.

Kun pidät kaapissa valmiina muutamia perustarvikkeita ja ennakoit hieman jo edellisenä päivänä, ruoka valmistuu hetkessä, parhaimmillaan jopa ilman kaupassa käyntiä. Katso tästä herkulliset reseptit, joilla nälkäkiukku on parhaiten vältettävissä.

Maanantai

Linssi-daal

Helppo

alle 30 min

Iskeekö viikonlopun jälkeen ruokapaniikki? Kookosmaito sekä tölkki valmiiksi keitettyjä linssejä ratkaisevat maanantai-illan ruokapulman. Kun maustekaappi on kunnossa, niistä syntyy ravitseva arkiruoka, joka on hetkessä valmista. Intialaismausteinen linssi-dahl tarjotaan keitetyn riisin kanssa ja viimeistellään nokareella paksua jogurttia sekä tuoreella korianterilla.

savulohi-pinaattimunakas

Tiistai

Savulohi-pinaattimunakas

Keskitaso

alle 30 min

Tiistaina herkutellaan ruokaisalla munakkaalla. Astetta mehevämmäksi teet sen lisäämällä sekaan vaahdotettua mascarponejuustoa. Paista pannulla keitettyjä perunoita, lisää munaseos sekä savulohi ja kourallinen tuoretta pinaattia, niin vatsa täyttyy takuulla nälkäisimmältäkin syömämieheltä. Kun keität perunat valmiiksi jo edellisenä päivänä, on ruoka vartissa valmista.

broilericurry

Keskiviikko

Broilericurry

Helppo

alle 30 min

Mausta ei kannata tinkiä nopeuden kustannuksella, siksi kaapissa kannattaa pitää varalla valmiita maustetahnoja. Niillä saat helposti ja nopeasti makua arkiruokaan ilman turhia kikkailuja. Tämän herkullisen broilericurryn maustaa makoisaksi vihreä currytahna. Keitä broilerinsuikaleet kypsiksi kookoskermassa, pilko joukkoon mieleisiäsi kasviksia, kuten kesäkurpitsaa tai munakoisoa ja kiehauta nopeasti. Höystä broilericurry kalakastikkeella sekä limetinmehulla ja viimeistele chilillä, kaffirilimetinlehdillä ja thaibasilikalla.

siskonmakkarapasta

Torstai

Siskonmakkarapasta

Helppo

alle 30 min

Siskonmakkaroista syntyy muutakin kuin soppaa, kuten herkullinen pikapasta. Aikaa tämän ruoan valmistukseen kuluu pastan kypsennyksen verran. Siinä ajassa ehdit paistaa makkaranpalat pannulla valkosipulin sekä yrttien kanssa ja lisätä sekaan tölkillisen laadukasta tomaattimurskaa. Sekoita lopuksi joukkoon keitetty pasta ja viimeistele juustoraasteella sekä tuoreella basilikalla.

kaali-porocaesar

Perjantai

Kaali-porocaesar

Helppo

alle 30 min

Salaatit ovat arjen todellista pikaruokaa. Kun ainekset ovat simppelit, ruoka on hetkessä lautasella eikä epäonnistumisen vaaraakaan ole. Kaali-porocaesar on syksyinen muunnos klassisesta suosikkisalaatista. Salaattipohja kootaan rapeasta roomansalaatista sekä mehevästä kaalista, kuten lehti- tai savoijinkaalista. Joukkoon sekoitetaan kastike, joka syntyy sukkelasti tehosekoittimessa. Tuhti majoneesi on tässä salaatissa korvattu paksulla jogurtilla ja höystetty rucolalla ja auringonkukansiemenillä, jolloin lopputulos on paitsi kevyt myös mukavan raikas. Salaatti viimeistellään kylmäsavupororouheella sekä juustolastuilla.

thaimaalainen kalakeitto

Lauantai

Tom Yam eli Thaimaalainen kalakeitto

Keskitaso

alle 30 min

Kala sopii mainiosti kiireisen kokin ruokalistalle, sillä se kypsyy muutamassa minuutissa. Kokeile kalakeittoa vaihteeksi thaimaalaisin maustein. Raikas liemi maustetaan sitruunaruoholla, galang-juurella sekä kaffirilimetinlehdillä. Keiton varsinainen juju piilee kalakastikkeesta, limetinmehusta, chilistä ja tuoreesta korianterista sekoitetussa maustekastikkeessa, jonka päälle valmis keitto kauhotaan.

Kantonin_harkaa

Sunnuntai

Härkää kastikkeessa

Helppo

alle 30 min

Sunnuntainen ruoka kypsennetään pikaisesti vokkipannussa. Ohueksi suikaloidut naudanlihat maustetaan soijasta ja sherrystä sekoitetulla kastikkeella ja viimeistellään silputulla kevätsipulilla sekä cashewpähkinöillä.

suklaavaahto

Suklaavaahto

Keskitaso

alle 30 min

Suussa sulava suklaavaahto on sunnuntain sulostuttaja. Tämä vastustamaton pikajälkkäri syntyy sulatetusta suklaasta ja vatkatusta kermasta sekä vaahdotetuista kananmunista. Aijai, sunnuntain kunniaksi ihan vain lusikallinen tai kaksi…

X