Vinkit

Säilö sadon parhaimmisto

Teksti:
Emmi Toivonen

Koska tuoretta kotimaista satoa saa vain rajoitetun ajan, on säilöminen hyvä tapa jatkaa kesän herkuista nauttimista ympäri vuoden. Säilöminen onkin hyvin tavallinen loppukesän askare ja useimmille tuttua puuhaa.

Säilömisen monet menetelmät

Säilömistä on monenlaista, mutta tavallisimmat tavat säilöä ovat pakastaminen, sokerin kanssa keittäminen, kuivaaminen, etikkasäilöntä sekä hapansäilöntä.

Pakastaminen on monille se yksinkertaisin ja myös tutuin tapa säilöä ruokaa. Pakastaminen soveltuu säilömismenetelmäksi erityisen hyvin muun muassa marjoille, kasviksille, yrteille, lihoille ja leivonnaisille. Pakastaessa täytyy huomioida ennen kaikkea pakastettavan ruoan laatu. Raaka-aineiden täytyy olla ensiluokkaisia tai muuten niitä ei ole järkeä säilöä. Useat raaka-aineet voidaan vain paloitella rasioihin tai pusseihin ja pakastaa sellaisenaan, mutta esimerkiksi monet kasvikset kaipaavat esikeittämistä ennen pakastamista.

Sokerin kanssa keittäminen on pakastamisen ohella yksi suosituimmista säilöntämuodoista. Marjat ja hedelmät päätyvät usein kattilaan sokerin kanssa, jonka tuloksena syntyy herkullista hilloa, marmeladia, hyytelöä, mehua tai sosetta. Tässä säilöntämuodossa avainasemassa ovat säilytysastioiden tiiviys ja puhtaus sekä käytetty sokerin määrä. Myös raaka-aineiden laatu vaikuttaa säilymiseen.

Kuivaaminen on suosiotaan kasvattava säilöntämuoto, eikä se ole ihme. Kuivaamisessa maku säilyy hyvin, eikä raaka-aineiden joukkoon tarvitse lisätä mitään ylimääräistä. Yrtit, marjat, sienet ja vihannekset sopivat hyvin kuivattaviksi. Varsinkin mausteina käytettäviä yrttejä ja chilejä kuivataan runsaasti. Kuivatut raaka-aineet vievät myös hyvin vähän tilaa.

Etikkasäilöntä sopii muun muassa kasvisten ja sienten säilöntään. Etikkalientä voi maustaa mieleisekseen tuodakseen vaihtelua säilykkeen makuun. Tavallisesti käytettyjä mausteita ovat muun muassa tillin kukinnot, kaneli ja pippurit.

Hapansäilöntä on useimmille tuttua lähinnä kaalin säilömisessä. Hapankaalin lisäksi hapansäilöntä sopii myös muille kasviksille sekä sienille. Sieniä ei kuitenkaan voi hapansäilöä yksinään, vaan kasvisten kanssa. Hapansäilömisessä vitamiinit säilyvät hyvin.

Olemassa on myös muita säilömismenetelmiä kuten tuoresäilöntä ja umpiointi. Varsinkin umpiointi on menettänyt suosiotaan pakastamisen yleistymisen myötä. Tuoresäilöntä taas on sopiva menetelmä vain tietyille raaka-aineille.

Säilöntä ei ole vaativa laji

Säilöntä on edullista ja suurimmaksi osaksi varsin yksinkertaista. Se ei vaadi juuri mitään erityisiä välineitä, eikä siihen siten tarvitse sijoittaa paljon rahaakaan. Tärkein sijoituskohde on ensiluokkaiset raaka-aineet. Muutoin säilöntä vaatii yleensä vain hyvän kattilan ja tiiviitä purkkeja tai rasioita.

Puhtaus on myös erittäin tärkeä osa säilömistä. Puhtaus alkaa aina raaka-aineiden perkaamisella, sillä säilöttävissä tuotteissa ei saa olla pilaantuneita yksilöitä tai roskia joukossa. Erityisen tärkeää on myös säilömisastioiden puhtaus, sillä paraskaan tuote ei säily likaisessa purkissa, vaan sinne kehittyy hometta.

Parasta lienee kuitenkin se, että itse säilömällä saa kaappiinsa juuri sellaisia säilykkeitä kuin itse haluaa. Lisä- ja säilöntäaineita karttavakin saa säilykkeitä joissa ei ole mitään ei-toivottuja aineita.

Jos haluat säilöä erityisesti sokerin kanssa keittämällä, lue lisää hilloamisesta täältä.

Säilömisen alkuun pääsee vaikka näillä resepteillä:


Sinappi-kurkkusalaatti


Pakastettu marjanektari


Porkkana-appelsiinimarmeladi

 


Kantarellihilloke


Etikkasipulit


Kirsikkahillo

 

Lähde: Martat

X