Vinkit

Viini, ruoka ja hyvä elämä: Kenestä Kakunkoristelun Suomen Mestari 2015?

Teksti:
Anna.fi

Ruoka- ja viini-intoilijat ovat liikkeellä sankoin joukoin 22.-25.10.2015, kun Helsingin Messukeskuksessa järjestetään Viini, ruoka ja hyvä elämä -tapahtuma. Tarjolla on herkkuja meiltä ja muualta, yli 500 maisteltavaa viiniä sekä Suomen ensimmäiset kakunkoristelun SM-kilpailut.

Syksyn herkullisimmaksi tapahtumaksi itseään tituleeraava Viini, ruoka ja hyvä elämä järjestetään samaan aikaan Helsingin Kirjamessujen kanssa ja ohjelmassa onkin muun muassa keittokirjoihin tutustumista näytöskeittiössä. Ruokakirjoittajat kokkaavat kirjojensa reseptejä ja kertovat niiden teemoista, kuten arkiruoasta ja street foodista. Mukana muun muassa Henri Alén, Harri Syrjänen ja Richard McCormick.

Viinien ystävä hakeutuu tapahtuman tastingeihin, joissa muun muassa sovitetaan yhteen lakritseja ja viinejä, tutustutaan eettisiin Reilun kaupan viineihin sekä maistellaan Antinorin toscanalaisia punaviinejä. Oluesta enemmän pitäville on tarjolla erikoisolut-tasting. Muista varata paikkasi tastingeihin etukäteen, sillä ne täyttyvät nopeasti.

Tänä vuonna messuilla on esillä myös leivonta. Viikonlopun aikana on tarjolla erilaisia kakunkoristelukursseja ja leivontateema huipentuu sunnuntaina 25.10. kakunkoristelun SM-finaaliin. Tuomaristo Hans Välimäen johdolla valitsee Kakunkoristelun Suomen Mestarin 2015, joka julkistetaan klo 14. Finalistien työskentelyä pääsee seuraamaan 11.30 alkaen osastolla 4a80.

Erilaisia ruokakojuja tapahtumasta löytyy kymmeniä. Tarjolla on muun muassa kotimaisia juustoja ja makeisia, mutta myös makuja muualta Euroopasta. Tänä vuonna mukana on ainakin kreikkalaista, italialaista, virolaista, ranskalaista, espanjalaista sekä unkarilaista ruokatarjontaa.

Messut ovat avoinna seuraavasti:

torstai 22.10.2015 klo 10–18
perjantai 23.10.2015 klo 10–20
lauantai 24.10.2015 klo 10–18
sunnuntai 25.10.2015 klo 10–18

Liput maksavat aikuisille 16 €/hlö  ja lapsille, eläkeläisille, varusmiehille sekä opiskelijoille 10 €/hlö. 

Viinialueelle alle 18-vuotiaat pääsevät vain huoltajan seurassa. 
Maistelulipukkeet maksavat 2,5 €/kpl ja maistelulasi 8 €. Lasin hintaan sisältyy 5 euron pantti, jonka saa takaisin, kun palauttaa lasin. Huom. yksi maisteluannos saattaa maksaa enemmän kuin yhden lipukkeen.

 

Teksti: Emmi Toivonen
Kuvat: Messukeskus

 

X