lapset

Koko perheen leffailta

5.1.2019 Teksti: Sara Parikka

Mainos / Itis 

Moikka! Ehkä muistatte, kun kerroin että Mimosan synttäreinä oltiin luvattu viedä hänet ensimmäistä kertaa elokuviin (Onneli, Anneli ja nukutuskello). Tämä sopi päivään paremmin kuin hyvin, koska taivaalta satoi räntää, maa oli märkä ja päivä kauppakeskuksessa houkutteli hyvinkin paljon. Tykätään käydä lasten kanssa nimeomaan kauppakeskuksissa enemmän kuin kaupungissa. On niin paljon helpompaa (etenkin talvella), kun saa auton sisälle ja ulkovaatteiden kanssa ei tarvitse säätää. Lapset saa myös liikkua vapaammin, kun ei tarvitse varoa autoja tms.

Viihdyttekö te kauppakeskuksissa?

Tällä kertaa suunnattiin Itikseen ja oli tosi mukavaa viettää siellä päivä pitkästä aikaa. Meidän monien kavereiden lemppari kauppakeskus on nimenomaan Itis ja ollaan kuultu viime vuosina siitä enemmän ja enemmän suosituksia.  Itis on mielettömän iso kauppakeskus ja sieltä löytää oikeastaan kaiken mahdollisen. Yllätyin kuitenkin uuden ruokamaailman tasosta ja siitä kuinka monia ruokapaikkoja Itiksestä löytyy (Itiksen 2.kerroksen uudelle ravintola-alueelle avautui uusia ravintoloita marraskuussa). Meidän lapset ovat kaikkiruokaisia, joten valinnan varaa löytyi todella paljon.

Muutama esimerkki:

BangCook / Aasialainen katuruokaravintola / Tätä en ole vielä itse päässyt testaamaan, mutta pian pakko korjata asia. Olen nimittäin kuullut todella paljon hyvää tästä ravintolasta.

Fafa´s / Takuuhyvät pitaleivät.

Salaattiasema / Sieltä saa freesin salaatin, keiton mehun tai tuorepuuron.. Ihan paras lounastreffeille tai vaikka take away ruuaksi! :)

Oscar´s Bar / Finnkino Itis -elokuvateatterin yhteyteen avattu baari, jonne olisi ihana mennä vaikka ystävän kanssa ennen elokuvan alkua. :)

Vapiano / Tämä ravintola on entuudesta tuttu ja syötiin siellä ennen elokuvaa. Saatiin pöytä leikkipaikan vierestä, joten lapset sai leikkiä ennen ruokailua ja sen jälkeen kun olivat syöneet. Vapianossa valmistetaan tuoreista raaka-aineista pastoja, pizzoja ja salaatteja. Iso plussa lasten annoksista! Ne olivat sopivan kokoiset ja listalta löytyi monta hyvää vaihtoehtoa. Hieman säätöä tuottaa ruokien jonottaminen, mutta meillä se meni ihan hyvin kun oli kaksi aikuista matkassa.

Me tosiaan syötiin Vapianossa ja sen jälkeen kahviteltiin Arnoldsissa. Lapset olivat innoissaan ja erityistä jännitystä oli ilmassa, koska molemmat tytöt odottivat elokuvaa. Tytöt olisivat mieluusti käyneet leikkipaikalla, mutta ei ehditty tällä kertaa leikkimään, koska piti hakea synttärisankarille sähköhammasharja. Itiksessä on tosi kiva lasten leikkialue ja sen ympärillä sijaitsee myös monet lasten vaateliikkeet. Me käytiin hieman ostoksilla ja Mimosa oli tietty ihan intona, kun pääsee vihdoin harjaamaan hampaat kuten isosisko. <3

Itiksen Finnkino oli myös tosi miellyttävä kokemus ja en ole varmaan koskaan ollut yhtä hienossa leffateatterissa. Elokuvateatteri on avattu marraskuun lopussa ja se on ollut jättimenestys. En ihmettele! :) Karkkivalikoima oli mieletön, kaikkialla oli todella siistiä ja tila oli upeasti suunniteltu. Leffa meni ”normi” salissa, mutta olisi ihan huippua mennä siskon tai kavereiden kanssa joku kerta testaamaan IMAX ja Luxe salit. Näytöksessä on siis mahdollista nauttia Oscar’s Barin ruoka-annoksia ja alkoholijuomia. ;) Olisipa aika ihana rentoutuminen!

Talvilomalla nämä päivät ovat juuri niitä parhaimpia. Tehdään yhdessä jotain kivaa ja sellaista mistä lapset nauttii. Voin vaan kuvitella kuinka kauan leffasta taas puhutaan. Muistan itsekin miten elokuvissa käyminen oli lapsena mieletön kokemus. Sitä odotti aina ihan innoissaan ja toivoi että leffa ei ikinä loppuisi. :D

Ihanaa talvipäivää kaikille! <3Sara

Kommentit (13)

kiitti <3 ostin sen reilu vuosi takaperin itselleni ja ai että olen nauttinut siitä <3

Kuulostaa niin kivalta päivältä! Me myös suositaan kauppakeskuksia ja just itistä sekä jumboa joihin suht lyhyt matka ja helppo ajaa :) Pari vuotiaan lapsen kanssa niin helppoa siellä mennä. Itiksen leffa teatteria en ole vielä päässyt testaamaan, mutta oliskin kiva siellä käydä seuraavaksi leffassa. Ja hei toi itiksen aasialainen ravintola on tosiaan hyvä, viimeksi käytiin siinä. :) Ihania kuvia, itekkin odotan että lapsi on sen verran iso että leffassa jaksaa jo istua :D

Kiva kuulla :) Hei joo vitsit pitääpä testata se.. tulee heti nälkä.. Haha :D Se Itiksen leffateatteri oli kyllä ihana, tosi siisti ja magee kun on uusi :) Hei ihanaa talvea sinne!

Kuulostaa kivalta päivältä!Mun täytyy nyt hiljaisena lukijana kommentoida,että harmittaa kun sun blogista ja ig:stä on tullu tosi kaupallinen,kun vertaa alku aikoihin.Teillä on varmasti varaa syödä ravintoloissa tai käydä elokuvissa ilman yhteistöitä..Ymmärrän sen kaupallisuuden tiettyyn pisteeseen asti,mutta nyt on tullut jotenkin tosi paljon..Jotenkin se häiritsee,kun eletään kulutus hysteriaa.Mielestäni jokaisen kuuluisi ajatella kuinka kuluttaa,ostaa enemmän käytettynä(siinä näkee jo kuinka se esim.vaate on kestänyt),ostaa sitä mitä oikeasti tarvii ja miettiä sen tavaran kestävyyttä..Luen paljon blogeja jotka ei oo niin kaupallisia ja ne jos niin ne jättää sen kaupallisuuden sinne instagramin puolelle 👌🏼. Ja joo vinkkinä tähän minulle itselleni,tulen harvemmin lukemaan ja valitsen sitten ne minulle mieluisat jutut blogistasi.. Ja ns.äänensävyni on ystävällinen koko kommenttini ajan 😊.. Tarkoitus ei ole loukata vaan yleisesti tuoda esille tätä asiaa,ymmärrän että tämä on tulon lähde monelle,mut tuntuu et sitä tulee niin joka tuutilta liikaa. Blogit ei oo blogeja enää vaan ns.mainos blogeja.. Maailma muuttuu..

Mä en nyt kyllä ymmärrä miten te saitte kaivettua esiin tästä tuon kaupallistamisen ja mainostamisen.
Mä luin tämänkin tekstin hyvillä mielin läpi. Mielessäni ei edes käynyt, että Parikoille on tarjottu ilmaiseksi ruuat ja leffa.
Tässä mielestäni kuitenkin puhuttiin ylipäätään siitä missä tykkää lasten kanssa viettää aikaa. Harmi kun meillä täällä Etelä-Savossa ei noi ititksiä ole :)
Mainittiin useampi ruokapaikka jne.
Ehkä sitten olen helposti narussa kuletettava pässi, tai sit en vain kuulu näihin nykypäivän mielensäpahoittajiin…

<3

Heippa! Kiitos viestistäsi ja siitä miten asiallisesti kerroit mietteitäsi :) Tämä on tosiaan työtäni ja sain itse suunnitella kulman tähän kaupalliseen yhteistyöhön. Mielestäni tämä oli ihana ja meille sopiva kulma. Se on kyllä huippua, että blogeja löytyy kaikkien makuun :) Omani on kaupallinen, kun sitä työkseni teen. :) Ihanaa talvea sinne!

Samat mietteet heräsivät myös täällä. Etenkin se että tosiaan leffat ja syömiset varmasti Parikan perheeltä onnistuisi ilman sponssi apuakin, etenkin kun tässä oli vielä kyse oman lapsen syntymäpäivä yllätyksestä. Ehkä vähän turhaa tässä kohtaa tällainen postaus, vaikka todellakin ymmärrän Saran työn myös bloggarina. Ja tosiaan ei ole tarkoitus itselläkään tässä loukata ketään! Yleisesti ottaen tykkään Sara sinun positiivisesta asenteesta ja olen pitänyt sinua hyvän mielen-bloggaajana sekä somettajana :)

Heips! tosiaan itse mietin tähän postaukseen lähestymiskulman ja ehdotin josko yhdistäisi Mimon ekan leffakäynnin tähän. Ihanaa talvea sinne :)

Näin teidät tuolla, halusin tulla moikkaamaan. Mutta olit niin vihaisen näköisen etten viitsinyt

oikeesti, voi eiiii.. <3 kurja kuulla, että näytin vihaiselta.. olin varmaan vaan omissa ajatuksissa :) aina saa tulla moikkaamaan! :)

Ihana tuo sinun laukku mikä näkyy tuossa poppari kuvassa <3.

kiitti <3 ostin sen reilu vuosi takaperin itselleni ja ai että olen nauttinut siitä <3

Ai mainostamiseen kriittiset kommentit poistetaan? Tosi laadukasta toimintaa :D

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *