fashion

anatude

8.5.2018 Teksti: Sara Parikka

Heippa! Miten voikaan muutamassa viikossa luonto herätä henkiin. Eilen istuttiin koko ilta terassilla ja lapsilla oli lyhythihaiset paidat. Se on ihan parasta miten ulkotiloista saa kesällä uutta tilaa ja koti tuntuu paljon tilavammalta. Lapsilla riittää leikittävää, kun sisätilojen ja ulkotilojen väli ei vaikeudu jatkuvalla pukemisella.

Kesävaatteet houkuttelee kovin ja olen kasaillut paksut neuleet kaapin pohjalle odottamaan syksyä. Nämä kuvissa näkyvät vaatteet päätyi päälleni lauantaina, kun mentiin Matildan kanssa katsomaan Antti Tuiskua Hartwall Areenalle. Matilda oli haltioissaan ja jammaili biisien tahtiin. Vaikka tykkään käyttää värejä pukeutumisessa, niin välillä mustavalkoinen yhdistelmä tuntuu  freesiltä. Viime aikoina olen myös kulkenut koko mustissa, mikä taitaa olla aika harvinaista mulle. Tykkään nahkatakin raffista fiiliksestä ja arjessa yhdistän sen hupparin pariksi. Miten te tykkäätte pukeutua tähän vuoden aikaan?

Tänään ja huomenna mulla on salkkaritöitä ja vitsit miten viihdyn ulkokuvauksissa tähän vuoden aikaan. Ihan parasta kun pääsee töissä ulos! Muutenkin ergonomia ongelmia näyttelijäntyössä ei kerry (toisin kun tässä blogin naputtelussa) kun lähestulkoon koko ajan ollaan jalkeilla ja päivät eivät koskaan ole toisintoja. :) Nyt maskiin! Aurinkoista päivää! <3Sara

housut & paita & takki / NA-KD*

kengät / Nike / Athlete´s foot*

kassi / Vaiko*

aurinkolasit / Police*

korvikset / Pernille Corydon

ponnari / HallaHalla*

*saatu