Mainos

arkiruokaresepti ja kuivakaapin täydennys

9.1.2019 Teksti: Sara Parikka

Mainos / Matsmart

Moikka! Viikon resepti on tänään tehty Matsmartin tuotteista. Varmaan osa teistä on huomannut, että olen tehnyt nyt jo pidemmän aikaa yhteistyötä Matsmartin kanssa Instagramissa ja näin ollen tutustunut moneen otteeseen heidän sivuihin sekä vaihtuviin tuotteisiin.

Onko Matsmart teille entuudestaan tuttu?

Minä löysin tämän palvelun ensimmäisen kerran loppukesästä ja siitä saakka ollaan säännöllisesti tilattu ja käytetty Matsmartia. Aika hyvin myös läheiseni ovat löytäneet tämän palvelun. ;) Matsmart siis myy ruokaa, joka olisi muuten päätynyt hävikkiin johtuen esimerkiksi: pakkausten vaihtumisesta, sesonkivaihteluista, ylituotannosta ja lähestyvistä tai umpeutuneista parasta ennen -päiväyksistä. Isona bonuksena tietty se, että tuotteet saa 20-90 %:n alennuksella ja samalla pääsee vaikuttamaan ympäristöön ruokahävikkiä vähentämällä. :) WoopWoop!

Tällä kertaa kasasin tilauksen sen mukaan, että saisin kuivakaapin täytettyä mahdollisimman hyödyllisistä ja monikäyttöisistä ruuista. Tätä reseptiä voi soveltaa mielen mukaan. Monesti tilaan juuri näitä tuotteita, joista pystyy tekemään sata varmasti ruokaa, vaikka jääkapista ei löytyisi mitään. Tällä kertaa tuunasin kastiketta kotoa löytyneillä sipulilla ja kirsikkatomaateilla. :)

Tarvitset:

1 tölkki tomaattimurska

1 tölkki papuja

1 tölkki maissia

1 rkl tomaattipyrettä

1 rkl Indian Mexican Taco mausteseuos

2 tl valkosipulijauhetta

rasia kirsikkatomaatteja

1 sipuli

oliiviöljyä

riisiä

Ohje:

Laita vesi kiehumaan ja lisää boil-in-bag:it kiehuvaan veteen. Lisää kuumentuneelle pannulle loraus öljyä ja pilkottu sipuli. Kun sipulit ovat kuulottuneet pyöräytä tacomauste ja valkosipulijauhe pannulle. Tässä kohtaa keittiön valtaa aivan ihana tuoksu :) Lisää perään tomaattimurska ja tomaattipyre. Kuumenna. Pyörittele joukkoon pavut ja maissi. Lopuksi lisää vielä halkaistut kirsikkatomaatit. Poista riisi pussista ja ruoka on valmista :) Nami! Aikaa ruuan valmistamiseen menee 15min. Maistuu myös lapsille! Lisää rohkeasti mausteita maun mukaan. Myös kermaviili / creme fraiche sopii lisukkeena. 

Vielä pakko vinkata muutamia suosikkeja, joita ollaan tilattu Matsmartista moneen otteeseen:

-smoothiet lapsille ja aikuisille.

-Go green tuotteet

-oliiviöljy

-pähkinät

-siivous- ja pyykkäysaineet sekä tarvikkeet

Ihanaa iltaa! <3Sara

ps. Vuonna 2018 Matsmartin asiakkaat pelastivat yli 500 000 kiloa ruokaa hävikkiin joutumisesta! Aika huikea juttu! :)

Lue myös