ootd

häissä

18.3.2018 Teksti: Sara Parikka

Moii! <3 Eilinen päivä vierähti kavereiden häissä.. Aivan ihana päivä ja täytyy sanoa, että häät ovat yksi niistä parhaista juhlista olla vieraana. Niin positiivinen, liikuttava ja rakkauden täyteinen juhla. Eilen tuli väkisinkin mietittyä meidän tulevaa hääjuhlaa ja asioita mitä sitä varten pitää tehdä. Ollaan edetty asian suhteen todella verkkaisesti ja rennosti, vaikka the päivä häämöttää vain vähän yli vuoden päässä. Osa minusta ajattelee, että ”tässähän on aikaa, vaikka kuinka”, mutta kaasona ollessa ja häitä läheltä seuranneena tiedän, että vuosi on oikeastaan suht lyhyt aika. Kuitenkaan en halua mitään stressiä tai painetta päivään, joten hoidetaan asiat omalla tahdilla. :)

Eilinen mekko (näkyy kuvissa) oli mielestäni hyvä valinta, vaikka pohdin pitkään laittaisinko tämän mekon häihin. Tukan kanssa päädyin ponnariin, koska en yksinkertaisesti osaa tehdä itselleni kiharoiden lisäksi mitään hienoa juhlakampausta. Vakkarikorvikset löysi korviin ja mietin juuri eilen, että pitää kyllä pian käydä & Other Stories liikkeessä katsomassa korviksia uudemman kerran.. Nämä kyseiset ovat olleet niin käytetyt arjessa sekä juhlassa, että olisi kiva saada vaihtelua.

Tänään siivoilen ja valmistaudun tulevaan viikkoon. Leppoisaa sunnuntaita! <3Sara

ballerinat / NA-KD*

mekko / NA-KD*

laukku / Louis Vuitton

korvikset / & Other Stories

kello / minuit rose gold champagne/black lizard / Cluse*

*saatu

Kommentit (6)

Sulle kyllä sopii asu kuin asu, tosi kiva tuo mekko! 😊

Muistan kun joskus aiemmin kirjoitit teidän tulevasta hääjuhlasta (ja lehdet taisikin heti repiä siitä otsikoita…), eikös ollut niin että se sopii jotenkin teidän vuosipäiviin? Olisi ihanaa lukea juhlasuunnitelmia, vaikka ymmärrän kyllä hyvin jos haluatte pitää ne omana tietona 😊
Häät on aina niin ihania juhlia!

Kaunis Sara ja ihana mekko :) käy sulle tosi hyvin. Täällä ollaan järjestämässä omia häitä parasta aikaa, 07.07. 2018. Tarkoitus mennä naimisiin tulevan puolison kanssa <3

Koska lähdette reissuun ja minne päin?Lähdettekö vaan oman perheen kanssa?Oletteko pääsiäisen ulkomailla?

Aivan upea mekko! 😍

Tosi kaunis mekko ja sopii sulle niiiiiin hyvin :) Itse aloitin häiden suunnittelun ja valmistelun noin 8kk ennen hääpäivää, ja kiire meinasi tulla vaikka aluksi tuntui pitkältä ajalta. Onneksi en ole kovin stressaavaa tyyppiä ja kaikki sujui paremmin kuin hyvin :) Ihanaa viikkoa sinne <3

Tosi kaunis ja persoonallinen mekko! Sopii sulle, sinä kun saat tuollaisen tummankin mekon näyttämään niin pirtsakalta 😍🌸

Sulle kyllä sopii asu kuin asu, tosi kiva tuo mekko! 😊

Muistan kun joskus aiemmin kirjoitit teidän tulevasta hääjuhlasta (ja lehdet taisikin heti repiä siitä otsikoita…), eikös ollut niin että se sopii jotenkin teidän vuosipäiviin? Olisi ihanaa lukea juhlasuunnitelmia, vaikka ymmärrän kyllä hyvin jos haluatte pitää ne omana tietona 😊
Häät on aina niin ihania juhlia!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *