Yleinen 7.3.2015

harvinaista valkoista

Teksti: Sara Parikka

Moi! Valkoista väriä tulee käytettyä nykyään aika vähän(..myös roikkuvia korviksia, jotka olivat jossain vaiheessa vakkari asuste). Joskus kuitenkin uskaltaudun laittamaan jonkun valkoisen silkkipaidoistani/neuleistani päälle, varsinkin jos olen lähdössä jonnekkin ilman Matildaa. Tyttö opettelee tällä hetkellä syömään itse, joten ruokailu on myös sen mukaista. Oon aika häveli syöttäjä, vaikka haluan kyllä tietyt ruokailutavat tytölle opettaa. Ajattelen kuitenkin, että näin aluksi on hyvä, että Matilda saa kosketella, tunnustella ja maistella ruokaa vapaasti. Kyllä sitten ne ”kauniit” tavat ehtii opetella pikkasen vanhempanakin. Ravintoloissa välillä siivoilen meidän syöttötuolin alustan, kun en vaan kehtaa jättää sotkua taakseni. :D Vaikkakin mielestäni ihmiset suhtautuu lapsiin kyllä todella hyvin ja ymmärtäväisesti. Onko muille äideillä vauvat/lapset vaikuttaneet pukeutumiseen?

Koko viikonloppu on ihanan rauhallinen ja ei ole juurikaan mitään sovittua. Tänään illalla meillä on kavereiden kanssa tyttöjenilta ja luvassa on hyvää ruokaa, juomaa ja tietty seuraa. Mitä te puuhailette? Huomista sisustuspostausta oon kirjotellut pitkin viikkoa ja juttua tulee mm. väreistä, taas :D

<3Sara

P2260225_Fotor_Collage

 

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

Kommentit (8)

Kivaa! Ihanaa naistenpäivää myös sinne :)

Ihanat kuvat<3 ja mä en oo sopinu oikeen mitään viikonlopulle! Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua Sara!<33

samoin <3

Sama juttu että läträtään rennosti ruoan kanssa ;)) itellä työ sellainen ettei paljon kosmetiikkaa saa käyttää eikä koruja.joten äippävapaalla nappikorvikset,kynsilakka ja huulipuna on ollu luxusta ;)

Kuulostaa ihanalle :) No tommoset luxusjutut piristää varmasti myös omaa päivää!

Ihana olet! <3 tuli mileen nyt kun kuvat on teidän takapihalta (tai oletan näin) niin vähän keväämmällä/kesällä olis mukava saada postausta siitä miltä siellä näyttää, kuitenkin aika tilavan oloinen niin ois kiva nähdä mitä kaikkea kivaa sinne saa sommiteltua :) myös sellanen postaus missä raottaisit vähän sun ja Mikon avioliittoa, (esim että paljonko teillä on sellasia hetkiä kun voitte mennä ihan kaksistaan syömään tmv.) olis kiinnostava, jos ei tunnu liian henk.kohtaselta.

Joo ehdottomasti pihasta on tulossa enemmän juttua :) ja luulen että pääosin Mikko pysyy blogin ulkopuolella :)

Ihana oot! :) En oo oikeen mitään viikonlopulle sopinut, paitsi että menen huomenna ystäväni kanssa kuvailemaan. :) hyvää naistenpäivää sinulle, joka on huomenna. <3 tänään kävin Jyväskylässä ostettiin maalia ja kaikkee muuta, mun uuteen huoneeseen jota remontoidaan. :) Sulla on kyllä niin hyvä maku vaatteiden suhteen ja sisustuksen! Tykkään..
<3:Julia :)

Kivaa! Ihanaa naistenpäivää myös sinne :)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *