Yleinen 4.9.2015

hiushöpinää

Teksti: Sara Parikka

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Heippa! Päätin kirjoittaa yhdestä lemppari aiheesta, mistä janoan aina tietoa ja vinkkejä. Hiukset, hiustenkasvu, hiustenhyvinvointi. Oon aina ihailemassa kauniita, pitkiä ja elinvoimaisia hiuksia. Kävin äitini kanssa Matildaa odottaessa viikonlopun mittaisella Kööpenhaminan lomalla ja siellä kiinnitin huomiota Tanskalaisten hiuksiin. Siellä näkyi mielettömän paksuja, kauniita ja luonnollisia pehkoja. Siitä haaveillessa! Tuntuu, että juuri näitä mun ihannehiuksia näkyy entistä enemmän myös Suomessa ja eteenkin nuorilla naisilla/tytöillä. Helmi oli meillä käymässä eilen ja hänellä on juuri sellaiset hiukset mistä haaveilen. Niitä ei ole ikinä värjätty.. ne ovat paksut ja elinvoimaiset. Näyttää letit ja kampaukset niin hienoilta.

Ensimmäisen raskauden aikana mun hiukset vahvistuivat ja eivät irronneet, kunnes imetys loppui.. ja siitä se riemu repesikin, kun hiukset ohenivat puolella. Eteenkin ohimoilta harveni hiusta ja tilalle tuli hurmaava kasa vauvahiusta. :D Nyt jännitän, että käykö sama uudestaan. Luultavasti! Ainakin koko raskauden ajan hiukset ovat taas pysyneet päässä, eikä edes luonnollista irtoamista ole tapahtunut. Ilmeisesti tämä on hyvin tyypillistä raskausaikana. Hiukset eivät jatka pituuskasvua ja jää vähän niinkuin pauselle, kunnes raskausaika on ohitse ja päässä pysyneet hiukset tippuvat.

Oon sumplinut mikä olisi paras keino lähteä kasvattamaan omia hiuksia raskauden jälkeen. Saatan pätkästä niitä kunnolla, niin että ne olisivat mahdollisimman hyväkuntoiset. Olen myös miettinyt Olaplex hoitoa ja ravintolisiä..

Tässä vinkkejä joita olen bongaillut:

ruokavalio (.. varmasti kaikkein tärkein)

vedenjuonti

oikeat hoitotuotteet

ravintolisät.. biotiini (vahvistaa myös kynsiä)

päänahan hieronta

päänahan hyvinvointi, voi käyttää tuotteita siihen

ajoittainen hiusten leikkuu

ponnareiden välttäminen

hiusten käsittelyn vähentäminen (föönaus, raudat, tupeeraus, lakka, tms)

ps. vikoina kuvina viime viikonlopun mössö hiuksiin, johon tuli avokadon puolikas ja laadukasta oliiviöljyä. Laitoin soossin kuivaan tukkaan ja annoin vaikuttaa 1h verran.

Kivaa viikonloppua!

<3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kommentit (17)

Hei pakko vinkata toimivasta tuotteesta, joka on itselläni testauksesta eli vihreästä savesta. Ystäväni hiukset kasvoivat puolessa vuodessa todella pitkiksi sekä niistä tuli todella paljon parempikuntoiset. Ja hänellä siis hiusten kasvu oli heikentynyt ja oikeastaan kokonaan loppunut ennen saven käyttöä. Eli todistetusti toimii! :) Netissä on paljon hyviä kokemuksia hiusten kasvusta saven avulla. Plus tietty muut vaikutukset, joita savella on; eli vatsan ja suolen toiminnan parantuminen ja auttaa myös väsymykseen. Kannattaa testata! Luontaistuotekaupoista voi ostaa eikä ole pahan hintainen n. 13-19e riippuen kaupasta :)

Aivan ihana tukka tällä Helmillä :) ! Vau. Ittelläni on nyt pisimmät hiukset ikinä, puoleen selkään, mutta huonokuntoiset.

Voi että sun hiukset kuulostaa myös ihanille! Ja vaikka vähän latvoja napsisitkin niin paljon jää silti jäljelle :)

Ompas upeat hiukset :)
Itekin haluisin pitkät hiukset, näissä vaan ongelmana ettei kasva.
Hiukset on paksut ku mitkä, mutta pituutta ei tuu lisää… kesällä leikkasinkin ihan polkan jotta kasvaisivat paremmin..
Mullakin ikuinen ongelma: hiukset ja Kynnet :D
Kaupassa myydään sellasia ”puhelin lanka” ponnareita, neceivät vairioita hiuksia :) mulla sellasia käytössä.

Sama homma täällä.. Oon jo monta kertaa ajatellu että ehkä ne ei vaan ikinä kasva. Mutta toivo elää :) Joo mäki käytän niitä ponnareita!!

Valitettavasti kaikki ihmiset eivät voi saada pitkiä hiuksia. Joidenkin ihmisten hiusten elinkaari on niin lyhyt ettei hius ehdi kasvamaan tiettyä mittaa pidemmäksi ennen tippumista.

Hiusten kuntoon ei sinänsä voi vaikuttaa muuten kuin suun kautta nautittavin tuottein mutta toki hiusten huolellinen hoito lisää hiuksen hyvinvoivaa ulkonäköä. Kaikki hiusten käsittely vahingoittaa hiuksen rikkisiltoja joita ei voi korjata. Vaikka tuote kuinka olisi ”repair” niin se ei korjaa hiusta vaan saa hiuksen näyttämään kauniilta.
Myöskään hiusten leikkaus ei nopeuta kasvua. Sillä keinolla toki saa huonot latvat pois joka taasen parantaa hiuksen ulkonäköä.
Minun vinkkini onkin että päivittäiset lämpökäsittelyt jättää pois, ottaa ravintolisiä käyttöön ja jättää turhat värjäykset pois. Esim koko tukkaa ei ole pakko värjätä vaikka tyveä värjätään…
T. Parturi-kampaaja opiskelija

Heippa! Juurikin näin! :) Oon kuullut samaa siitä, että välttämättä kaikki ei vain voi saada pitkiä hiuksia.. Toisilla hiuksen elinkaari on lyhyempi. Mutta toivo elää :D
Kiitos viestistäsi ja tsemppiä opiskeluihin :)

Suosittelen tuota Olaplex hoitoa, saa ”hamppu” hiukset sileäksi ja nätiksi. Olaplexin kotihoito tekee käsittelyn jälkeen aina ihmeitä, vaikken sitä joka viikko jaksa laittaa. Myös Moroccanoil on saanut hiuksistani terveemmän näköiset.

Olen saanut kasvatettua hiuksia ja noiden hoitojen avulla ne myös hyvään kuntoon, mutta tuuheutta kaipaisin vielä näihin lättähiuksiin niin olisin tyytyväinen :)

Kiitos viestistä <3 En edes oo tutustunut olaplex kotihoitotuotteisiin.. pitääpä heti mennä katsomaan.. Ja myös tuo moroccanoil on ollut pitkään hankinta listallani!

Itse käytän luontaistuotekaupasta ostettua kookosöljyä hiuksiini. Annan vaikuttaa noin tunnin ennen hiusten pesua. Tulee kyllä sileät ja kauniin kiiltävät hiukset. Laitan myös suihkun jälkeen latvoihin Loreal Elvitalin Extraordinary Oilia yhden tipan Tämä takaa kyllä sen ettei hiukset katkeile ja tuntuvat ja näyttävät vahvemmilta ja terveemmiltä :)

Kiitos vinkistä! Kuulostaa kokeilemisen arvoiselta :)

Hei!
Minun kaverilla lähti ja katkeili hiukset imetyksen jälkeen aika pahasti. Alko pesemään Nioxin sarjalla hiukset, joka on tarkoitettu oheneville ja katkeileville hiuksille. Kannattaa kokeilla jos se kävis sitte sullekki :)

OKei, kiitti vinkistä :) en oo kuullu Nioxin sarjasta.. pitääpä mennä heti kattomaan :)

Kookosöljy oli minun hiuksille hyvä tuote. Käytin sitä noin kerran viikossa laitoin öljyn hiuksiin, pyyhe päähän ja saunaan. Pesin shampoilla ja hoitoaineella hiukset sen jälkeen.

Mutta kaiken pelastus oli tuo opaplex…kävin leikkaamassa hiukset jonka yhteydessä mulle tehtiin opaplex hoito. Toimii ? ostin kotihoitotuotteen myös jota käytän n. Kerran viikossa.
Myös helokkiöljykapselit ovat auttaneet saamaan hiukseni kuntoon raskauden jäljiltä ?

KIITOS vinkeistä :) Tulee niin testiin mullekkin. Ihanaa syksyä sinne <3

Olaplex on hyvä tuote. Pitää vain muistaa ettei se ole ihmeitä tekevä aine, vaikka se siltä saattaisikin kuulostaa. Aivan mahdottomuuksia sillä ei saada. Olaplexin mahdollisuuksista saa vinkkejä ja opastusta osoitteesta http://blackouthair.fi/olaplex/

Hei kiitos vinkistä :) Pitääpä tsekata!

Hei pakko vinkata toimivasta tuotteesta, joka on itselläni testauksesta eli vihreästä savesta. Ystäväni hiukset kasvoivat puolessa vuodessa todella pitkiksi sekä niistä tuli todella paljon parempikuntoiset. Ja hänellä siis hiusten kasvu oli heikentynyt ja oikeastaan kokonaan loppunut ennen saven käyttöä. Eli todistetusti toimii! :) Netissä on paljon hyviä kokemuksia hiusten kasvusta saven avulla. Plus tietty muut vaikutukset, joita savella on; eli vatsan ja suolen toiminnan parantuminen ja auttaa myös väsymykseen. Kannattaa testata! Luontaistuotekaupoista voi ostaa eikä ole pahan hintainen n. 13-19e riippuen kaupasta :)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *