pohdintaa

kesäloma

10.6.2018 Teksti: Sara Parikka

Moi <3! Tajusin ensimmäistä kertaa vuosi sitten, että teen aika paljon töitä ja siihen saakka mulla oli ollut Mimosa kotona. Huomasin, että en ollut pitänyt kokonaista lomaa pitkiin aikoihin ja koin mieletöntä helpostusta lähteä Kreikkaan pois Suomesta ja työkuvioista. Oman yrityksen perustaminen ja freelancetyöt ovat vieneet mennessään ja sanan ei opettelu on vienyt aikaa. Ne projektit jotka tuntuvat omilta ja jotka innostavat haluan myös tehdä.. Sitten yhtäkkiä olen huomannut tekeväni ympäri vuoden töitä, vaikkakin kivoja sellaisia. Olen jo pitkään pohtinut tätä ristiriitaa. Välillä olen väsyneempi ja välillä taas haluan painaa entistä lujempaa. Tässä hötäkässä blogin postaukset ovat joskus tuntuneet rutiininomaisilta ja se aito lifestyle henkisyys on jäänyt likaa taka-alalle. Haluan saada sen aidon innon takaisin, niin että blogini päivittyy oman arjen rinnalla ja täysin oman näköisesti.

Tärkeintä on perhe. Se, että minä ja läheiseni voidaan hyvin. Eihän loppu peleissä millään muulla ole väliä. Meidän tytöt jää pian parin kuukauden lomalle ja ollaan tästä todella iloisia. Halutaan pitää tyttöjen loma mahdollisimman pitkänä, koska siihen on mahdollisuus ja he ovat vielä niin pieniä. Tänä kesänä jätetään läppäri ja puhelin entistä enemmän pois ja keskitytään yhdessä olemiseen. Kamera taltioi muistoja ja jaan teille loma-arkeani kesän ajan hieman harvemmin. Viikottain varmasti, mutta tuskin päivittäin. Sillä tavalla, että saan ladattua akkuja ja että sisältö lähtee täysin omasta halusta sekä tarpeesta jakaa teille ajatuksia, kuvia ja elämää.

Ihanaa kesää 2018, nauttikaamme siitä! <3Sara

ps. Haluan kiittää teitä myös siitä, että kaupallinen sisältö ei ole aiheuttanut suurempaa harmitusta (tai ainakaan minulle siitä ei ole tullut kuin muutama palaute). Olen ollut todella tyytyväinen yhteistyökumppaneihini ja kokenut aitoa intoa tehdessäni erilaisia projekteja. Kiitos siitä, että uskotte (toivottavasti<3) kykyyni valita tarkoin kaupallinen sisältö ja luoda sitä mahdollisimman aidosta lähtökohdasta. Te lukijat olette parhautta! <3 Kiitos myös Annan päätoimittajalle kaikesta tuesta, olet kultaa!

kengät / Nike*

shortsit / American Apparel

paita / Bershka

laukku / Marimekko

arskat / Poice*

kello / Furla*

kaulakoru / Efva Attling*

*saatu

Kommentit (14)

voi apua.. kiitos niin paljon. Et tiedäkkään kuinka paljon tämä kommentti merkitsee <3 Kiitos kun kommentoit. Tulee niin ihana fiilis siitä, kun tuntuu että te lukijat ymmärrätte mua ootte mun puolella..tulee sellainen olo, että uskaltaa jakaa enemmän ja olla koko ajan enemmän oma itsensä.. Vaikka tietty sitä olen tähänkin asti ollut :D
Ja juuri tuo että blogi on kotikutoinen.. kun sitä kriiseilen aika ajoin.. Nolostelen sitä, että ei ole ammatikuvaajaa jne. mutta toisaalta koen tämän tyylin enemmän itsekseni. ihana kuulla, että tykkäät <3
Kaikkea hyvää Sinulle kesään, nyt nautitaan tästä lämmöstä :) <3 Halaus!!

Ihana paita😍
Hyvää lomaa!!☺☺

Kiitos ihana :) <3

Moi :) Mun mielestä yhteistyöpostauksia ei ole ollu mitenkään liikaa, ja niistä kyllä on välittynyt se, että olet valinnut ne tarkkaan ja ettei niitä ole tehty vaan ”rahan takii” :) Sun blogi on edelleen mun lemppari, ja tykkään sen rentoudesta. Matkustus aiheiset postaukset on ehkä mun lemppareita, ja myös sisustus :) Ihanaa kesää ja lomaa koko teijän porukalle <3

Ihana kuulla <3 :) KIITOS sanoistasi! Reissu aihetta tulossa taas tässä kesällä :)
Kiitos, samoin sinne, aivan ihanaa kesää!!! <3

Hei Sara, alusta asti blogiasi lukeneena minusta on pelkästään hyvä idea pitää vähän kunnon lomaa. Lukijana tuntuu, että bloggaajat tuntevat suurta painetta postaustahdista ja ehkä pelko jälkeen jäämisestä on myös läsnä?
Mutta vaikka postaisit kerran viikossa seuraavat puoli vuotta, odottaisin jokaista postausta innolla. Juuri niitä arkisia juttuja. Reseptit, asut ja sisustusjutut ja sun höpinät on parhaita. Arvostan sun tekstejä kuvia enemmän, sillä sun tyyli kirjoittaa on mukavan arkista, mutta siinä on myös hauskuutta ja tunnelmaa.

Vietä ihana kesä läheistesi kanssa, elämä tapahtuu NYT somen ulkopuolella <3

Toi on niin totta. <3 Kiitos tästä kommentista ja iso kiitos sanoistasi.
On niin parasta huomata kuinka ihania lukijoita mulla on ja kuinka siellä puolella ymmärretään <3
Aivan ihanaa kesää sinne, nauttikaamme :) <3

Osa blogeista mitä seuraan alkaa olemaan jo liian yli hiottuja. Kaikki on kallista ja mahtavaa!!! Kuvat on täydellisesti tuote aseteltuja, niin että varmasti näkyy mikä merkki on kyseessä. Blogien perusteella tulee kuva että kaikki on suurta ja luxsusta. Loppupeleissä sillainen ei jaksa loputtomiin kiinnostaa lukijaa ainakaan jos se on liian kaukana tavallisen työssäkäyvän, opiskelijan tai perheellisen elämästä. Pidä siis kiinni omasta tavastasi kirjoittaa. Ole aito ja spontaani. Älä ylityöstä omia kuviasi. Omana itsenäsi olet helpommin lähestyttävä lukijanakin. Tottakai bloggaus on bisnestä ja työtä mutta itse ainakin arvostan sitä ettei lähde liikaa mukaan siihen että kaikki on niin mieletöntä, kun tuskin se elämä kellään on pelkkää samppanjassa ja kermavaahdossa uimista päivästä toiseen🤣

Ihana kuulla <3<3 Kyllä nimittäin välillä paiseilen sen kanssa, että mun blogi on niin "kotikutoinen", mutta ihanaa kuulla, että se ei häiritse, vaan päinvastoin. :)
Mitä parhainta kesää sinne <3

Pakko tulla kommentoimaan, että tykkään ihan älyttömästi sun tyylistä kirjottaa blogia ja päivittää instagramia. Vaikutat niin aidolta ja varmasti tuot monelle päiviin hyvää mieltä omalla iloisuudellasi :) Kesällä pitää ehdottomasti keskittyä rentoutumiseen ja oleiluun sekä siihen tärkeimpään: perheeseen ja ystäviin <3 Itse sain lopputalvesta ensimmäisen lapseni ja oon huomannu, miten puhelimen käyttö ja sen myötä netin ja somen selailu on jääny huomattavasti vähemmälle, koska haluaa keskittyä siihen omaan lapseen ja hänen kehitykseen. Kuitenkin sun postaukset ja ig-storiet on päivittäin pakko kattoa, koska ne tuo myös itselle niin hyvän fiiliksen :) ihanaa kesää teidän perheelle, ootte jotenkin niin symppiksen ja helposti lähestyttävän olosia <3

Ihana kuulla <3 Kiitos niin paljon, tulipa hyvä mieli :) Kaikkea hyvää koko teidän perheen kesään <3
Ihanaa jos viihdyt jatkossakin blogin ja IGni parissa :) <3<3

Meinasin kanssa tulla kommentoimaan, mutta muut oli jo sanonu asiat just niinkun mäkin ajattelin!! :D itsellä kanssa 5kk ikäinen poika ja yrittää kiinnittää huomiota siihen ettei liikaa olis somessa vaan keskittyisi hetkeen. 😊😍
Vietä ihmeessä ’somerauhallinen’ kesä, ja nauti auringosta, lämmöstä ja PERHEESTÄSI 😍

Toi on niin totta <3 aah miten ihanan ikäinen pieni sieltä löytyy <3 Kiitos niin paljon ymmärryksestä, nauttikaa tekin kesästä <3<33<3

Moi!

En oo ennen kommentoinut, mutta olen lukenut sun blogia nyt puolisentoista vuotta. Oon sua vähän nuorempi ja täysin eri elämäntilanteessa oleva ihminen. Mulla ei ole lapsia, asun kimppakämpässä ulkomailla ja viimeistelen opintoja. Silti sun blogi on mun suosikki. Oot niin aidon oloinen ihminen ja sulla on ihana perhe! Monet muut blogit, joita luen on mennyt vähän yli, ja sun blogi on paras nimenomaan sen takia, että se on niin kotikutoinen. Kaikki sun yhteistyöpostaukset on myös hyvällä maulla tehtyjä ja se välittyy ruudun toiselle puolelle, että oot ihan oikeesti sitä mieltä mitä kirjottelet tänne ja puhut esim instastoryssa!

Huippuhyvää kesää teille! <3

voi apua.. kiitos niin paljon. Et tiedäkkään kuinka paljon tämä kommentti merkitsee <3 Kiitos kun kommentoit. Tulee niin ihana fiilis siitä, kun tuntuu että te lukijat ymmärrätte mua ootte mun puolella..tulee sellainen olo, että uskaltaa jakaa enemmän ja olla koko ajan enemmän oma itsensä.. Vaikka tietty sitä olen tähänkin asti ollut :D
Ja juuri tuo että blogi on kotikutoinen.. kun sitä kriiseilen aika ajoin.. Nolostelen sitä, että ei ole ammatikuvaajaa jne. mutta toisaalta koen tämän tyylin enemmän itsekseni. ihana kuulla, että tykkäät <3
Kaikkea hyvää Sinulle kesään, nyt nautitaan tästä lämmöstä :) <3 Halaus!!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *