Yleinen 23.4.2015

Lila faktapaketti

Teksti: Sara Parikka

Lila täyttää tänä vuonna 5.vuotta, painoa hänellä on n.2900g ja pienen koon vuoksi kuullaan usein sen muistuttavan rottaa/marsua. Rotta on mielestäni huono nimitys chihuahua koiralle, eikä kuvaa sitä mielestäni ollenkaan. :D

Hankimme Lilan kun asuimme vielä Helsingin keskustassa ja halusimme pienen koiran jota on helppo pitää mukana.

Chihuahua rodussa miellytti erityisesti luonne (..mikä on välillä just se haastavin puoli).

Lila on erittäin sosiaalinen, innokas ja iloinen. Kuullaan usein Lilan olevan epächihumainen, koska hän ei yhtään pelkää ja ottaa ihmiset innokkaasta vastaan.

Lila jaksaa vetää helposti 8km lenkin.

Lila nimi keksittiin, kun halusimme koiralle kahdentavun nimen ja Lila kuulosti nätiltä.

Lilalla on siniset silmät ja siinä on mukana blue tania.

Chihuahuoiden yksi tunnuspiirteistä on laumakeskeisyys ja monesti koirat pysyttelevät omistajien lähistöllä. Me ollaan jouduttu tukkimaan pihamme pienimmätkin kolot, koska Lila on niin innokas että lähtee samantien jos jotain kiinnostavaa tapahtuu kotimme ulkopuolella.

Lila on todella fiksu koira ja se ei todellakaan tee asioita vain miellyttääkseen meitä.

Matildan kanssa Lila on ollut kuin unelma. En olisi ikinä uskonut, että tilanne voi mennä niin hyvin.

Lilan mielestä parasta on nukkua, leikkiä kepillä ja nuolla jonkun vieraan kättä samalla kun sen sylissä saa köllötellä.

Lila rakastaa mummolassa oloa ja viihtyy siellä erittäin hyvin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

// //

Kommentit (11)

Kiva kuulla :) Hei joo, pitääkin mennä katsomaan :)

Äääk! Se vois kiivetä noilla kynsillä puuhun!! Leikkaaleikkaaleikkaa.. :)
Jos koiran kynsiä ei leikkaa säännöllisesti, tassujen asento voi vioittua..

joo mä itseasiassa kiinnitin ihan samaa huomiota!! Menin oikeen tarkastelemaan kynsiä heti kun näin kuvat :D leikataan kerta viikkoon ja vissiin pitää nyt tihentää että saadaan lyhyemmäks :)

Aivan ihana postaus! <3 haluisin itekkin niin paljon koiraa <3

<3

Moi:) meillä on myös chihu ihan samannäköinen kun teidän ja meidänkin koira on Lila:D meidän neidillä on painoa 2700 ja ikää 4v. Ensimmäistä kertaa kuulin teidän Lilasta kun mun tuttu oli nähnyt teidät koirapuistossa ja yhdessä ihmeteltiin et miten voi olla ihan samannäköinen ja vieläpä samanniminen:D ps. Ihana blogi kokonaisuudessaan sulla!

Hehee, hauska kuulla :) ihania nuo koirat! Se on kyllä hassua kun joskus törmää ihan samannäköiseen koiraan kuin oma! :) Kivaa viikkoa sinne!

Niinpä, on kyllä hassua:) chihut on ihania:) kivaa viikkoa myös sinne:)

Piti vielä lisätä et jopa sun luonnekuvaus teidän Lilasta sopii myös meidän Lilaan:D sama lause on myös tuttu et onpas epächihumainen chihu:D

Hei mahtavaa! :) Saa olla onnekas kun on sosiaalinen ja iloinen chihu!

Meilläkin on samanvärinen ja -kokoinen chihu, sen nimi on Ruska :) Chihut on kyllä niin mahtavia!

Blogissani löytyy kuvia Ruskasta jos tahdot katsoa :) http://diamondsandplastictears.blogspot.fi/

Kiva kuulla :) Hei joo, pitääkin mennä katsomaan :)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *