Ruoka

Tämä mandariinista valmistettu herkkusmoothie pursuaa vitamiineja – katso parhaat ohjeet suosikkihedelmästä

Mandariini on monen suosikkihedelmä raikkaan makunsa ja mehukkuutensa ansiosta. Pikkusitrus sopii loistavasti syötäväksi sellaisenaan, mutta myös leivontaan ja ruoanvalmistukseen.

Teksti:
Hanna Kuusisalo
Kuvat:
Otavamedia

Mandariini maistuu sellaisenaan, mutta se on suurta herkkua niin suolaisessa kuin makeassakin ruoanlaitossa.

Mandariini on monen suosikkihedelmä raikkaan makunsa ja mehukkuutensa ansiosta. Pikkusitrus sopii loistavasti syötäväksi sellaisenaan, mutta myös leivontaan ja ruoanvalmistukseen.

Mandariini on jäänyt puhekielessä yleisnimitykseksi kaikille makeammille pikkusitruksille, vaikka klementiinit ja satsumat ovat itse asiassa mandariinista jalostettuja lajikkeita. 

Mandariinilajikkeita on yli 300, ja myös satsumat ja klementiinit kuuluvat mandariineihin. Varsinaisia mandariinin nimellä kulkevia hedelmiä myydään kaupoissa alkuvuodesta, sillä niiden sesonki ulottuu helmikuusta huhtikuulle. 

Mandariinit ovat lähtöisin Kiinasta ja Japanista, missä niitä on viljelty jo 1500-luvulla. Eurooppaan mandariinit kulkeutuivat 1800-luvulla, mutta ne saavuttivat suurta suosiota vasta 1900-luvun alussa. 

Mandariinit ovat loistavia tuontihedelmiä, koska niiden maku on parhaimmillaan 2-3 viikon kuluttua sadonkorjuusta. Suomeen mandariineja tuodaan erityisesti Espanjasta, Israelista ja Marokosta.

Mandariinin hedelmä muistuttaa appelsiineja, mutta on pienempi, miedomman makuinen ja helpompi kuoria kuin appelsiini. Yleensä mandariineissa on myös siemeniä, toisin kuin klementiineissä ja satsumissa. 

Mandariini: ravintosisältö ja kalorit 

Mandariineissa on muiden sitrushedelmien tapaan paljon C-vitamiinia. Yhdestä keskikokoisesta hedelmästä hieman alle puolet päivittäisestä C-vitamiinin tarpeesta. Lisäksi mandariineissa on paljon muita ravinto- ja kivennäisaineita, kuten E-vitamiinia, karoteenia ja kaliumia sekä jonkin verran B-ryhmän vitamiineihin kuuluvaa folaattia.

Energiaa yksi keskikokoinen mandariini sisältää noin 30 kcal. 

Mandariini: säilytys

Mandariinit säilyvät parhaiten jääkaapin hedelmälokerossa 8-15 asteen lämpötilassa. Hedelmä on herkkä etyleenille, joten säilytä se erillään etyleeniä tuottavista kasviksista, kuten banaaneista, omenoista ja avokadoista. 

Saako koirat syödä mandariineja?

Sitrushedelmät, kuten appelsiini, mandariini ja sitruuna maistuvat myös koirille, mutta niissä oleva happo saattaa aiheuttaa koiralle vatsakipuja tai -ongelmia. Kaikki koirat eivät kuitenkaan reagoi sitrushedelmiin sen kummemmin, ja voivat siinä tapauksessa syödä myös näitä hedelmiä. Huomioi kuitenkin, että annat hedelmät aina ilman kuorta. 

Mandariinin käyttö

Mandariini maistuu herkulliselta tuoreeltaan ja siten mandariineista saakin parhaiten niiden terveelliset ravintoaineet käyttöön. Mandariineja kannatta kuitenkin kokeilla myös ruoanlaitossa ja leivonnassa. Pikkusitruksesta ruoat ja leivonnaiset saavat sopivaa makeutta ja hapokkuutta sekä ihanaa raikkautta.

Mandariini raikastaa salaatit 

Tuoreet mandariinilohkot sopivat mainiosti salaatteihin tuomaan makeutta ja raikkautta. Koska paras sesonki on alkuvuodesta, kannattaa makupariksi yhdistää muita kauden kasviksia. 

Mandariini-granaattiomena-pähkinäsalaatti on kevyt lisukesalaatti esimerkiksi jouluaterialle. Salaattipohja tehdään lempeän makuisesta babypinaatista ja kastiketta piristää mandariinin mehu.

Joulupöytään sopii myös mandariineista, paahdetuista punajuurista, lehtikaalista sekä rapeaksi paistetusta pekonista koottu joulusalaatti. Päälle ripotellaan parmesaanijuustolastuja, jolloin makuelämys on niin herkullinen, että tätä salaattia kannattaa valmistaa myös arki- ja viikonloppuaterialle. 

Raikas lisukesalaatti esimerkiksi punajuuri-linssipihveille kootaan mandariini- ja verigreippilohkoista sekä rapeasta jääsalaatista. Tilkka öljyä ja ripaus suolaa ja pippuria tuovat simppelin salaatin makuun syvyyttä.

 

Lisää mandariinia lämpimiin ruokiin

Mandariinia kannattaa rohkeasti kokeilla myös lämpimissä ruoissa. Erityisen hyvin mandariini sopii broilerin makupariksi. Suolaisen ja makean yhdistelmä toimii loistavasti ja mandariinit tuovat raikasta hedelmäisyyttä mukaan ruokiin. Esimerkiksi madariinibroilerissa hedelmästä hyödynnetään niin mehu kuin kuorikin ja lisäksi lohkoja sujautetaan uuniruoan pinnalle paahtumaan. 

Mandariinikana kypsyy mehevän maukkaaksi makean hapokkaan mandariinin ja appelsiinin, raikkaan inkiväärin ja valkosipulin yhdistävässä kastikkeessa, joka muistuttaa kiinalaisravintolan suosittua klassikkoannosta. Ripaus chiliä tuo makuun sopivasti poltetta.

Ehdottomasti pikkusitrusta kannattaa kokeilla myös riistan, kuten jäniksen sekä peuran tai poron makuparina.

Lohi ja sitrukset ovat myös tunnetusti loitava makupari, sillä sitrusten hapokkuus taittaa ihanasti kalan rasvaisuutta. Valmista maukas lohiterriini ja viipaloi mandariini ruoan pinnalle uuniin paahtumaan.

Käytä mandariineja jälkiruoissa ja leivonnassa

Leivonnaisiin ja jälkiruokiin mandariinit tuovat makeaa raikkautta. Appelsiinikakkuun pikkusitrus pääsee yhdessä toisen aurinkohedelmän kanssa. Sitrusviipaleet kiehautetaan sokeriliemessä ja kootaan kakun pinnalle. Valmista kakku luomusitruksista. Myrkyton kuori pehmenee sokeriliemessä syötävän pehmeäksi.

Appelsiini-mantelileivokset ihastuttavat talven juhlissa. Mantelinen leivospohja on gluteeniton ja valmistuu pienellä pellillä nopsasti somiksi suupaloiksi. Päällensä se saa samettista appelsiinimoussea ja koristeeksi mandariinilohkoja. 

Raikas jogurttipannacotta ja rommissa marinoidut mandariinit ovat täydellinen makupari ja loistava jälkiruoka, sillä sen voi tehdä hyvissä ajoin jääkaappiin valmiiksi. 

Surauta mandariini juomaksi tai keitä marmeladiksi

Mandariini maistuu myös smoothieksi tai mehuksi surautettuna. Persimonista, mandariineista ja porkkanoista pyöräytetty smoothie on kuin syysaurinko – juoma pursuaa vitamiineja ja maistuu inkiväärin, sitruunan sekä sitruunamelissan ansiosta ihanan pirteältä. Pakastetut hedelmät tekevät rakenteesta kuohkean.

Raikas sitrusmehu yhdistää mandariinit, appelsiinit, greipit, limetit raikkaaksi juomaksi. Todellinen C-vitamiinipommi saa lisämakua tuoreesta mintusta. 

Viikonloppuaamun luksusherkku on itse tehdyllä mandariinimarmeladilla sivelty paahtoleipä. Voit hyödyntää marmeladia myös täytekakkujen täytteenä.

Lue myös Kotiliesi.fi: Sitrushedelmät – piristä ruoat tutuilla ja uusilla sitruksilla

X