travel

miten meni kotimaan reissu?

24.6.2019 Teksti: Sara Parikka

Moiii! Toivottavasti teillä on ihana keskikesän juhannusviikonloppu takana. Täällä ollaan ainakin rentuoduttu ja SYÖTY! Herranjestas sentään.. :D Eilen vielä nappasin jääkaapista britakakun jämät ja kauhoin sitä suoraan lusikalla suuhun. Nami!

Haluttiin viettää juhannus kotona ja mietittiin, että sitä ennen olisi kiva käydä reissussa. Päätettiin lähteä ensimmäistä kertaa kotimaan matkalle. Ollaan toki aikaisemminkin käyty yhden yön vierailulla eri kaupungeissa, mutta koskaan ei olla oltu pidempään liikkeellä ja niin että olisimme vaihtaneet majoitusta. Oli ihana huomata miten innoissaan tytöt odotti reissua. Iso plussa oli helppous mikä liittyi pakkaamiseen, autolla liikkumiseen ja siihen, että pysyttiin kotimaassa. Kyseltiin Mikon kanssa kilpaa toisiltamme, että miksi ei olla reissattu näin aiemmin!? Meillä oli aika selvät sävelet missä kaupungeissa ja kohteissa haluaisimme käydä. Sen mukaan etsin majoitukset ja buukkasin hotellit. Varausvaiheessa toki huomasin, että hinnat menee aika samoihin kuin lähtisi ulkomaille, mutta ilokseni voin todeta että matka oli sen arvoinen. Täytyy nyt myös viimeistään muuttaa ajatuksia reissaamisen suhteen, koska olen ajatellut että Suomessa en pääsisi samanlaiseen lomamoodiin.. Nyt todistettiin se vääräksi! :)

HANKO

  • Ollaan käyty lähestulkoon joka kesä Hangossa ja tykätty päivän mittaisesta reissusta kovin. Tällä kertaa suunnattiin aamusta Hankoon, leikkipuistoon, kävelylle ja syömään. Lopuksi vielä kierreltiin pieniä putiikkeja läpi ja mukaan lähti Gauharin ihanuuksia. Yritin etsiä Hangosta yöpaikkaa, mutta en löytänyt sopivaa. Päädyttiin varamaan ensimmäinen ja toinen yö Naantalin kylpylästä ja siirryttiin Hankopäivän jälkeen Naantaliin.

NAANTALI

  • Naantaliin olen tutustunut Muumimaailman kautta ja tykännyt kovasti. Naantalin kylpylähotelli valikoitui meille juuri sen kylpylän takia.. Meidän lapset rakastaa uida! Heti Hangosta saapumisen jälkeen, vietiin tavarat huoneeseen ja suunnattiin kylpylään. Aurinko paistoi, juotiin mehut ja polsikittiin. Erillistä lastenallasta ei ollut, mutta erilaisia uimaleluja oli paljon. Eniten tykkäsin porealtaista, joissa oli oikeasti todella lämmintä vettä. Veden lämpö oli NIIIN rentouttavaa! Naantali on mukava paikka myös päiväretkikohteeksi. Siellä on kivoja leikkipuistoja, ranta, putiikkeja ja ihana satama täynnä ravintoloita.

MUUMIMAAILMA

  • Kävimme Mikon kanssa molemmat ekaa kertaa Muumimaailmassa pari vuotta sitten tyttöjen kanssa. Kokemus oli aivan ihana! Ollaan joka vuosi sen jälkeen käyty Muumimaailmassa ja se on ollut ehdottomasti yksi kesän kohokohdista. Muumimaailman hahmot ovat paljon enemmän kuin olisimme osanneet toivoa. Nipsu on vienyt lapsia ympäri Muumitaloa ja tällä kerralla minit teki moneen otteeseen kepposia Pikku Myyn kanssa. He pääsivät osaksi hahmojen elämää ja kyyneleet silmissä seurasin tyttöjen innostusta.

TAMPERE

  • Jatkettiin matkaa vielä Tampereelle, koska Mikolla oli siellä hyväntekeväisyys jalkapallo-ottelu ja ajateltiin lähteä hänen mukaan. Tampere on meille jonkin verran tuttu, mutta tällä kertaa kierreltiin leikkipuistot läpi. Pikku2 puisto oli aivan ihana ja sen kupeessa oli mahtavaa syödä piknikeväitä. Toinen kiva puisto oli Emil Aaltosen puisto. Tytöt eivät olisi halunneet lähteä sieltä mihinkään. Käveltiin, syötiin jädeä ja mentiin tyttöjen kanssa katsomaan jalkapallomatsia. Illalla oltiin koko porukka niin väsyneitä, että syötiin hotellin raflassa (grill it) ruoka ja mentiin huoneeseen kylpyyn. Aamulla käytiin vielä kävelyllä ja sitten lähdettiin kotia kohti.

Summauksena reissu oli aivan ihana ja toteutetaan vastaava taatusti uudestaan. Seuraavalla kerralla kiinnostaisi ainakin Porvoo (entuudesta tuttu, mutta aina niin ihana), Kotka ja Savonlinna. Oletteko te reissanneet kotimaassa ja millaisia vinkkejä/paikkoja voisitte suositella? <3Sara

ps. Kuvat on muuten napattu Hangosta, kun käytiin kävelyllä. Maximekot ovat kyllä niin ihanan tuntuisia päällä. Rakastan helmoja ja tykkään yhdistellä mekkoja rentoon tyyliin. Toisaalta taas mekot voi asustaa myös hienompaan tilaisuuteen tms. Tykkäättekö te maximekoista?

mekko / Cubus*

kengät / New Balance*

farkkutakki / na-kd*

laukku / marimekko

koru / Pernille Corydon

*saatu

Lue myös

Suosittelemme