Yleinen 24.2.2015

pikku neidin kuulumisia

Teksti: Sara Parikka

Matilda täyttää tällä viikolla 11k ja 1.v synttärit lähestyy kovaa vauhtia. Oon miettinyt paljon millaiset juhlat pidetään tytölle ja mitä kaikkea tarjoillaan.

Matilda valitsee kävelyn konttailun sijaan ja kaupoilla tyttö tykkäis kävellä ja naureskella ihmisten kanssa. Päivät menee suht samalla rytmillä, mutta tyttö on myös todella joustavaa sorttia liikkumisten ja päiväaikataulujen suhteen.

Nyt Matilda on siirtynyt syömään samaa ruokaa meidän kanssa ja se on sujunut hyvin. Maustan ruuat perus mausteilla ja yrteillä. Erilaisiin makuihin on hyvin totuttu ja lempparia taitaa olla lohipasta.

Lila kiinnostaa Matildaa todella paljon ja harjoitellaan koiran käsittelyä päivittäin. Silittäminen ja hellät otteet on välillä vähän hakusessa, mutta onneksi Lila osaa olla todella nätisti Matildan nopeista liikkeistä huolimatta.

Uusina juttuina on tullut myös yksin leikkiminen. Varsinkin aamuisin neiti viihtyy yksin ja usein se kävelee omaan huoneeseen järjestelemään tavaroita ja selailemaan kirjoja.

Tällä viikolla meillä on paljon taas kavereiden ja vauva kavereiden tapaamisia sekä leikkitreffejä.

Kivaa viikkoa kaikille! <3 Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kommentit (10)

oi ihana juttu! Samoin sinne! :)

Kuulostaa niin ihanalle! Aaws Matilda on huippu söpöliini! <3 Matildalle iisot terkut ja pusut!<3

Terkkuja <3

Heh! Kiitos tästä postauksesta! Meillä tosiaan on samanikäinen tyttö, tällä viikolla myös 11kk vanha :) en malta odottaa että pieni oppii kävelemään! Ja toisaalta haikeana mietin että missä se vauva on! Nopeasti se vauvavuosikin menee raskaudesta ja väsymyksestä huolimatta.. :D

Ihan liian nopeesti aika menee, mutta onneksi saa seurata vierestä kasvua!.. ja tosiaan silloin kun Matilda lähti kävelemään, niin vierähti montakin kyyneltä kun se ”vauva” on niin konkreettisesti poissa. Joten nauti nyt vielä :) <3 Ihania nuo pikkuiset ovat!

Meilläkin Jannika tänään 11kk :)
Nyt vasta se oma tahto ja omat jutut rupee tulemaan enenmän esille ku vauva-aikana :)
Matilda näyttää kuvissa oikeen tomeralta tytötä ♡
Aivan ihana ♡
Ihanaa kevään odotusta koko perheelle ;)

Noniin meidän pikkuisilla on sama synttäripäivä <3 Ihana juttu! Kohta sitten vietetäänkin 1.v synttäreitä!
:) Samoin sinne ihanaa kevään odotusta!!

Moi
Mitä materiaalia tuo teidän lattianne on, se näyttää tosi kivalta :) itsekin remontoinnkohta asuntoa niin olisi kiva tietää :)

Se on lankkulaminaattia! :) tosi kiva on kyllä! Ainakin bauhausissa taisin nähdä vastaavaa!

Ihana kuulla miten kovaa vauhtia matilda kasvaa, näin teidät prinsessan kanssa kesällä maauimalassa, teillä on mikon kanssa niin kaunis tyttö <3 ihanaa loppu viikkoa teille

oi ihana juttu! Samoin sinne! :)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *