resepti

ruokainspiraatio 2019

30.12.2018 Teksti: Sara Parikka

Heippa! Lomalla usein herkutellaan, ruokarytmi häiriintyy jne. Lomalla myös aina pohdin tulevaa kautta ja mietin millaista ruokaa haluaisin tehdä. Tulevana vuonna ehdin kokkaamaan perheelle enemmän ja päästään saman pöydän ääreen päivittäin syömään. Kulunut syksy oli niin kiireinen, että en ehtinyt miettimään sapuskaa, kuten olisin halunnut. Mulle on super tärkeää ruokailla yhdessä ja tykkään tehdä ruokaa.. Joten ainakin tähän asiaan on tulossa muutos!

Ruokatoiveet vuodelle 2019

Kauden kasviksia

Enemmän vegaaniruokaa (syödään luonnostaan paljon kasvisruokia, mutta aika harvoin tulee tehtyä vegaanista)

Pataruokia

Simppelejä reseptejä

Enemmän kalaa

Kerran viikossa reseptipostaus ja ruuan nostaminen blogissa myös enemmän

Uusien jälkkäreiden löytäminen

Näinpä tulin listanneeksi yhden reseptin blogiin per viikko. :D Olisi ihanaa jatkossakin saada teidän suosituksia hyvistä resepteistä ja voisin jakaa niitä myös täällä. :) Nämä kuvat on napattu alkusyksystä ja vastaavaa ruokaa voisi pian tehdä. Perussalaattia, lohta, papuja ja halloumia. Tykkään simppeleistä ruuista missä raaka-aineiden maut maistaa ja kokkaaminen on vaivatonta.

Kiitos muuten super paljon kaikista vinkeistä uuden vuoden ruuan suhteen. Blinit saivat veden kielelle ja jos vain osaisin, tekisin niitä. Nyt on kyllä hyvä syy opetella ja toivottavasti ensi jouluna/uutena vuotena päästään viimeistään niitä herkuttelemaan. Ihanaa uuttavuotta! <3Sara

Kommentit (18)

kiva kuulla <3 hei kiitos vinkeistä :) mä kirjoitan tuosta :)
Ihanaa vuotta sinne myös <3

Moikka!

Täällä ollaan samoilla linjoilla ruokailujen suhteen. Olisi kiva kuulla sun kasvisruokasuosikkeja resepteineen, sillä yritän itsekin saada lisättyä kasvisruoan osuutta ruokavaliossa. Ihanaa uutta vuotta!

Kiva kuulla :) Jaan niitä täällä varmasti paljon :) Kiitos samoin <3

Moi!
Ihana blogi sulla!
Voitko joskus kirjoittaa siitä, mitä kameraa ja kuvankäsittelyohjelmaa käytät?
Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi vuodelle 2019! :)

Hei joo!! :) En oo tosiaan mikään kuvaaja, mutta mieluusti kirjoittaisin aiheesta enemmän. Kaikkea hyvää myös Sinun vuoteen <3

Hei!
Sulla on niin super ihana blogi ja oikee ihana uutta vuotta sinulle ja koko perheellesi (:

Voi kiitos <3 Halaus sinne ja mitä parhainta vuotta!

Ihanaa uutta vuotta teidän perheelle! <3 Harvoin kommentoin, mut aktiivisesti luen ihanaa blogiasi!

Ihana kuulla, kiitos <3 Halaus ja kaikkea hyvää uuteen vuoteen :) <3

Oon tykännyt kuunnella sun ja Johannan papupadassa puhumianne juttujanne. Oli kiinnostava kuulla millasia ootte luonteeltanne oikeassa elämässänne. Oon lukenut myös blogiasi säännöllisesti.Hyvää uutta vuotta sulle ja perheellesi!

Hei mahtia kuulla, kiitos <3 :) Kaikkea hyvää sinne ja ihanaa uuttavuotta :)

Hei, tykkään itse syödä paljon salaatteja ja ihanana extrana niihin yhdistettynä ITSE TEHDYT salaatinkastikkeet (hedelmäinen-hunaja salaatinkastike on yksi suosikeistani). Teidänkin perheessä näyttää salaatteja kuluvan, joten suosittelen testaamaan itse tehtyjä kastikkeita. Meillä se on 6v tyttären kanssa mukavaa yhteistä puuhaa; hän saa mittailla ja sekoitella minun lukiessa ohjetta. Teemme kastiketta yleensä suuremman määrän ja jaan sitä sitten ystäville ja sukulaisille kauniissa pikku pulloissa (mukava vieminen kylään mennessä). 😊

Hei aivan ihana idis. Pitää ehdottomasti testata :) Kiitos!

Hei, lidl:stä saa pakastealtaasta aivan loistavia delux merkin blinejä ☺️ Kannattaa testata! Helppoa ja vaivatonta sekä maku on kohdillaan 👍

Heippa! Meinasin kanssa tulla kertomaan näistä Lidlin blineistä, aivan mahtavia ja tosi helppo tehdä! Meillä syötiin näitä uudenvuodenaattona mädin, smetanan, punasipuli, sienisalaatin, suolakurkkujen ja hunajan kanssa NAM! Iso suositus siis näille! :)

PAKKO TESTAA <3<3

oikeesti… nam. pitää todellakin testaa :)

Hei!

Sisustaminen kiinnostaa, erityisesti pihaan liittyvät jutut olisi kivoja. Simppelit leivonta- ja ruuanlaittoreseptit. Sekä toivoisin että kirjoittaisit postauksen liittyen lasten yksityisyyteen. Aihe tuntuu nyt olevan pinnalla ja itsekin sitä oman lapsen kautta mietin.

Mukavaa uutta vuotta! :)

kiva kuulla <3 hei kiitos vinkeistä :) mä kirjoitan tuosta :)
Ihanaa vuotta sinne myös <3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *