kuulumiset

sunnuntain 4 kovinta

19.5.2019 Teksti: Sara Parikka
  • Aamu alkoi ihanan kummipojan 3.v synttäreillä. Rakastan pienten juhlia ja sitä jännittävän iloista tunnelmaa. Lapset tietty myös tykkäsivät, kun pääsi heti aamusta treffaamaan kavereita ja herkuttelemaan. Synttäreillä on myös kiva nähdä läheisten perhettä sekä muita läheisiä. On kivaa vaihtaa kuulumisia ja taivastella yhdessä lasten kasvamista. :D Tarjoilut oli myös vertaansa vailla, joten lähdettiin masut täynnä kotiin.
  • Lähdettiin retkelle asuinalueelle jossa ennen asuttiin. Vierailtiin myös Haltialan tilalla ja siellä sattui olemaan paljon tuttuja. Lapset leikki ja syötiin eväät+jäätelöä. Siellä oli myös mahdollista päästä ponin selkään ratsastamaan ja olin niin onnellinen kun Mimosa uskaltautui. Hän on puhunut ja haaveillut siitä niin pitkään! Pyyhin silmäkulmia tiuhaan kun Mimosa hykerteli jännittyneenä.
  • Ollaan oltu tänä viikonloppuna enemmän ulkona kuin sisällä. Ihan parasta! Unet maistuu myös NIIN paljon paremmin, kun päivät ovat olleet aktiivisia. Meidän lapset on luonteeltaan vauhdikkaita ja he viihtyisi leikkipuistoissa vaikka kuinka kauan.
  • Tänään illalla käydään saunassa, vietetään iltaa terassilla ja tehdään iso tapaslautanen. Mikko on hankkinut meille kunnon setit herkkuja ja meinataan nauttia! Lapsiarjen keskellä on tärkeää löytää aikaa myös kahdestaan, niin että ehtii rauhassa juttelemaan ja viettämään aikaa.

Onko teillä ollut mukava viikonloppu? Ainakin aurinkoa on näkynyt! <3Sara