decoration

TJ 1

20.11.2018 Teksti: Sara Parikka

Moi <3 Siis voitteko kuvitella, että mun täällä kyllästymiseen saakka jankattu -hasardi työvaihe- on huomisen jälkeen ohi!!! Siihen loppuu mun osalta Salkkareiden kausi ja näin ollen aikaa jää kaikkeen mahdolliseen muuhun. Kuvauksista ei voi olla noin vain pois, enkä ole itseasiassa kertaakaan ollut saikulla tämän 11 vuoden aikana. Olen todella tunnollinen ja työorjentoitunut, joten pikkulapsiarjessa tämä aiheuttaa välillä stressiä. Toki asiat menee aina tärkeysjärjestyksessä ja ei siinä olisi kahta sanaakaan jos pitäisi jäädä kotiin hoitamaan kipeää lasta. <3 Näin ei ole kuitenkaan onneksemme käynyt ja saimme tämän kauden kunnialla purkkiin. Nyt ehdin keskittymään muihin töihin ja olla enemmän KOTONA. <3 Joululomaan on vielä matkaa, mutta tahti rauhoittuu ja pääsen viettämään enemmän päiviä meikittä & verkkareissa!

Ollaan usein äidin kanssa puhuttu, kuinka ollaan loppupeleissä kotihiiriä.. Vaikka molemmat ollaan sosiaalisia ja tykätään nähdä ihmisiä, niin mikään ei voita omaa kotia. Varsinkin tähän vuoden aikaan oma koti tuntuu ihan parhaalta.

Kuvauskausi on usein tiivistunnelmainen ja kohtauksia/jaksoja tehdään paljon lyhyessä ajassa. Se tuo omat haasteet aikatauluttamiseen. Tietty voisin keskittyä vain kuvauksiin ja näin ollen arki olisi helpompaa, mutta veri vetää muualle niin paljon, että en malta. Onneksi ei tarvitse valita yhtä juttua. Monipuolisuus on työssäni mieletön rikkaus, vaikka se aiheuttaakin usein pienen kaaoksen pään sisällä. :D

Matilda&Mimosa jää nyt joulukuusta alkaen taas 1-2pv viikosta kotiin, mistä olen äärimmäisen onnellinen. Mietin tätä suht kauan ja tunsin sydämessä sen, että jos siihen vain on mahdollisuus niin haluan olla lasten kanssa enemmän. Matilda aloittaa eskarin reilu puolen toista vuoden päästä ja sen jälkeen ei vapaapäiviä pidetä noin vain viikottain. Nyt siihen on vielä mahdollisuus ja haluan käyttää sen. Tytöt ovat olleet tästä erityisen innoissaan ja ollaan mietitty, että voitaisiin treffailla kavereita, käydä uimassa, leikkiä kotona tuona arkivapaana. Minun täytyy vain keskittyä siihen, että käytän tuon päivän lasten kanssa olemiseen, eikä niin että istun koneella ja he katsovat piirrettyjä.. Siinä koko pointti paljon odotetusta arkivapaasta kärsisi suuresti! Miten te vietätte arkivapaat, jos sellaisia on?

Iltapalana mulla on täällä (kuten viime viikolla kolme kertaa :D) baagelia paistettuna leivänpaahtimessa, tuorejuustolevitettä (Philadelphia) ja muutama siivu avokadoa.

Leppoisaa iltaa! Odotetaanko siellä jo joululomaa? <3Sara

Kommentit (12)

Hei kiitos paljon! <3 En ollutkaan tullut ajatelleeksi. Jotenkin luulin, että joka viikkoinen poissaolo ei olisi mahdollista enää eskarissa. Ja tuo on muuten hyvä pointti, että voihan silloin pitää osa päivät vaikka vain tuon esiopetusajan.. Kiitos mielettömän paljon <3

Meillä esikoinen käy päiväkodissa neljänä päivänä viikosta, ja yksi päivä vietetään sitten kolmistaan, minä, vauva ja esikoinen. Todella usein tulee tuona arkivapaana lähdettyä kaupungille, käytyä ulkona lounaalla, vierailtua kavereiden luona, käytyä jossain spesiaalissa paikassa kuten kirjastossa, museossa tms. Harvoin ollaan tuo vapaa ihan vaan kotona. Jotenkin kivaa ja meidän omaa ja erityistä. Vuoden päästä syksyllä alkaa esikoisella
eskari niin sitten jää harmillisesti arkivapaatkin.

kuulostaa aivan ihanalta <3

Meillä taitaa isommalle neidille (se 7v eka luokkalainen) olla arjen luksusta, kun oon vapaalla ja herään hänen kans aamupuuhille ja saatan tien risteykseen taksille :) iltapäivissä ei varmaan oo sen ihmeempiä. Joskus on yhdessä leivottu koulun jälkeen ja ulkoiltu. Pienempi 4v nyt pyörii tässä koko ajan :D meijän perheen aikuisten työajat mahollistaa sen et lapset on saanu olla melkein aina ”vain” kotona. 9kk elämästään ovat olleet päiväkodissa. Nyt meni jo ohi aiheen.. :)

onpa ihana juttu :) <3

Mitä (minkä merkin) baageleita syöt? :) näyttää ja kuulostaa hyvältä toi tuorejuusto-avocado yhdistelmä😋

oon syönyt Lidlin ja sitten k-kaupoista löytyviä :)

Pakko tänne kommentoida, kun ei oo instaa missä kommentoida teiän papupatapodia! Siis niin ihania podijaksoja! Tässä pari viimesintä oon kuunnellu samalla kun oon olkut kaupungilla pyörimässä ja havahtuu aina, kun hymähtää tai naurahtaa jollekkin jutulle. 🙈 Tulee aina fiilis että tekis mieli olla siellä rupattelemassa. Niin symppistyypeiltä vaikutatte kumpikin. 😊
Ja joo täällä fiilataan joulua jo!

hehehhhhehhe. Ihana kuulla :) onpa kiva juttu <3 Kiitos!!!

Oi ihanaa! Nauti tästä vapaasta ajasta ja joulunodotuksesta <3 Mulla arkivapaat menee aikalailla opiskeluun tällä hetkellä. :)

kiitos samoin <3
hienoa kun jaksat opiskella, tsemppiä hurjasti!

Moi! Pakko nyt päiväkodin eskariryhmässä työskentelevänä kommentoida, että toki eskarissakin saa vapaita pitää! :) Me (Helsingissä) olemme vanhemmillekin sitä sanoneet, että ilman muuta voi pitää vapaita, eri asia sitten taas esim. kun lapsi aloittaa koulussa. Tuntuu, että vanhemmat ovat tästä asiasta vähän jopa huolissaan jos lapsi joutuu olemaan pois esikoulusta. Ei sieltä nyt jälkeen jää jos saa tosiaan välillä viettää niitä vapaapäiviäkin :) Ja eskarissakin voi olla haluttu määrä säännöllisiä vapaita viikossa, mikä tarkoittaa, että lapsi on niinä päivinä paikalla vain esiopetusajan, joka on yleisimmin 8.30-12.30.
Hyviä vapaapäiviä teille ja nauti täysillä vielä pikkulapsiajasta! :)
-M

Hei kiitos paljon! <3 En ollutkaan tullut ajatelleeksi. Jotenkin luulin, että joka viikkoinen poissaolo ei olisi mahdollista enää eskarissa. Ja tuo on muuten hyvä pointti, että voihan silloin pitää osa päivät vaikka vain tuon esiopetusajan.. Kiitos mielettömän paljon <3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *