Mainos

ajatuksia sijaisvanhemmuudesta

11.6.2019 Teksti: Sara Parikka

Kaupallinen yhteistyö / SOS-Lapsikylä

Moi! <3 Olen tehnyt aikaisemminkin yhteistyötä SOS-Lapsikylän kanssa ja kokenut sen erittäin mieleiseksi ja tärkeäksi. Minulta kysyttiin postausta liittyen sijaisvanhemmuuteen ja aluksia mietin, että mitenhän aihe luonnistuisi minulta. Ajattelin, että sijaisvanhemmuus ei ole meille tällä hetkellä mahdollinen tai ajankohtainen asia, joten kirjoittaminenkin olisi varmasti hankalaa. Aloin kuitenkin tutkia asiaa enemmän ja mitä enemmän sain tietoa sitä vähemmän koko aihe pelotti. Päätin tarttua haasteeseen ja kirjoittaa sijaisvanhemmuudesta, jos vaikka parhaassa tapauksessa tämä jättäisi kiinnostuksen siemenen jollekin teistä. Sijaisvanhemmista on nimittäin jatkuva pula ja näin ollen tietoa on tärkeää levittää.

Ensimmäinen konkreettinen askel sijaisvanhemmuuteen on PRIDE-valmennus joita tarjotaan ympäri Suomea. Yhdeksän kerran kurssi ei ole sitova, vaan sen avulla pyritään selvittämään olisiko sijaisvanhemmuus omalta tuntuva asia sekä annettaan tietoa ja tukea. Sijaisvanhempana voi toimia SOS-Lapsikylän asunnossa, tai omassa kodissa ja alkuun toinen sijaisvanhemmista/sijaisvanhempi jää noin vuodeksi kotiin lapsen kanssa. Se koetaan tärkeäksi kiintymyssuhteen muodostumiseksi etenkin pienten lasten kohdalla, mutta tätä käytäntöä sovelletaan aina perhekohtaisesti. Monet haluavat sijaisvanhemmuudesta ammatin ja ovat näin ollen paljon kotona lasten kanssa.

Sain ilokseni jutella kahden sijaisvanhemman kanssa ja juttelimme pitkän tovin sijaisvanhemmuudesta ja vanhemmuudesta ylipäätään. Minulta sateli kysymyksiä toinen toisen perään ja oli aivan ihana tutustua puhelimen välityksellä näihin upeisiin vanhempiin. Vähän jopa hävettää kuinka olin kasannut kysymykseni tietystä kulmista ja en ollut osannut ajatella asiaa isommasta perspektiivistä. Perheen sijaisvanhemmat kertoivat, että:

”Tuntuu hassulta, kun ihmiset tulevat kehumaan, että teemme hienoa työtä, kun olemme ottaneet sijaislapsen. Meidän mielestä tilanne on toisin päin. Me olemme saaneet sijaislapsen! Saamme aivan valtavasti rakkautta, iloa ja hymyä elämäämme lapsemme myötä. Koemme että saamme, eikä niin että annamme. Olemme saaneet elämään syvää ja pysyvää onnellissuutta sen myötä kun saamme auttaa lasta.”

Tämän kuullessani tajusin, että olin itsekin katsonut asiaa ihan eri vinkkelistä. Sijaisvanhemmat kertoivat, että auttaminen on ollut heille aina sydämen asia ja kiinnostus sijaisvanhemmuutteen heräsi, kun he olivat törmänneet sijaisvanhemmuudesta kertovaan esitteeseen ja huomasivat, että aiheesta olisi tarkempi infotilaisuus paikallisessa kirjastossa.

Prosessin yksi tärkeimmistä asioista on ottaa huomioon millainen lapsi sopisi mihinkin perheeseen ja sen vuoksi tehdään paljon ennakoivaa työtä. Tämä tuli minulle positiivisena yllätyksenä, kun ajattelin asian olevan lähinnä ota tai jätä tyyppinen tilanne. Asia ei todellakaan ole niin ja jokaiselle lapselle pyritään löytämään juuri hänen tarpeilleen sopiva perhe sekä sijaisvanhemmat. Tarkoituksena on oppia tunnistamaan lapsen tarpeet, toiveet, rutiinit, rytmi ja ajastumaailma. Sijaisvanhempien täytyy olla valmiita antamaan rakkautta ja turvallisuutta.

Kun aloin itse pohtimaan sijaisvanhemmuutta minulle nousi mieleen mahdollinen lapsesta luopuminen sekä suhde biologisiin vanhempiin. Sain aivan mielettömiä näkökulmia molempiin aiheisiin, kun juttelin sijaisvanhempien kanssa. He kertoivat, että jo PRIDE-valmennuksessa käydään tarkasti läpi se, että lapsi saattaa palata takaisin biologisten vanhempien luokse. Ajatukseen pitää tottua ja muistaa empatia biologisia vanhempia kohtaan. Pitää luottaa siihen, että päätökset pyritään tekemään sen mukaan mikä on lapsen parhaaksi ja näin ollen voi aina olla onnellinen hänen puolesta. Empatia ja inhimillyys biologisia vanhempaa kohtaan sai minutkin miettimään asiaa aivan uudestaan.

Arki-elämässä valtaosa sijaisperheistä elää normaalia perhe-elämää. Lapsen traumataustasta riippuen haasteiden taso vaihtelee ja tapauskohtaisesti on aina omat haasteet. SOS-Lapsikylä on aktiivisesti yhteydessä sijaisvanhempiin, jokaisella perheellä on oma tukityöntekijä. Perus tukeen kuuluu säännölliset tapaamiset vähintään kerran kuussa. Tapaamisissa kuunnellaan miten perhe jakselee ja katsotaan onko jollain perheenjäsenellä tuen tarvetta. Tukityöntekijä on sijasvanhempien rinnallakulkija.

Olin itse alkuun tosi pelokas koko aihetta kohtaan, mutta mitä enemmän olen saanut tietoa sitä enemmän myös pelko on hävinnyt. En osaa sanoa voisiko sijaisvanhemmuus olla meidän perheelle joskus mahdollista, mutta en ainakaan enää torju koko ajatusta. Varsinkin jos alan ajattelemaan yksittäisiä lapsia ja avun tarvetta, niin tekisi mieli avata heti ovi. SOS-Lapsikylän ammattilaiset sekä sijaisvanhemmat, joiden kanssa juttelin korostivat matalaa kynnystä aiheeseen tutustumiseen sekä rohkeutta tarttumaan aiheeseen ja kysymään mitä ikinä mieleen juolahtaa.  Sijaisvanhempien sanojen mukaan PRIDE-valmennus avaa silmiä ja samalla sydämen.

Millaisia ajatuksia sijaisvanhemmuus teissä herättää? Olisi myös mahtavaa kuulla asiasta enemmän, jos teillä on kokemuksia. <3Sara

Lue myös