decoration

TV-nurkkaus

1.8.2017 Teksti: Sara Parikka

Helou! Tämä kuvissa näkyvä seinä ja alue on ollut sellainen mikä on pistänyt silmääni siitä saakka kun muutettiin.. Jotenkin se ei vaan loksahtanut kohdilleen ja iso musta tv paistoi ikävästi silmään.. :D En ollut ikinä kiinnittänyt sen suuremmin telkkariin huomiota, vaikka ikää sillä oli jo kahdeksan vuotta. Nykyisessä kodissa se kuitenkin loisti isolla olemuksellaan samalla vieden yllättävän paljon tilaa. Tiesin, että jossain vaiheessa telkkari menisi vaihtoon. Kalusteet mietitytti myös, kun ne eivät vain löytäneet oikeaa balanssia. Löydettiin onneksi ihanan ilmavat kalusteet (tv-taso ja senkki) vekenkalusteelta ja nyt olen todella tyytyväinen myös niiden suhteen. Tällä hetkellä mietityttää enää taulut ja akustiikka, joka tulee varmasti vielä muuttamaan ilmettä. Taulujen tilalle kun on mahdollisesti tulossa akustiikkateokset.

Televisio on nimeltään The Frame ja saatiin Samsungilta kokeiluun. Ollaan kyllä aivan myytyjä telkkarin suhteen ja vielä tutustumassa sen kaikkiin ominaisuuksiin. Se on täysin kiinni seinässä ja siihen voi valita erilaisia kuvia telkkarin ollessa kiinni. On mahdollista käyttää omia kuvia tai telkkarissa valmiina olevia, kuten kuvissa näkyvä. En kyllä enää halua luopua tästä ihanuudesta, sen verran sisustukseen sopiva ja uniikki televisio.

Nyt tuntuu, että iso osa kodista on valmiina ja voi keskittyä enemmän viherkasvien, kukkien, kynttilöiden ja muun ihanan piensisustuksen laittamiseen. TV-tason vasemmalle puolelle tulee varmasti joku kasvi, minkä avulla saan piiloon pistorasian. Akustiikka on tosiaan vielä vaiheessa, mutta siihenkin toiveissa pian ratkaisua ja sen myötä ”tauluseinä” saattaa mennä uusiksi. :)

Mitä parhainta elokuun ensimmäistä. Täällä juuri juodaan aamukahvia ulkosalla.. Mimosa leikkii hiekkalaatikolla ja Matilda pomppii trampalla. Terkkuja! <3Sara

(The Farme / lainassa / Samsung)

 

Kommentit (12)

Kiitos paljon :) Joo hitsit toi telkkari on kyllä passeli :) Ihanaa päivää <3

On kyllä upea ja niin raikas!?????

No voih kiitos <3

Teillä on tyylikäs koti :)

Tuli tässä mieleen, ei ainoastaan sinun blogistasi vaan ihan ylipäänsä lähes kaikista seuraamistani blogeista jotka tekevät yhteistyötä eri tahojen kanssa, että ärsyttääkö koskaan se yhteistyötavaran kantautuminen kotiin, siis sellaisten tavaroiden joita ei periaatteessa tarvitse mutta joita saa testattavaksi eri yrityksiltä jne? Ehditkö oikeasti testata kaikkea vai pistätkö joitakin tuotteita suoraan jakoon tutuille tai jonnekin muualle? Itse olen hurahtanut jonkinlaiseen minimalismin periaatteeseen ja kaikki ”turhan” materiaalin haaliminen suorastaan ahdistaa. Miten itse koet asian?

Kiiiitos :)
Mä en ota vastaan mitään tavaraa mitä en halua.. Maksan tosiaan kaikista ”saaduista” tuotteista verot, joten en senkään puitteissa ota vastaan mitään mitä en oikeasti halua :)
Meillä mielestäni myös yllättävän vähän tavaraa, kun ei ole edes mitään varastoa/vaatehuonetta olemassa :D Ne ovat edellisissä kämpissä pitäneet sisällään vaikka ja mitä :D

Miellyttää minun sisustussilmääni tuo nurkkaus. Meillä uudessa kodissa vähän samanlaista ikkunapintaa kun teillä (korkeaa ja viistoa) ja verhojen kanssa painiskellaan. Olisiko sulta mahdollista saada teidän verhoiratkaisuista postausta tai vinkkejä? :)

Ihana kuulla, kiitos :)
Hei vau, isot ikkunat on vaan niin ihania! Meillä on lamelliverhot ja ne toimii kyllä todella hyvin. :) Tykätään älyttömästi.. Voisin kyllä postata aiheesta nyt joku päivä, kun verhoista on kyselty yllättävän paljon :)

Mitä tarkoittaa että saitte kokeiluun?

Mietityttää myös kun usein bloggaajat sanoo että maksavat yhteistyön kautta saadut tavarat veroissa, niin en ihan ymmärrä.
Eli onko se sama asia kun ”normi”palkkalainen maksaa veroja palkkaeuroista. Niin esim. Jos saat huonekaluja 1500e edestä, niin korvaako ne tavallaan sen palkan ja maksat niistä verot? Vai maksatko niistä mitään?
Neuvo tyhmää.

Heippa! :) Saatiin Samsungilta vuodeksi eteenpäin tv testiin. Joo juurikin näin kuten sanoit.. eli kaikki alennus, ilmaiset tuotteet jne ovat yrittäjän ”palkkaa” ja näin ollen niistä pitää maksaa verot. Tämän takia en esimerkiksi halua ottaa vastaa tavaraa mitä en oikeasti halua.. Koska sehän nyt ei olisi fiksua tai kannattavaa :)

Onpa kiva idea tuo että saa kuvan telkkariin silloin kun se on kiinni, telkkarista tulee enemmänkin osa sisustusta :)

Joo siis aivan mieletön ominaisuus :) <3

Ei siinä edellisessä nurkkauksessa ollut mitään vikaa, mutta onhan tää nyt enemmän kokonaisuutta kasassa pitävä ? noi lipastot on aivan ihanat, voisin nähdä myös meille! Ja toi telkkari on kyllä superhieno, kerrankin joku elektroniikka jota myös arvostaisin osana sisustusta! Hyvältä näyttää! ??

Kiitos paljon :) Joo hitsit toi telkkari on kyllä passeli :) Ihanaa päivää <3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *