me

viikonlopun kuulumiset

27.10.2018 Teksti: Sara Parikka

Moi! Nämä kuvat on napattu viime viikonloppuna, kun vietin pari päivää samoissa vermeissä. Rennot kollarit/verkkarit, merinovillaneule, pipo ja käytännölliset ulkovaateet. Luulen, että tämä viikonloppu menee aikalailla samoissa fiiliksissä. Viikolla tykkään monesti miettiä vaatteita enemmän (en kyl aina :D) ja tuntuu, että on kiva panostaa pukeutumiseen. Silti nämä kuvissa näkyvät vaatteet toimisi ihan hyvin mulla myös arkena, koska harvoin olen missään mihin pitäisi erityisesti pukeutua.

Pääsin eilen aloittamaan viikonlopun vähän aikaisemmin ja vein tytöt sekä siskon pojan hoplop:iin. Meidän tytöt ovat olleet sisäleikkipuistossa viimeksi yli puoli vuotta sitten, joten into oli melkoisen suuri. Sen jälkeen käytiin hamppareilla. :) Tänään ollaan kotona ja meinataan siivota sekä ulkoilla. Huomenna aattelin lähteä tyttöjen kanssa retkelle bussilla ja metrolla. :D He ovat odottaneet tätä kovasti ja nyt kun Mikko on kavereiden kanssa mökillä, niin tuli hyvä sauma liikkua ilman autoa. Sitten tietty Putous ja lauantai-illan herkut! Ajattelin kokeilla myös muutamia uusia reseptejä ja niistä lisää täällä, jos onnistuvat. Nautitaan viikonlopusta! <3Sara

kengät / Pomar*

housut / Adidas

paita / gina tricot*

takki / Umbro*

pipo / Vaiko*

*saatu

 

Kommentit (1)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *