resepti

vohveleita
14.6.2018 Teksti: Sara Parikka

Hello! Olin viime viikolla kaupoilla pyörimässä viimeisen kuvauspäivän tauolla ja päädyin ostamaan vohveliraudan. :) Oon haaveillut tästä jo pitkään, mutta jostain syystä en ole saanut aikaiseksi hommata kyseistä laitetta. Nyt kun olen päässyt vohveliraudan makuun, olen tietty alkanut googletella kaikkia ihania suolaisia ja makeita täytteitä sekä suunnitellut vohvelijuhlia kavereille. :) Tähän mennessä ollaan tehty todella perinteisellä kaavalla vohveleita ja nautittu niitä lähinnä marjojen, jäätelön, kermavaahdon ja nutellan kera.

Nappaako vohvelit siellä? :) Odotan jo ensi viikkoa ja sitä kun pääsen lomamatkalla nauttimaan vohveleita aamupalalla. Täällä kotona en ole onneksi siihen touhuun lähtenyt. :D Ainakaan vielä.. hehe. Usein ulkomailla saatan tilata aamupalalla pannareita, vohveleita ja oikeastaan kunnon jälkkärisettejä, joita Suomessa tuskin koskaan söisin aamulla. Onneksi loma on loma.. Sitten kotiin ja omiin tapoihin on taas ihana palata.

Tarvitset (noin. 8-10kpl) :

4  dl maitoa

3 munaa

1 dl kivennäisvettä (korkea hiilihappo)

4 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1/2 tl suolaa

1 tl vaniljasokeria

2 rkl sokeria

70 g sulatettua voita

Ohje: Sekoita ainekset keskenään ja vispaa tasaiseksi. Anna turvota 15min. Tärkeintä vohveliraudan käytössä on a i k a. Jos haluaa rapean lopputuloksen, niin paista vohvelia pitkään ja hartaasti, vaikka kone väittäisi vohvelin olevan valmis. :) Toki tätä prosessia on hyvä valvoa, ettei vain mitään satu ;)

Mä juuri nakkasin tytöt päiväkotiin ja nyt laitan itseni valmiiksi ennen ensimmäistä tapaamista. Tämän päivän viiletän paikasta toiseen ja illaksi rauhoitutaan puistotreffeille kavereiden kanssa. <3 Huomenna sen sijaan tytöillä on viimeinen päiväkotipäivä ja sen jälkeen he jäävät melkoisen pitkälle kesälomalle. Kävin eilen hakemassa mineille yllätyslahjat loman alun kunniaksi ja en malta odottaa että päästään starttaamaan loma yhdessä. Muistan omasta lapsuudesta vieläkin sen kuinka äiti hemmotteli kesäloman kynnyksellä ja vietettiin kiireetöntä aikaa yhdessä jäätelöä syöden. Se on hassua miten jotkut jutut omasta lapsuudesta kokee tärkeänä toistaa (terkkuja mama, luet kumminkin<3).

Aurinkoa päivään! <3Sara

Kommentit (10)

Muistan vieläkin, kun isän kans ostettiin meille vohvelirauta. Oikeen sellanen missä saa kaks vohvelia samaan aikaan :D Muut meillä ei ymmärtäneet tätä yhtäkkistä ostosta ja niinhän siinä kävi, että se pölyttyy tällä hetkellä vanhempien kaapissa :D Pitääkin joku päivä käydä hakemassa se sieltä ja pitää vohvelikestit lasten kanssa :) Kiva paistaa vohvelit vaikka takapihan terassilla, nyt kun ilmatkin tuntuu taas lämpenevän. Jään odottelemaan suolasten vohveleiden ohjeita ;)

Mukavaa päivää!

Hehehee ihania muistoja :D Joo mäki oon just miettinyt että jääköhän rauta pian käyttämättä, mutta ehkä tämä menee kausiluonteisesti :) Ja todellakin tuo suolainen homma täytyy testaa :)
Ihanaa päivää sinne myös <3

Ja pinaattiletut saa tehtyä mukavasti myös vohveliraudalla! Meillä tykätään.
En kestä niitä hotellin aamiaisvohveleita joita pääsette taas kohta nauttimaan!🤤 Naaam!

heiii aivan huippuvinkki, kiitos <3 menee testaukseen!!

Kyllä vohvelit maistuvat, minunkin on pitänyt monta kertaa hommata rauta mutta aina jäänyt :D jospa nyt viimeinkin ostaisi.

Kannattaaaaa <3 :D

Voi, minäkin olen aina unelmoinut vohveliraudasta ^^
Ehkä laittaisin lettuja kun nekin maistuu niin hyvälle :)

Totta ;)

Moikka :) Minkä merkkinen tämä ostamasi vohvelirauta on? Meidän perheellä myös ollut harkinnassa ja nyt kyllä kiinnostaisi vielä ennemmän!! :) Mukavaa lomaa sinne!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *