Ihmiset ja suhteet

Rakkaudesta seksiin

Teksti:
Anna.fi

Rakkaudesta seksiin, Jorma ja Leena-Maija Palo

WSOY,1999

Rakkaudesta seksiin/WSOY
Kattava tietopaketti seksin ja erotiikan monista ilmentymistä. Teoksessa on 60 kaiken kattavaa lukua, jotka käsittelevät muun muassa ehkäisyä, alastomuutta, itsetyydytystä, rakastumista, raskautta, seksuaaliterveyden kysymyksiä, selibaattia, seksivälineitä ja sukupuoliyhdyntää. Kirjan tekstiosuuksia värittävät niin valokuvat kuin piirroksetkin.
Plussat Selväpiirteinen seksin ja erotiikan hakuteos, jossa on esitelty tiivisti eri aiheet ”rakkaudesta seksiin”.
Miinukset Tieto on varsin tiiviissä paketissa, joten pintaa syvemmälle ei aiheiden osalta mennä. Silti tieto on esitetty ajoittain hieman vaikeaselkoisesti, jos ei aiheesta ole perillä ennalta yhtään.
Kenelle sopii Kaikenikäisille naisille ja miehille perustietopaketti seksistä ja erotiikasta. Mikäli perustiedoissa on aukkoja, tämä teos selventää niitä melko todennäköisesti – tai sitten se herättää lisäkysymyksiä…
Sitaatti ”Eroottisten mielikuvien ja seksuaalisen halun synnyn ohella aivoilla on keskeinen osuus myös sukupuolisuuteen vaikuttavien hormonien säätelyssä. Keskeisessä asemassa on väliaivoissa, talamustumakkeen alla sijaitseva hypotalamus.”
Rakkaudesta seksiin/ WSOY Rakkaudesta seksiin/ WSOY
X