Ihmiset ja suhteet

Seksikauppavertailu

Teksti:
Anna.fi
Beate Uhse/ Helsinki

Moni on kulkenut joskus jonkin seksiliikkeen ohitse, mutta kuinka moni onkaan kurkistanut myymälään sisälle? Seksiliikkeitähän löytyy vähän joka kaupungista. Mitä myymälöiden hämärien lasien takana sitten itse asiassa on? Mitä liikkeessä tapahtuu?

Ellit otti pääkaupungin seksimyymälöistä mittaa. Tule mukaan myymäläkierrokselle ja tutustu ”kauppareissun” antiin!

 

Marilé Oy,
Uudenmaankatu 13, Helsinki
2,5/5
Marile Oy Ensivaikutelma ulkoa
Paikka näyttää ikkunoineen aivan tavalliselta lehtikioskilta. Ohikulkijan sisääntyöntymiskynnys on varsin matala: avoimesta ovesta puskee nimittäin kodikkaan divarimainen tunnelma, joka esitteleekin jo kauas katunäkymään valtaisat lehti-, pokkari- ja dvd-ryppäät.

Ensivaikutelma sisällä
Sitä saa, mitä pihalle pilkottaa, eli hyvin jo ulos aistittu tunnelma pukkaa estoitta sisälletulijan syliin. Liike on varsin pieni ja intiimi. Pian huomaa kannoillaan kääntyessään, että jotain on vielä kuitenkin näkemättä, eikä muuten jääkään varustelu pelkkiin iltalukemisiin totta totisesti, kun pyörii aikansa liikkeen peränurkissa.

Palvelun laatu: Hintaesimerkkejä: vaaleanpunainen jellymateriaalista valmistettu dildo 22 e, Kaalimato-vibraattori 41,90e, Donna alusasusetti (Rintsikat, sukkanauhaliivit & pikkuhousut) 43e, geishapallot 9 e.
Suosituimmat tuotteet Mitä uutta?
Erotiikkalehdet (Suomen laajin erotiikkalehtien valikoima), eroottiset pokkarit ja DVD:t Alistajapantoja ( panta kaulaan ja kädet selän taakse), väriseviä pesusieniä, nännipainoja, ruuvattavia anustappeja
Pareille suositellaan Sinkulle suositellaan
DVD-filmejä Vibraattoreja, geishakuulia, lehtiä, dvd-filmejä, eroottisia lukemistoja
Asiakaskunta Muita huomioita
Etupäässä kaikenikäisiä miehiä. Anti naisille jää varsin laihaksi. Liike lienee enemmän miesten makuun. Varsinaisten seksivälineiden myynti etupäässä netin kautta.

 

Beate Uhse Oy
Iso-Roobertinkatu 16, Helsinki
4-5 tähteä
beate uhse Ensivaikutelma ulkoa
Iso-Roobertinkadun ja Annankadun uumilla ohikulkijoita näyttävästi liehittelevä erotiikkamyymälä kosiskelee kävijää puoleensa useine monipuolisesti somistettuine näyteikkunoineen. Paljasta pintaa ei ole tarjolla siinä määrin kuin Reeberbahnilla, mutta ripaus eksoottista silmänruokaa joka tapauksessa. Myymälän antia pääseekin ihailemaan mainiosti jo ikkunaostoksilla. Oviaukossa väreilee yökerhomaisen hämärä ja aavistuksen verran arvoituksellinen tunnelma. Se suorastaan pakottaa kurkistamaan uteliaasti peremmälle jo valmiiksi avoinna olevasta ovesta.

Ensivaikutelma sisällä
Tuntuu kuin astuisi kansainvälisillä vesillä seilaavan laivan yökerhoon. Laivoista ja merihenkisyydestä kuitenkin viis, tunnelma on joka tapauksessa kansainvälinen – musiikki taustalla yrittää selvästi vietellä – eikä yökerhomaisista puitteista pääse mihinkään. Palvelu pelaa sitä paitsi ainakin tällä kertaa yksinomaan englanniksi ja varusteet hyllyköissäkin ovat suureksi osaksi merten takaa seilanneita. Siis welcome on board! Tässä myymälässä on mielikuvituksella totisesti tilaa stripata ja eksyä vaikkapa mitä villeimpiin fantasioihin. Eikä toisiin asiakkaisiin ainakaan törmää turhan helposti, kun lääniä piisaa liikkeessä sen verran monen neliön verran.

Palvelun laatu: Hintataso: Jack Hammer eroottinen nukke vibratoivalla peniksellä 38,61e, Buzzing Butterfly ( sormeen kiinnitettävä vibraattori) 12,03 e, Kryptonite G-piste vibraattori 9,29e, nännin nipistimet painolla ja vibraattorilla 44,91e
Suosituimmat tuotteet Mitä uutta?
Largo-penisvoide, Silk Slider -vibraattori, Sweet little -tekovagina, geishapallot, Dutch delight Tulip red -dildo, Disco Rabbit -helmisauva klitoriskiihottimella Paljon uhkeita asukokonaisuuksia, vibraattoreja, filmejä ja rakkausrohtoja sekä -voiteita
Pareille suositellaan Sinkulle suositellaan
Lelukuvaston aarreaitta parien aistinautintoihin on lähes pohjaton. Esiin nousevat etenkin Johimbiini-tipat seksuaalisen halukkuuden lisäämisessä sekä lämmittävät hierontaöljyt. Roolileikeistä innostuville löytyy myös monipuolista rekvisiittaa. Sinkun ei tarvitse jäädä mistään paitsi. Vain valinnan vaikeus tuoteviidakossa saattaa iskeä. Klitorisgeelit ja -pumput, vibraattori 72 eri toiminnolla ja ohjelmalla sekä vibratoiva muna pitävät huolen, että meno ei hyydy.
Asiakaskunta: Muita huomioita
Tuotevalikoima on suunnattu näyttävästi etenkin naisille, mutta todennäköisesti varsinkin laaja filmitarjonta sekä monipuolinen välinevalikoima houkuttelee myös miesasiakkaita. Täällä naiset rulaa, mutta ei ole miestenkään tarpeita unohdettu. Erityis-mieltymykset huomioidaan hyvin ja jos ei näiden massivisien valikoimien joukosta löydä itselleen sopivaa sauvaa, tussua, palloja, tappia tai tietynlaisia vetimiä ylleen, saakin ehkä syyttää ainostaan omaa mielikuvitustaan. Myymälän takaosassa on myös tiloja, joissa voi katsella filmejä yksityisesti paikan päällä maksua vastaan. Myymälällä on myös massiivinen nettikauppa tuotteilleen.

 

Sex-42
Iso-Roobertinkatu 42, Helsinki
3-5 tähteä
SEX 42 Ensivaikutelma ulkoa
Jo kauas erottuvat suuret valkoiset kirjaimet myymälän ruskeassa aurinkolipassa eivät jätä arvailujen varaan ainakaan sitä, mistä tässä kaikessa on kyse. Eroottisilla lehdillä somistettu vitriini kertoo, että ainakaan lukutoukkien ei tarvitse jäädä reissulla ilman, vaan työnnytäänpä peremmälle tunnelmaan. Ovi onkin jo kutsuvasti auki!

Ensivaikutelma sisällä
Se on siinä! Pienessä tilassa on toisesti paljon pureskeltavaa. Tässä lienee tiivistetysti kaikki, mitä aistien nautinnoista irti saa. Katse kiertelee kattoon saakka ja ottaa varustetasosta mittaa. Etuseinältä tervehtii eräskin pitkä ja paksu, takaseinällä hymyilevät piukat ja pirtsakat…

Palvelun laatu: Hintataso: Normaali
Suosituimmat tuotteet Mitä uutta?

DVD:t, videot ja lehdet 

 

Monenlaisia alusasukokonaisuuksia, klitoriksenkiihottimia sekä sauvoja.
Pareille suositellaan Sinkulle suositellaan
Öljyjä, voiteita ( valikoima on monipuolinen), filmejä Nännin nipistimiä, geishakuulia ja treenipalloja sekä
Asiakaskunta Muita huomioita
Miehiä että naisia. Täällä molemmille sukupuolille löytyy rekvisiittaa ja se, mitä ei löydy, sitä tilataan myyjän mukaan heti miten!

 

Hot Lips
Asiakkaankatu 5, Helsinki
2,5
Hot Lips Ensivaikutelma ulkoa
Seksikaupan protyyppi: ankean käytävän varrella, ikkunoiden musta kontaktimuovi antaa näkösuojaa liikkeessä asioiville. Lisämausteena yrityksen logo sekä auringon valoa vähän liikaa nähneen naisen kuva.

Ensivaikutelma sisällä
Siisti ja valoisa perus seksiliikkeen näköinen yleisilme. Riittävän avaraa, ettei tarvitse käytävillä vuoronumeroja ottaa. Paljon tilaa varattu DVD-leffoille ja alusasuille.

Palvelun laatu: Hintataso: Normaali
Suosituimmat tuotteet Mitä uutta?
Kaalimatoa mainostetaan, kaalimatoa myydään. Penet jellyvibrat ovat myös erittäin suosittuja sekä rakkauspeli ja hupituotteet. Kieleen kiinnitettävällä vibralla saa suuseksiin uusia ulottovuuksia. Erilaisia ja erivärisiä sauvoja saapuu liikkeeseen mutta mitään ihan uutta keksintöä ei ole esitellä tähän hätään.
Pareille suositellaan Sinkulle suositellaan
Penisrengas/motorisoitu klitoriskiihotin-yhdistelmä tekee gutaa molemmille. Peruskäsiraudat rajumpiin leikkeihin ja pehmustetut vaniljaisempiin kohtaamisiin. Hieronta- ja liukastusöljyt ovat peruskauraa, joita kaiketi jo löytyy useimman aarrekaapista. Erittäin laaja valikoima hedelmäisistä tuulahduksista aina mausteisen vivahteiden maailmaan. Erilaisia alusasuja ja stay up -sukkiksia löytyy moneen makuun. Vähän karkeita materiaaleja mutta, jos eivät ne kauaa kuitenkaan päällä ole niin mikä jottei.. Geishakuulista löytyy monia eri kokoja. Klitoriskiihottimia, jotka ammentavat designinsa eläinmaailmasta löytyy mittavat määrät: perhosia, delfiinejä jne. Käsilaukkuun sujautetteva minisauva voi maustaa myös monia sooloiltoja.
Asiakaskunta Muita huomioita
Nuorehkoja miesasiakkaita muutama, ei mitään ryysistä. Palvelu ei ole kovin luontevaa ja kysymyksiin vastaukset ovat varsin lyhyitä. Voisin mennä uudelleen tähän liikkeeseen, jos tietäisin tarkalleen mitä ostan mutta en menisi, jos kaipaisin vinkkejä ja opastusta laitteiden käytössä. Liikkeen valikoima on monipuolinen.

 

Keltainen Ruusu
Malminrinne 2-4, Helsinki
4/5
Keltainen Ruusu Ensivaikutelma ulkoa
Veikeän pirteä keltainen ja muutama esimerkkituote antavat hieman kauneushoitolamaisen ensivaikulman mutta eittämättä keskivertokauppaoja kutsuvamman. Ikkunasta voi myös lukea putiikin tarjonnan ennen kuin sukeltaa syvemmälle.

Ensivaikutelma sisällä
Liike näyttää sisällä hieman kolkolta, mutta on oikein siisti. Alusasuja ja muita pukeutumiseen liittyvää on paljon esillä.  Satunnainen miesasiakas tulee ulos hämmentyneen näköisenä tiskin vieressä olevasta elokuvateatterista.

Palvelun laatu: Hintataso: Normaali
Suosituimmat tuotteet naisille
Suosituimmat tuotteet naisille ovat pienet ja keskikokoiset vibralliset sauvat ja sormikiihottimet.
Mitä uutta?
Mitään erityistä uutta ei ole esitellä. Uusia tuotteita tulee sisään mutta samoissa tuotekategorioissa.
   
Pareille suositellaan Sinkulle suositellaan
Parisuhteessa olevalle suositellaan lakkalakanaa ja hierontaöljyjä, penisrenkaita vibralla ja hylsyjä peniksen päälle. vibraattoreita, sauvoja, joita voi kiinnittää esimerkiksi seinään tai muulle tasaiselle alustalle.
Asiakaskunta Muita huomioita
Eri-ikäisiä miehiä. Varsinkin elokuvateatterin ovi käy taajaan ja puhelin pirisee lakkaamatta. Henkilökunnan edustaja osaa kertoa tuotteista informatiivisesti ja erittäin luontevasti. Tuntuu, että häneltä voi kysyä neuvoa mistä asiasta vain ja hän paneutuu asiakkaan kysymykseen ammattitaidolla. Valikoima naisia ajatellen on monipuolinen.

 

Sin City Citykäytävä
Aleksanterinkatu 21, Helsinki
5/5
Sin City Ensivaikutelma ulkoa
Avoimet, suuret ikkunapinnat antavat sunnuntaikävelijällekin mahdollisuuden kurkistaa kaupan tarjontaan ilman sisään poikkeamista. Valoisaan liikkeeseen on kiva astua sisään yksin tai yhdessä shoppailun lomassa.

Ensivaikutelma sisällä
Lattiat kiiltelevät vielä moppauksen jäljiltä. Kaikkialla on avaraa ja tuotteiden esillepanoon on laitettu hieman aikaa ja ajatusta. Täällä voitaisiin yhtä hyvin myydä kosmeettisia aineita ja kas, niin täällä myydäänkin.

Palvelun laatu: Hintataso: Normaali
Suosituimmat tuotteet Mitä uutta?
Lantionpohjan lihasten treenikuulat, eroottisten alueiden kiihottimet, nystyröidyt renkaat ja minidelfiinit sekä sikarin näköiset kiihottimet. Tiskiltä löytyy kalliimpia tuotteita, joiden materiaali edullisimpia parempi ja niitä on helpompi huoltaa. Tulossa on myös uudet lantionpohjan lihasten treenikuulat. Kevään muotivärit värittävät myös perustuotteita uudelleen.
Pareille suositellaan Sinkulle suositellaan
Jokaisen parin kanssa yhdessä mietitään parin mieltymysten mukainen tuote. Hyviksi aloitustuotteiksi voisi mainita liukuvoiteen, klitorikiihottimen, päälle puettavan perhosen tai hierontaöljyn. Pienikokoiset sauvat, pulssilaitteet, joissa kiihottimen rytmi vaihtelee monotonisen jumputuksen sijaan. Päälle puettava perhonen sopii myös sooloiluun tai vaikka siivouksen ajaksi mielihyvää tuomaan ellei puhdas koti puhu puolestaan.
Asiakaskunta Muita huomioita
Heti aukeamisen jälkeen liikkeessä oli hiljaista tällä kertaa mutta aamuaika sopii hyvin niille, jotka kaipaavat enemmän omaa rauhaa. Hyllyillä napottaa myös karvanpoistoaineita, kahdeksan erilaista häpykarvoitusväriä, itseruskettavia voiteita ja tuoksuvia ja maistuvia huulipunia. Voiko ”mausteiden” ostaminen juuri tämän luontevammaksi tulla?

 

Seksipiste,
Vaasankatu 3
00500 Helsinki
Tähdet 3,5
Seksipiste Ensivaikutelma ulkoa
Seksipiste sijaitsee Vaasankadun kulmassa siistinoloisessa jugend-talossa. Näyteikkunat ovat neutraalin oloiset, perinteisen seksikaupan näköinen.

Ensivaikutelma sisällä
Sisältä kauppa on valoisan ja siistin oloinen. Tuotteet ovat hyvin esillä. Kauppa on käytännössä yksi huone mutta myös pienellä parvella on tuotteita myytävänä.

Palvelun laatu: Hintaesimerkkejä:
Klitorisvibra 15 eur, Lumipallot 19 eur
Suosituimmat tuotteet Mitä uutta?
Klitorisvibrat, joista legendaarista Karhu-merkkistä myydään eniten. Klitorisvibroissa uutuuksia, Lumipallot
Pareille suositellaan Sinkulle suositellaan
Hierontalaitteita ja öljyjä. Hierontalaitteita, klitorisvibraa.
Asiakaskunta Muita huomioita
Muita asiakkaita ei ollut paikalla. Palvelun laatu jää hiukan torsoksi, sillä kysyttäessä vinkkejä erityisesti naisille, miesmyyjä pahoittelee asiantuntevan naismyyjän poissaoloa juuri sinä päivänä, eikä itse osaa antaa neuvoja.

 

Polttarishop,
Torkkelinkatu 1
00500 Helsinki
Viivi tähteä
Polttarishop Ensivaikutelma ulkoa
Polttarishop sijaitsee Sörnäisten kaupunginosassa Torkkelinkadulla katutason liikehuoneistossa. Ikkunoiden perustaalla ei voi tehdä suuriakaan johtopäätöksiä, silti kuitenkin seksikaupan tunnusmerkit.

Ensivaikutelma sisällä
Kauppa on pienehkö ja lämminhenkinen. Valikoimaa näyttää löytyvän moneen menoon. Mukavan ja intiimin oloinen.

Palvelun laatu: Hintaesimerkkejä:
Sauvat 12-68 eur, Delfiini-kiihotin 18 eur
Suosituimmat tuotteet Mitä uutta?
Delfiini -merkkinen kiihotin, josta on iloa kummallekin samanaikaisesti. Pienet sauvat. Makuvoiteissa uutuuksia mm. juustokakun maku, aidon tuntuinen sauva sekä lipbooster -huulet turvottava huulirasva.
Pareille suositellaan Sinkulle suositellaan
Delfiini vibrapenisrengas, joka palvelee molempia, nuoltavaa öljyä. Kaalimato-sauvaa tai pientä sauvaa.
Asiakaskunta Muita huomioita
Muita asiakkaita ei ollut paikalla. Palvelu on erinomaista ja tuotteista löytyy erikoisuuksia. Myytävänä myös polttarikamaa esimerkiksi peruukkeja. Mahdollisuus tilata suosittuja tuote-esittelyjä kotiin.

 

Bella Donna,
Porthaninkatu 9
00530 Helsinki
Neljä tähteä
Bella Donna Ensivaikutelma ulkoa
Bella Donnan räikeän pinkinväriset seinät erottuvat katukuvasta jo kaukaa. Liike sijaitsee keskeisellä paikalla Kallion kaupunginosassa Porthaninkadun rinteessä.

Ensivaikutelma sisällä
Sisältä kauppa vaikuttaa hiukan ahtaalta tai sekavalta. Tuotevalikoima näyttää perinteiseltä. Sisätilat ovat kolmessa tasossa: ylhäällä lehdet ja videot, alhaalla videonkatselu ja katutasossa myynti sekä lelut.

Palvelun laatu: Hintaesimerkkejä:
Hieromasauvat 20 eurosta ylöspäin
Suosituimmat tuotteet Mitä uutta?
Kaalimato -merkkinen sauva. Ekologiset tuotteet, kuten auringonvalolla toimiva vibra sekä iPodiin liitettävä musiikin tahdissa toimiva vibra.
Pareille suositellaan Sinkulle suositellaan
Pienikokoista sauvaa sekä öljyjä yhdistettynä opetusvideoon. Sauvaa, Tehokontakti -seuranhakulehteä.
Asiakaskunta Muita huomioita
Yksi normaalin näköinen mieshenkilö. Hiukan vaisua/ujoa, mutta asiantuntevaa palvelua. Myyjä toivottaa lopuksi kaikille uusille asiakkaille rohkeutta tulla tutustumaan liikkeeseen.

 

Sex City Shop,

5. linja
00530 Helsinki
Tähdet 3,5
Sex City Ensivaikutelma ulkoa
Sex City Shop sijaitsee Viidennellä linjalla Kallion kaupungiosassa. Liike vaikuttta melko suurelta ja näyteikkunat ovat melko rohkeat ja reilun punaiset.

Ensivaikutelma sisällä
Sisältä kauppa onkin melko suuri ja hiukan sokkeloinen. Tuotteita on paljon, mutta tuotevalikoima vaikuttaa melko tavalliselta. Takahuoneesta pilkottaa katselukopit.

Palvelun laatu: Hintaesimerkkejä:
Sauvat 20 eurosta ylöspäin, Kaalimato n. 60 euroa
Suosituimmat tuotteet Mitä uutta?
Videot. Uutuuksia ei löydy (?).
Pareille suositellaan Sinkulle suositellaan
”Sauva on yhteinen lelu”, kertoo myyjä, myös roolileikkejä suositellaan. Klitorisvibraa sekä tietenkin sauvaa, jonka myyjä kertoo olevan ”yleistyökalu”.
Asiakaskunta Muita huomioita
Pari normaalin oloista miesasiakasta. Palvelu on ystävällistä, mutta ehkä hiukan leipiintynyt ja pysähtynyt tunnelma leijuu kaupassa. Voisin kuitenkin käydä uudelleen.
X