australia

Juhannus kansallispuistossa

25.6.2018 Teksti: Piritta Palokangas

Näkymä Grampiansin kansallispuistoon.

Vietimme juhannusta Grampiansin kansallispuistossa, joka sijaitsee noin 260 kilometrin päässä Melbournesta länteen.

Reilun kolmen tunnin ajomatkan ja yhden Maccas (McDonald’s) -pysähdyksen jälkeen olimme perillä Halls Gap -nimisessä kylässä. Tunnelma jylhän vuoriston ja kansallispuiston kainalossa oli kuin olisi ollut Twin Peaksin tai Villi Pohjolan lavasteissa. Halls Gap on portti kansallispuistoon, ja siellä ovat alueen majoituspaikat ja ravintolat. Pysähdyimmekin ensimmäiseksi lounaalle.

Pannukakut siirtyivät parempiin suihin melkoista vauhtia, ja äidille passion fruit mimosa juhannuksen kunniaksi.

Pittoreski Harvest-kahvila Halls Gapissa.

Kahvilan naapuritalon parvekkeen kaiteelle oli lennähtänyt neljä kookaburraa. Nämä linnut tunnetaan ääntelystään, joka kuulostaa naurulta.

Mahat täynnä suuntasimme ylös vuoristoon, onneksi autolla. Grampiansin kansallispuiston alueella on lukuisia patikointireittejä, mutta me valitsimme tällä reissulla lyhyitä kävelyreittejä, koska perheen pienimmälle ei ollut mukana kantorinkkaa.

Yksi Grampiansin kansallispuiston tunnetuimpia nähtävyyksiä on MacKenzie Falls -vesiputous, joka on yksi suurimmista vesiputouksista Australiassa. Kävelimme putouksille noin kilometrin mittaisen matkan parkkipaikalta.

Vaikuttavan näköinen vesiputous!

Ehdimme päivänvalon aikaan vielä myös Balconies-nimiselle näköalapaikalle. Jotenkin näistä maisemista alla olevassa kuvassa tulivat mieleen Ylläksen tunturimaisemat, vain isommassa mittakaavassa. Kansallispuistossa riehui 2014 valtava metsäpalo, ja siellä täällä mustina töröttäneet hiiltyneet puunrungot olivat siitä vieläkin merkkinä.

Olin halunnut nähdä vielä kerran kenguruita luonnossa Australian-reissullamme, ja se toive toteutui kyllä! Halls Gapissa on noin 600 pysyvää asukasta, ja varmasti vähintään yhtä paljon kenguruita. Iltapäivällä, kun palasimme kylään, kenguruita oli kerääntynyt nyhtämään ruohoa suihinsa kylän urheilukentälle.

Kengurut kuten muutkin villieläimet liikkuvat mielellään ilta- ja aamuhämärissä. Kun lähdin seuraavana aamuna lenkille, muita liikkujia ei paljoa näkynyt aamuvarhaisella, mutta kenguruita oli kaikki tienreunat, pellonpientareet ja metsiköt täynnä. Paikalliset eivät ehkä ole aivan yhtä innostuneita kenguruista kuin turistit, sillä monen talon pihanurmikkoa oli yritetty suojata korkein aidoin näiltä ruohonpopsijoilta.

Kuvan takaosassa photobombaa emu!

Meitä  nauratti kovasti tämä yksilö, joka päivysti illalla motellimme ravintolan ikkunan takana. Ei tullut mieleen tilata listalta kengurupihviä, kun tuo kaveri tuijotti ikkunan takana.

Aamulla selvisi, miksi tämä Lemontreeksi ristitty kenguru viihtyi niin uskollisesti motellin pihalla. Se oli päässyt leivän makuun, ja aika ajoin tarjoilijat avaavat ikkunan ja antavat sille herkkupaloja. Aamupalalla sitä lykästi, kun tarjoilija antoi meidän syöttää sitä. Sitä ihmettelin, miksi muut sen lajitoverit tyytyivät puputtamaan ruohoa läheisellä nurmikentällä, ehkä Lemontree osaa puolustaa tätä reviiriään niin, ettei muilla ole osaa leipäpussille.

Saisiko lisää leipää, kiitos!

Juhannuksen reissumme oli viimeinen road trip tällä Australian-reissullamme. Ensi viikolla lähdemme tutustumaan vielä siihen, millainen maa on Uusi-Seelanti.