australia

Koulu alkoi, miten päästä piireihin?

2.2.2018 Teksti: Piritta Palokangas

Australialaisten koululaisten joulusta alkanut kesäloma päättyi tällä viikolla ja uusi lukuvuosi alkoi. Poikamme siirtyi kielikoulusta paikalliselle ala-asteelle, ja olihan se aika jännää, kun taas oli edessä uusiin luokkakavereihin tutustuminen. Onneksi nyt hänellä oli jo kielitaitoa, joten alku oli siinä mielessä helpompaa.

Kielikoulussa ei vaadittu koulupukuja, mutta tässä koulussa kaikki pukeutuvat koulun omasta myymälästä ostettaviin vaatteisiin. Vaikka aiemmin vähän ihmettelin Australiassa vielä nykypäivänäkin vallitsevia vanhahtavia koulupukukäytäntöjä, mielestäni koulupuvut jopa helpottavat arkea.  Eipä tarvitse aamuisin käyttää aikaa vaatteiden valkkaamiseen. Sitä paitsi puvusto alkaa olla melko modernia. Shortsit, kauluspaita ja huppari -kokonaisuus ei paljoa eroa pojan  normipukeutumisesta.

Lujatekoinen reppu on massiivinen pienen koululaisen harteilla.

Koulupukujen lisäksi kouluruokailu eroaa Suomen käytännöistä, mikä ei ole Suomen koulun lihapatoihin tottuneelle ollut helppoa, nimittäin minulle eväiden tekijänä. Helppohan olisi pakata reppu täyteen, mitä poika haluaa, eli sipsejä ja keksejä, mutta koulupäivän aikana syödään kahdesti, joten eväiden on oltava ravintoarvoltaan hyviä. Olen opetellut tekemään muun muassa täytettyjä sämpylöitä ja sushipalloja. Eilen pakkasin eväslaukkuun sämpylän lisäksi pastaa ja jauhelikastiketta – mutta unohdin laittaa haarukan mukaan, eikä koulusta ollut löytynyt ylimääräistä haarukkaa…

Kaikilla on samanlaiset reput, mutta jokainen erottaa omansa repusta roikkuvista maskoteista.

Kolmas asia, joka on täällä erilaista kuin Suomessa: Vanhemmat saattelevat alakoululaiset joka aamu kouluun, koska täällä ei ole suositeltavaa, että alle 10-vuotiaat ylittäisivät teitä ilman vanhemman seuraa. Jossain osavaltiossa on jopa laissa rangaistavaaa päästää alle 12-vuotias yksin koulutielle! Sen sijaan, että lapsukaiset tiputettaisiin hätäisesti autokyydeistä koulun portille, useimmat vanhemmat odottelevat pihalla siihen asti, että kello soi. Tällä ei ole tekemistä sen kanssa, etteikö koululaisia uskallettaisi jättää yksin pihalle, vaan vanhemmat sosialiseeraavat keskenään innokkaasti.

Lasten mentyä sisälle monet vanhemmat ottavat vielä kupposet kahvia koulumme pihalla sijaitsevassa viihtyisässä kahvilassa. Se on vanhempainyhdistyksen ylläpitämä, ja tuotot ohjataan koulutoimintaan. Tänään jono oli ulos asti. Monet kahvilan asiakkaista näyttävät olevan pienempien lastensa kanssa vielä kotona olevia, mutta moni näytti nappaavan kahvit mukaan matkallaan töihin ja vaihtavan samalla kuulumisia tuttujen kanssa.

Koulun pihalla kahvilaa ylläpitää vanhempainyhdistys.

Olin juuri kannustanut lastani, miten vain reippaasti  mennä mukaan uusiin leikkeihin eikä jäädä yksin seisoskelemaan välitunneilla, kun löysin itseni seisoskelemassa ujona koulun kahvilassa. Miten mennä vaihtamaan kuulumisia ventovieraiden kanssa? Ei se niin helppoa ole. Huomaan jo odottavani ensimmäistä vanhempainiltaa, jonka jälkeen tuttuja naamoja on toivottavasti moikattavaksi!

Nykyään kannan mukana omaa kuppia, jolla kahvit saa ostettua edullisemmin ja ekologisemmin.

Koulun jälkeen täällä ei näy liikenteessä älyluuriin tuijottavia pieniä haahuilijoita kuten Suomessa. Lapsilla ei ole täällä kännyköitä yhtään samassa mittakaavassa kuin Suomessa, mikä tietysti johtuu edellä mainitusta viranomaisohjeesta etteivät alle 10-vuotiaat saa taittaa koulumatkaa yksin. Koulu loppuu joka päivä klo 15.30, ja jotenkin vanhemmat pystyvät hoitamaan myös lasten hakemisen, sillä piha on silloin aivan yhtä täynnä porukkaa kuin aamuisin.