Yleinen 12.10.2017

Monikulttuurinen koulu opettaa muutakin kuin kieltä

Yksi ensimmäisiä asioita to do -listalla oli 8-vuotiaan esikoisen koulunkäynnin järjestäminen. Suomen kakkosluokkaa hän suorittaa äidinkielen ja matematiikan kursseilla Etäkoulu Kulkurissa. Poika on opiskellut verkkokursseja ilman motivaatio-ongelmia, koska pääsee näppäilemään tietokonetta ja osa tehtävistä on pelinomaisia.

Heti kun saimme vuokra-asunnon ja asuinalueemme selvisi, otin yhteyttä lähimpään kouluun. Sain kuulla, että poikamme ei voi aloittaa kunnallisella ala-asteella vielä, koska hän ei osaa sanaakaan englantia. Varsin ymmärrettävää! Sen sijaan hän aloitti english language schoolissa, jossa opetetaan maahanmuuttajalapsille englantia. Toki koulussa on myös matikkaa, musiikkia, kuvaamataitoa ja muita oppiaineita englannin kielen lisäksi, mutta pääpaino kaikessa tekemisessä on, että oppisi kieltä. Koulupaikka irtosi heti. Soitin kouluun maanantaina, ja tiistaina lapsi jo osallistui opetukseen.

Ensimmäisenä aamuna jännitti enemmän kuin Suomessa ekaluokan alkaessa. Koululaisella oli maha kipeä, ja äidillä pala kurkussa. Poika ihmetteli, miten hän voi mennä kouluun, kun ei ymmärrä sanaakaan siitä, mitä opettajat puhuvat. Kuuntelin, kun kaksi äitiä jutteli koulun pihalla japania. Samalta lapsestani tuntui kuunnella englantia – ei mitään hajua, mitä toiset sanovat.

Pojan luokalla on kaksi opettajaa ja 23 oppilasta monista eri maista, muun muassa Japanista, Intiasta ja Venäjältä. Koulunkäynti on ilmaista, vain 30 dollarin materiaalimaksu peritään. Koulupukuja ei ole, ja omaat eväät pitää olla mukana. Koulusta saa oppimismateriaalit ja matkakortin, koska koululaisille joukkoliikenne on täällä ilmaista. Koulupäivä kestää yhdeksästä puoli neljään.

Kunnalliselle ala-asteelle oppilas siirtyy, kun on oppinut tarpeeksi kieltä. Australiassa lukuvuosi jakautuu neljään jaksoon, ja yleensä kielikoulussa ollaan 1-2 jaksoa, joten aikaisintaan poikamme siirtyy ala-asteen puolelle tammikuussa.

Meidät kouluun sisään kirjannut kampuksen koordinaattori oli täysin luottavainen poikamme oppimiskykyihin. Hän sijoitti pojan suoraan kolmannelle luokalle. Tätä hieman ihmetelleelle opettajalle hän vain sanoi hymyillen, että poikahan tulee maailman parhaasta koulusysteemistä!

Uusien kavereiden saaminen ei onneksi kysy kieltä. Välitunnit ovat kuulemma paras asia koulussa myös täällä Australiassa. Uskon, että tällainen monikulttuurinen kielikylpy on erittäin arvokas oppi, joka pysyy pojan mielessä koko loppuiän.

Piritta Palokangas

Instagram

  • #sea#sun#sand#melbourne #brightonbeach

ppalokangas

Kommentit (2)

Ihana blogi! Mukava seurata teidän elämää siellä kaukana tämän kautta. Kohta teidän juniori puhuu natiivienglantia sujuvasti. Kaverit on tosi tärkeä juttu tuon ikäiselle, hyvä että kouluunpääsy järjestyi näin äkkiä.

Hienoa etta loytyi koulu! Australiaa ei turhaan kutsuta kulttuurien sulatusuuniksi ja onneksi asenteet monikielisia ja erikulttuurista tulevia kohtaan ovat muuttumassa positiivisemmaksi. Onnea koulunkayntiin!

Ihana blogi! Mukava seurata teidän elämää siellä kaukana tämän kautta. Kohta teidän juniori puhuu natiivienglantia sujuvasti. Kaverit on tosi tärkeä juttu tuon ikäiselle, hyvä että kouluunpääsy järjestyi näin äkkiä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *