Ilmasto

Myrskyä odotellessa

1.12.2017 Teksti: Piritta Palokangas

Kesä alkaa Australiassa virallisesti 1. joulukuuta eli tänään. Tänä vuonna Melbournessa on saatu nauttia poikkeuksellisen kuumasta marraskuusta. Tällä viikolla lämpötila on hätyytellyt jopa 40 astetta useana päivänä. Olemme ottaneet lämmöstä kaiken ilon irti ja pulikoineet meressä ja maauimalassa päivittäin.

Mutta nyt säähän on tulossa täyskäännös. Ennusteiden mukaan Melbourneen on tuloillaan vuosikymmenen pahin myrsky.  Aamun uutisten mukaan viikonlopun aikana on odotettavissa kolmen kuukauden vesimäärä 72 tunnin aikana, ukkosta ja tulvia. Hyvin lähellä rantaa asuvia kehotetaan poistumaan kotoaan viikonlopuksi. Neljänkympin lämmöstä on jäljellä enää 17. Melkoinen kesän aloitus!

Myrskyä on turvallista odotella majan suojissa.

Vietimme kuopuksen kanssa päivän neljän seinän sisällä puuhastellen pieniä rästihommia, majaa rakennellen ja rankkaa sadetta ikkunasta ihmetellen.

Iltapäivän radio-ohjelmassa juontajat jo vitsailivat kilvan vuosisadan hurjimmasta myrskystä, joka nousee jo 15. kertaa. Melbournessa säästä puhutaan jatkuvasti ja aina muistetaan mainita neljästä vuodenajasta yhden päivän aikana, koska sää voi vaihtua nopeasti ja radikaalisti. Ainakin tältä päivältä hirmumyrsky siis peruttiin.

Koska suurempaa myräkkää ei tullut, lähdimme iltapäivästä merenrantaan, jossa oli navakka tuuli. Meressä oli paljon myrskyvaroituksia uhmaavia leijalautailijoita, jotka viilettivät vaahtopäillä hurjaa vauhtia. Raittiissa tuulessa kävellessä tuntui kuin olisi ollut Itämeren tai Pohjanmeren rannoilla. Ihanan raikasta!

Ilmastosta puheen ollen huomasin mielenkiintoisen HS:n artikkelin. Siinä siteerattiin tutkimusta, jossa oli tutkittu, millaisia persoonallisuuksia eri ilmastot tuottavat. Sen mukaan ”Lämpimässä asuvat ihmiset ovat ulospäin suuntautuneempia, avoimempia, tasapainoisempia, sovinnollisempia ja tunnollisempia kuin kylmässä asuvat.”

Jutussa mainitaan myös, että Australia olisi tuollaisen persoonallisuuden kehittymiselle paras paikka, koska keskilämpötila on täällä ihmiselle optimi eli +20.

Vajaan kolmen kuukauden kokemuksella uskallan jo sanoa, että ihmiset ovat täällä avoimempia ja ulospäin suuntautuneempia kuin Suomessa, ainakin mitä tulee ventovieraille juttelemiseen ja asiakaspalveluun. Niin syvällisesti en ole vielä täkäläisiin tutustunut voidakseni sanoa, ovatko he tasapainoisempia kuin suomalaiset. Tunnollisuuden suhteen sen sijaan tuntuu missäpäin maailmaa tahansa liikkuessa, että on vaikeampaa löytää tunnollisempaa kansaa kuin suomalaiset.

Jutussa käsitellyn tutkimuksen antia on, että suotuisa ilmasto innoittaa ihmiset liikkumaan enemmän ulkona, mikä taas avittaa mielen vireyttä ja kontaktissa oloa muiden ihmisten kanssa. Allekirjoitan täysin sen, että varsinkin ulkoliikunnalla on ihmeellinen voima myös mielen hyvinvoinnin ja vireyden ylläpidossa. Siksi itse olen aina vannonut sen nimiin myös kylmimpään, märimpään, harmaimpaan ja liukkaimpaan vuodenaikaan.

Mietin tänään, että vuoden päästä juoksen taas tuttuja polkuja ja työmatkaa Suomen marraskuussa, eikä se totta puhuen ahdista ollenkaan. Treeni tuottaa reipasta mieltä ja euforiaa aina, ilmastosta riippumatta!

Ja suomalaisilla on eräs piirre, mikä on varmasti osaltaan ilmaston ansioita, nimittäin sisukkuus.