australia

No worries vai hällä väliä? Joitain asioita voisi tuoda Australiasta Suomeen – joitain ei

6.12.2017 Teksti: Piritta Palokangas

Australialaisten "kansallisjalkineet", eli thongs kuten täällä sanotaan.

Me suomalaiset viihdymme Australiassa. Suomensukuisia ihmisiä Australiassa on suurlähetystön arvion mukaan tällä hetkellä noin 30 000. Kultakuume veti ensimmäiset suomalaiset Victorian osavaltioon suuren kultaryntäyksen aikoihin jo 1850-luvulla.

Nykyään suomalaisia houkuttelee tänne ilmasto, mutta on myös monta muuta tekijää, jotka ovat Australiassa suomalaisten mieleen. Olen jutellut useiden jo vuosia maassa viihtyneiden kanssa, jotka ovat asettuneet maahan ilman sen kummempia kulttuurisokkeja. Osaltaan se johtuu australilaisten kuuluisasta rennosta asenteesta elämää kohtaan.

Suomi on monessa suhteessa paras maa maailmassa elää, mutta ainahan voi pieniä parannusehdotuksia tehdä:

Urheiluvapaat

Australialaiset ovat urheiluhullua kanssa, erityisesti penkkiurheilun suhteen. Melbournessa pelataan vuosittain australialaisen jalkapallon (AFL) loppuottelu ja ottelun aatto on yleinen vapaapäivä. Ai miksi? Jotta ihmiset pääsevät osallistumaan juhlaparaatiin! Samoin vuosittaiset hevoslaukkakilpailut ovat yleinen vapaapäivä. Siitä voisi kiky-Suomessakin ottaa mallia. (Kyllä, BKT henkeä kohden on täällä korkeampi kuin Suomessa.) Joten eiköhän oteta jääkiekon SM-loppuottelupäivä ja Kuninkuusravien finaali vapaiksi näin ensalkuun?

BYOB!

Päiväkodissa järjestettiin maanantaina joulujuhla. Perheille lähetetyssä sähköpostissa luki lopuksi isoilla kirjaimilla, että tapahtuma on ALCOHOL FREE. Vähän nauratti. En voisi kuvitellakaan saavani sellaista postia helsinkiläistarhastamme, ja hyvä niin!

Alkoholin juominen silti yhdistää suomalaisia ja australialaisia, sitä kuluu molemmissa maissa noin 12 litraa vuodessa henkilöä kohden. Täällä alkoholiin suhtaudutaan kuitenkin vähän rennommin. Esimerkiksi jos ravintolan seinällä on kyltti, jossa lukee BYOB (bring your own bottle), asiakkaiden omat viinit ovat sallittuja. Ja sellainen kyltti on useimpien ravintoloiden seinällä. Tätäkin voisi harkita Suomessa. OPM, vai mitä?

Ei enää markettiraivareita

Paikallisen Colesin kauppias on käsittänyt jotain oleellista kauppareissujen sujuvuudesta. Lapsille ilmaiset kauppahedelmät! Testasin tämän, ja se todella toimii. Ainakin suomalaislapsi innostuu, kun heti kauppaan astuessa saa kätösiinsä jotain ilmaista. Useamman reissun on mandariini pelastanut!

Sitten on asioita, jotka otetaan ehkä liiankin rennosti. Varsinaisia kulttuurisokkeja ei ole tullut vajaan kolmen kuukauden kokemuksella, ainoastaan pieniä arjen ihmetyksiä:

Kierrätys

Ihmiset nostavat talonsa eteen tavarat, joista haluavat luopua. Onpa sitten kyse lasten leluista, kodinkoneista, huonekaluista, astioista, tai ihan mistä vaan. Alkuun luulin, että täällä on jokin kierrätysviikko menossa, mutta se on tapa. Tavarat joko lähtevät niitä enemmän tarvitsevien matkaan tai jossain vaiheessa ne korjaa jäteauto, ehkä.  Nämä kaksi nojatuolia naapurikorttelissamme ovat odottaneet noutajaansa jo pari viikkoa.

Liikenne

Muutoin niin kohtelias ja auttavainen aussi on auton ratissa jotain aivan muuta. Suomalainen autoilija on aussikuskiin verrattuna autokoulun priimus. Täällä ei jalankulkijoille anneta tietä muulloin kuin vihreän valon palaessa heille. Missä tahansa muissa merkityissä tienylityspaikoissa olen oppinut, että on syytä päästää autoilija ensin. Sen verran monta kertaa on saanut kipittää tien yli henkensä kaupalla. Täkäläiset tiedostavat sen itsekin, sillä koulujen alkamis- ja loppumisaikaan tienylityspaikoilla päivystää huomioliiveihin pukeutuneita vahteja.

No worries vai hällä väliä?

Tarvitsin australialaisen pankkikortin. Sainkin sen, kun varasin ensin ajan ja kävin konttorissa, soitin perään viikon kuluttua, kävin uudestaan konttorin tiskillä ja soitin vielä kerran perään. Lopulta pankkikortti toimitettiin – löysin korttikuoren postihuoneemme lattialta. Koska osoitteessa oli yksi numero väärin, ei postinkantaja ollut tiputtanut kirjettä laatikkoon. Kortin tunnusluku toimitettiin samaan paikkaan, kts. kuva. En osaa sanoa, onko kyseessä äärimmäinen luotto kanssaihmisiin vai välinpitämättömyys?

Nykyään tsekkaan postia hakiessani postilaatikkomme, huoneen lattian ja nurkat sekä laatikkorivistön ylähyllyn.

Nettiostoksen toimitukseen en edes jaksa mennä. Mainitsen vain, että metsästäessäni matkalle jäänyttä lähetystä, nettikaupan ohjesivuilla pyydettiin ensimmäiseksi tarkistamaan naapurista, josko naapuri olisi vastaanottanut pakettini…

Aussien huumori on varmasti myös yksi asia, joka uppoaa suomalaisiin. Esimerkki mediasta: Tammikuussa siirtolaisministeri Peter Dutton ehdotti, että maan kansalaisiksi haluavien pitäisi tehdä testi, josta selviää, onko hakijasta australialaiseksi. No niitä testejä alkoi sitten pulpahdella. Tässä pari poimintaa uutismedia ABC:n tekemästä testistä:

Question 1: On which of these fundamental principles are Australian values based?

a) Every man for himself

b) The early bird gets the worm

c) Rock, paper, scissors

d) Don’t shag a mate’s sheila

Question 3: If you are driving past a house and the residents have left their hard rubbish on the nature strip, what is the most Australian thing to do?

a) Take all of it

b) Leave most of it, but take the mattress because honestly there’s nothing wrong with it at all, and the TV, which doesn’t work but maybe Rob can fix it up

c) Leave some of your own rubbish with it to save yourself some trouble

d) Set fire to everything

Question 13: Every person who wishes to become an Australian citizen must first have:

a) A job

b) A car

c) A personality disorder

d) Sex

Ainakin yksi asia yhdistää suomalaisia ja australialaisia. Aina on aikaa kahvikupposelle. Vietin tänään oman kahvihetkeni 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Nostan flat whiten sinulle rakas Suomi!

Kommentit (1)

Hyvia huomioita 😀 Victoria on tunnettu nuista urheilu-vapaapaivista, muut osavaltiot eivat niinkaan. NSW:ssa ei ole yhtaan urheiluun perustuvaa vapaapaivaa.

Aussit osaavat varmasti myos nipottaa silloin kun asiat eivat mene niinkuin heille sopii. Taitaa olla se ”no worries” asenne osittain urbaania legendaa 😉 Ehka maalais-aussit ovat rennompaa porukkaa?

Ja ehdottoman hyva huomio on tuo hallavalia asenne! Kukaan ei piittaa mistaan… itse olen odottanut remonttimiehen yhteydenottoa nyt kuukauden. Han sanoi ensi tapaamisella, etta asiassa menisi korkeintaan puoli viikkoa…

Hyvia huomioita 😀 Victoria on tunnettu nuista urheilu-vapaapaivista, muut osavaltiot eivat niinkaan. NSW:ssa ei ole yhtaan urheiluun perustuvaa vapaapaivaa.

Aussit osaavat varmasti myos nipottaa silloin kun asiat eivat mene niinkuin heille sopii. Taitaa olla se ”no worries” asenne osittain urbaania legendaa 😉 Ehka maalais-aussit ovat rennompaa porukkaa?

Ja ehdottoman hyva huomio on tuo hallavalia asenne! Kukaan ei piittaa mistaan… itse olen odottanut remonttimiehen yhteydenottoa nyt kuukauden. Han sanoi ensi tapaamisella, etta asiassa menisi korkeintaan puoli viikkoa…

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *