Sopivasti ihana

Apua! Musta on tulossa vanha

Teksti: Riikka Väänänen

Tiedän, tiedän. Ikä on vain numeroita, mutta silti: Apua! Musta on tulossa vanha!

En ole ikärasisti. En vain kestä omaa ikääntymistäni. Pitkään avioeron jälkeisessä ”huumassa” kykenin sivuuttamaan sen seikan, että tässä ollaan nyt ihan oikeasti niitä keski-ikäisiä. Sumutin itseäni juhlimalla, treffailemalla nuorempia miehiä – elämällä sitä nuoruutta, joka jäi tavallaan elämättä, kun minusta tuli äiti jo 21-vuotiaana.

En missään nimessä ole sitä mieltä, että elämä olisi nyt huonompaa kuin alle kolmikymppisenä, mutta ottaisin silti sen kropan, naaman, tukan ja jäljellä olevat elinvuodet.

Työni tekee sen, että joudun tuijottelemaan naamaani peilistä ja etsimään erilaisia ikääntymisen merkkejä. Joka päivä niitä löytyy enemmän. Ja ne harmittavat. Kyse ei ole vain turhamaisuudesta. Kyse on myös siitä, että tajuaa olevansa yli ”oman suoransa” puolenvälin. Vielä nykypäivänäkin se on yhteiskunnan ja työmarkkinoiden silmissä tietynlainen heikkous. Ja nyt musta on tulossa vanha!

En tarvitse vielä ikänäkölaseja, mutta näen huomattavasti aiempaa huonommin kauas. Sen sijaan löysin poskestani rypyn, joka saa miettimään, monta niitä on vielä tulossa siihen viereen. Silmänaluspussit ovat harmittaneet jo yli vuosikymmenen, silmäluomien rypyt viimeiset viisi vuotta, kaulan velttous herätti kuukausi sitten.

Nyt myös tukkani oireilee. Vielä vuosi sitten minulla oli pitkä ja paksu tukka ja sitten tapahtui jotain. Oliko se ikä vai syömättömyys? Vai liika liikunta, unettomuus, stressi, mahdollinen podettu korona? Vai kaikki ne? Tukastani katkesi (ei pudonnut) puolet. Minulla oli yhtäkkiä kahden kerroksen kutrit. Hiusten alaosa kasvaa normaalisti, päällikerros joko pystysuoraan harmaana tai mustana kiharapilvenä muuten vaalean hiuskuontalon joukossa. Outoa. Asia, johon en ole saanut vastausta edes lääkäriltä. Se mihin ratkaisuun tukkani kanssa tuli, siitä sitten myöhemmin pidempi postaus.

Entä ne pakarat? Ennen kiinteät, pyöreät pakarani eivät tunnu nousevan millään. Ei lenkkeilemällä, kyykyillä, pakaratreenillä. Vanha kroppa ei kykene enää samaan kuin ennen.

Ehkä yksi suurin ikäkriisin syy onkin se, että tähän saakka on aina miettinyt että on aikaa. Aikaa hankkiutua hyvään kuntoon, aikaa kasvattaa vieläkin pidempi tukka, aikaa muuttua aiempaa hehkeämmiksi, aikaa aloittaa uusi ura. Paitsi ettei sitä enää näytä olevan. Tai no, mikä on hyvä kunto, olisiko se tukka edes kasvanut sen pidemmäksi, ja mikä se ura olisi?

Yllättävin ikäkriisiin kuuluva murheen aihe, tai lähinnä haikeutta aiheuttava tekijä, on se, että tajuaa ettei enää voi saada lapsia. Lapsia, joista en ole edes enää haaveillut kahden ihanan lapseni jälkeen. Mutta nyt kun se ei ole enää mahdollista, se surettaa. Tuntuu kuin olisin vähemmän nainen. Vaikka sehän ei ole totta. Lapset eivät tee naisista naisia, naiset itse tekevät.

Ja siihen päätänkin tämän ikäkriisiin liittyvän postaukseni. Vaikkei edes minulla, pitkänlinjan kauneustoimittajalla, ole avainta nuoruudenlähteeseen, olen kuitenkin yllättävän onnellinen. Ikäkriisini pyörteissäkin. Minulla on tosiaan ne ihanat lapset, antoisa työ, kiva koti, hyvä suhde entiseen mieheeni ja hän, mahtava kumppani.  Heittäköön ikä, korona, naapurin diktaattori ja muu maailma kapuloita rattaisiin. Minähän en vielä luovuta. Tässä on vielä monta hyvää vuotta jäljellä. (Onhan?)

Lue myös:

Raidat on paras ratkaisu harmaiden hiusten piilottamisessa

Lue myös

X