Ei mitään draamaa, kiitos!
Olen eroni jälkeen päättänyt sanoutua irti kaikesta draamasta ja riitelyistä. Jos joku niitä yrittää kehittää, katoan jälkiä jättämättä. Saatan sattumalta ja tahattomasti joutua seuraamaan sellaisia sivusta, mutta silloinkin yritän liueta paikalta. Ei mitään draamaa, kiitos!
On ihmisiä, jotka käyvät draamalla
Voisi kuvitella, että sinkkuelämässähän sitä vasta riittääkin. Draamaa. Mutta sen ei tarvitse olla sääntö. Sen pitäisi ihan ehdottomasti olla poikkeus. Tunnen ihmisiä, jotka käyvät draamalla. Se on kuin bensaa liekkeihin. Jos sitä ei ole, sitä pystytään kyllä kehittämään.
Tekeekö draamattomuus minusta tylsän? Ehkä tekee, mutta en aio vaivata sillä päätäni. Kuten olen jo useasti todennut, olen saanut sitä (tilaamatta) elämääni enemmän kuin tarpeeksi ja nyt se mitta on totaalisen täynnä. Jos en kelpaa toiselle hivenen tylsänä ja draamavapaana, hän saa etsiä sitä muualta.
Kaipaan ympärilleni ihmisiä, joiden kanssa homma toimii ilman turhia vääntöjä ja töyssyjä. Sellaisia, joiden kanssa ei välttämättä ei edes tarvitse puhua, kun tietää, jo mitä se toinen ajattelee. Hyvässä mielessä.
Helppoutta.
Eroon on aina syynsä – ja yleensä aina vähintään kahdessa ihmisessä
Aina välillä entinen elämäni yrittää nostaa päätään, muistuttelee olemassa olostaan, mutta viiden viiden minuutin hengittelyn jälkeen, totean yleensä, että aivan sama. Minun ei enää tarvitse. En voi täysin kääntää kaikelle entiselle selkää, mutta kaikelle draamalle kyllä.
Omat vanhempani erosivat, kun olin jo aikuinen. Draamattomasti. Koska heistä kumpikaan ei ole taipuvainen sellaiseen. Se on asia, jonka haluan (ja olenkin oppinut) oppia heiltä. Jos ero ei pysy siistinä ilman täydellistä välien poikki pistämistä, sitten on hyvä vain sulkea ovi perässään ja jatkaa eteenpäin ilman yhteydenpitoa. Eroon kun on aina syynsä ja yleensä aina vähintään kahdessa ihmisessä. Olisi turha edes kuvitella, että vain yksi voi rikkoa parisuhteen. Kyllä siihen tarvitaan molemmat. Mutta kun pahimmat kipuilut on kipuiltu, pitäisi antaa sille toiselle rauha elää omaa elämäänsä.
Ei mitään draamaa, kiitos!
Näen ympärilläni myös toisenlaisia tarinoita. Sellaisia, jossa se toinen heittelee kapuloita entisen kumppaninsa rattaisiin. Yrittää väkisin roikkua niissä viimeisissä parisuhteen rippeissä. Se on surullista. Ja täysin turhaa. Siitä aiheutuu tarpeetonta draamaa, joka rassaa ja stressaa molempia. Enkä väitä, ettenkö minäkin olisi joskus kipuillut, surrut, jopa draamaillut. Olen kyllä. Enää en vain halua.
Enkä halua sitä myöskään ystävyyssuhteissa. Aina ei kaikkea tarvitse selvittää juurta jaksain. Joskus olisi vain parempi todeta, että olimme ehkä eri mieltä, mutta tämä suhde on arvokkaampi kuin se mahdollinen riita. Joku voisi sanoa, että olen pupu, joka piilottaa pään pensaaseen. Sittenpä olen. Ihan täysin tyytyväinen pupu.
Jos piilottelisin päätä pensaaseen ja keräisin kaunalistaa, tilanne olisi toki toinen. Mutta en tee niin. Yritän mieluummin elää niin, että kaunoja ei kerry, kaikesta ei tarvitse tehdä härkästä.
Olen kertonut senkin, että näpeille on tullut, mutta en ole silti katkeroitunut. Muuttunut ehkä hiukan varovaisemmaksi. Yritän silti elää päivän kerrallaan – ja pelkäämättä. Sille en voi mitään, että kun ihastun, ihastun tulisesti. Käyn sydämellä, en järjellä. Se tekee minusta ehkä hiukan haavoittuvan, mutta ei kuitenkaan draama queenia. Jos mahdollinen orastava suhde päättyy ennen varsinaista alkamistaan, pitää vain hyväksyä se, että sekin on elämää. Aika rikasta elämää jopa.
Rakkautta ilman draamaa, kiitos!
Lue myös:
On olemassa ihmisiä, joille ihmissuhteet eivät ole hedelmäpeliä
Kuuletko minua, vaikka minulta puuttuu ääni?
Kommentit