Ethän koskaan pidä ketään itsestäänselvyytenä

Minun kokemukseni mukaan on olemassa illuusio, jossa hankalat ihmiset ovat vaikeasti tavoitettavia ja kiltit helposti kesytettäviä. Itsestäänselviä. Ja se jos joku on todellinen illuusio. Se, että ihminen on kiltti, ei tee hänestä helppoa tai varmaa ”saalista”.

Niin kutsuttu hankala kertoo heti, mikä ottaa päähän, uhkaa erolla, pakkaa tavaransa ja ehkä lähtee. Ja on siten helpommin tulkittavissa kuin se ”helppo”. Ja usein myös helpommin houkuteltavissa takaisin – jos niin haluaa tehdä.

Kiltti (ehkä väärä adjektiivi ja sellainen, jota olen käyttänyt nyt ihan liikaa) kestää ja sietää paljon, mutta ei todellakaan loputtomiin. Kun kiltin sietokyky loppuu, se tosiaan loppuu. Kiltti ihminen kuuntelee kyllä, on valmis tulemaan vastaan, kun syyt ovat riittävän hyvät, mutta kiltti ei ole yhtä kuin tyhmä tai hölmö tai vedätettävissä. Kun kiltin sietokyky loppuu, se on niin pohjiin kaluttu, että uutta lihaa sen ympärille ei kovinkaan helposti enää synny.

Toki tämä on rajua yleistämistä. Kukaan ei ole vain kiltti tai vain hankala. Vaikka olen sanonut itseäni kiltiksi, mikään ei ole ihan niin mustavalkoista. Tietenkään. Eikä yksikään ihminen samanlainen kuin toinen. Tai suhdekaan.

Mutta mitä siihen itsestäänselvyyteen tulee, sellaisena pitäminen on yksi loukkaavimpia asioita, joita parisuhteessa voi tehdä. Ja niin valitettavan tavallista. Itsestäänselvyys ei periaatteessa ole samaa, kuin niin kutsuttu varma nakki, mutta aika nopeasti ”varmasta nakista” tulee sille toiselle itsestäänselvyys. Ja mielestäni siinä kohtaa voikin sitten sanoa hei hei suhteen romantiikalle. Ja oikeastaan kaikelle muullekin.

Se tappaa sen lopunkin kemian, mitä vielä ehkä oli jäljellä. Etenkin siltä itsestäänselvyydeltä.

Parhaassa tapauksessa suhde on kuitenkin niin hyvä, että olette toistenne parhaat ystävät ja silloin suhdekin on varmemmalla pohjalla. Itsestäänselvä ei silloinkaan.

Tiedän, että entinen puolisoni piti minua lähes loppuun saakka itsestäänselvyytenä, jota en koskaan oikeastaan edes ollut, vaikka olinkin sitkeä. Se on eri asia. Kun mittani oli tullut totaalisen täyteen ja hän viimein noin vuosi ennen eroa tajusi, että en olekaan, se tuntui kirpaisevan pahasti. Ja lopulta sattui todella pahasti. Tosin minulle se teki eron helpommaksi. En kipuillut juuri lainkaan.

En oikeastaan ole ennen edes ihan oikeasti tiennyt, miltä särkynyt sydän todella tuntuu. Nyt tiedän.

Enkä voi väittää kirkkain silmin, että en olisi itse pitänyt ketään koskaan itsestäänselvyytenä. Kyllä aika varmasti olen. Jopa molempia asuinkumppaneitani jossain kohtaa. Toivottavasti en enää ikinä ketään muuta. Eikä kukaan minua. Jokainen meistä ansaitsee parempaa.

Lue myös:

Onko oikeasti olemassa sielunkumppaneita?

Arki, tuo raadollinen suhteen paljastaja tai pelastaja