Sopivasti ihana

Hiuskriisi! Mitä tapahtui ennen niin terveille hiuksilleni?

Teksti: Riikka Väänänen

Olen selvinnyt keski-ikään lähes kokonaan ilman suurempia hiuskriisejä. Mitä nyt muutama kouluajan katastrofaalinen permanentti, parit vahingossa vaaleanpunaiseksi värjätyt hiukset ja yksi nukahtaminen kampaajalla niin, että haaveilemani eteenpäin pitenevän polkan sijaan, lähdin kampaajalta tsekkiläisellä takatukalla. Muuten olen selvinnyt suuremmitta hiuskriiseittä. Mutta vähän yli vuosi sitten sellainen iski. Mitä tapahtui ennen niin terveille hiuksilleni?

Nyt voi tietenkin hurskastella, että voiko hiusten yhteydessä puhua kriisistä, kun maailmassa on niin paljon ihan oikeita kriisejä? Kyllä voi, vaikka en todellakaan rinnasta omaa pikkukriisiäni niihin todellisiin kriiseihin. Minun elämääni ja itsetuntooni tukkakriisi iski – ja pahasti.

Tukkani oli ollut kliseisesti ”kruununi”. Olin monta kertaa vuosien aikana tekopyhästi jopa todennut, että mitä sitä pilalle menneitä leikkauksia ja värjäyksiä murehtimaan, uusiutuva luonnonvarahan se on. Hah, kuinka väärässä olinkaan.

Keväällä 2021 aloin huomata suihkukaivon ja lattioideni täyttyvän pitkistä vaaleista suortuvista. Aluksi suhtauduin asiaan maltillisen rauhallisesti. Hiuksia nyt vaan lähtee toisinaan enemmän. Kuukausien edetessä oli kuitenkin selvää, että tämä karvasato ei ota loppuakseen.

Hiukseni eivät kuitenkaan lähteneet hiuspohjasta eli kyseessä ei ollut ”se perinteinen hiustenlähtö”, ne katkesivat keskeltä pituuksia. Yhtäkkiä tukkani alkoi muistuttaa sitä jo mainittua tsekkiläistä takatukkaa. Hiusten alaosat hipoivat edelleen lapaluita, mutta sivuilla ja päälliosassa (etenkin takaraivolla) tukka oli vain 10–15 senttiä pitkää pätkää.

Murehdin asiaa peilin edessä päivittäin, kyselin neuvoja ammattilaisilta, söin biotiinia ja sinkkiä, kokeilin kaikenmaailman jälleenrakentavat tuotteet ja seurasin omia oppejani hiusten pesusta: pese hiukset pää alaspäin, jolloin hankaus ei kohdistu pahiten sille kulutusalttiille päällisosalle, harjaa hiukset vasta kun ne ovat jo vähän kuivuneet, vältä kuumia rautoja, pyyhekuivaa hiukset ennen hoitoainetta tai naamiota, jotta hoito pääsee imeytymään kunnolla hiuksiin, unohda poninhäntä (hiuslenkit katkovat hauraita hiuksia) ja niin edelleen. Kävin myös kokeilemassa BTB13-brändin hiuspohjan mikroneulausta.

Pohdimme ongelmaa paljon myös kampaajani kanssa. Hiuksiani on raidoitettu jo vuosia, jotta harmaa tyvikasvu pysyy edes jotenkin maastoutuneena. Jotakin raidoittamisessakin oli muutettava, jotta edes osa hiuksistani säilyy katkeamattomina. Sovimme, että kampaajani vaihtaa raidoituksessa käytettävän hapetteen kevyimpään mahdolliseen, tekee aina raidoituksen alle hoidon ja lopulta päädyimme siihen, että jatkossa raidoitetaan vain tyveä.

Ongelma kuitenkin oli edelleen olemassa.

Ennen kiiltävistä ja liukkaista hiuksistani oli tullut pörröiset, karheat, kuivat ja kiharat. Toisella sivulla kasvoi jopa muutaman sentin mittainen musta kiharatupsu suoraan sivulle (kts. kuva).

Kun mikään ulkoinen keino ei auttanut, aloin etsiä syitä sisältäni. Olin lähes parin vuoden ajan kärsinyt pahasta unettomuudesta, urheillut maallikkonäkökulmasta aivan liikaa (3-4 tuntia päivässä), tehnyt töitä yötä päivää ja käytännössä elänyt ”pyhällä hengellä” eli en juurikaan syönyt.

Kehoni oli ollut ylikierroksilla ihan liian pitkään.

Tässä kohtaa täytyy sanoa, että jos hiusongelmani johtuivat tuosta itseni rääkkäämisestä, saan olla onnellinen, että se on toistaiseksi ainoa seuraus, mitä siitä ajanjaksosta olen huomannut. Pinnallista kuitenkin. Paljon pahempaakin olisi voinut tapahtua.

Tuon oivalluksen jälkeen olen tehnyt useita korjausliikkeitä. Liikun nykyään maltillisemmin ja annan kehoni levätä välissä, syön selvästi aiempaa tasapainoisemmin – ja enemmän, nukun jopa kokonaisia öitä ja työtaakkakin on vähentynyt (tosin jopa vähän liikaa yrittäjän näkökulmasta, joka johtaa seuraavaan stressiin). Pidän myös edelleen kiinni omista neuvoistani ja vältän hiusten kiusaamista raudoilla, hiuslenkeillä, vaihtelen korjaavien ja kosteuttavien hoitotuotteiden välillä (Erittäin tärkeää! Ja siitä joskus vähän lisää jossain myöhemmässä postauksessa).

Jo lähes puoli vuotta tyvestä on kasvanut selvästi aiempaa terveempää tukkaa ja sitä kasvaa paljon.

Hiukset ovat kuitenkin siitä epäkiitolliset, että tehdyt muutokset näkyvät kärsimättömälle luonteelle turhan hitaasti. Aivan kuten myös itsensä rääkkäys näkyy niissä viiveellä. Tukka kasvaa noin 1–2 cm kuukaudessa, joten pitkässä hiuksessa selvästi näkyviä tuloksia saa odotella vuodesta puoleentoista. Olen päättänyt, että kun pätkähtänyt osuus yltää viimein hartioille, käyn napsaisemassa tukan siksi eteenpäin piteneväksi polkkatukaksi, josta haaveilin jo vuosia sitten.

Siihen saakka minulla on toinen keino yrittää itsepintaisesti pitää kiinni rapistuneesta kruunustani. Mutta siitä keinosta sitten ihan oma postaus. Pian.

Hyviä hiuspäiviä sinulle! Muistathan arvostaa niitä.

Lue myös:

Raidat ovat paras ratkaisu harmaiden piillottamisessa

Suru tulee iholle

Lue myös

X