Sopivasti ihana

Hullu ja hullun hauska vuosi 2020

Teksti: Riikka Väänänen

Tämä vuosi 2020 on ollut yhtä vuoristorataa. Olen itkenyt enemmän kuin koskaan, nauranut enemmän kuin ikinä ennen, ikävöinyt niin etten tiennyt voivani ikävöidä, valvonut yö toisensa perään sekä tahtoen että tahtomattani. Olen treenannut enemmän kuin ikinä elämässäni, juhlinut koko elämättä jääneen nuoruuden edestä. Eronnut kahdesti. Aika paljon, jos tätä ennen olen tehnyt sen elämässäni vain kerran! Voin sanoa, että tänä vuonna olen elänyt sekä hyvässä ja pahassa.

Niin uskomaton kuin vuosi 2020 olikin, en haluaisi elää sitä uudelleen. Tällaista tunteiden vuoristorataa ei sydän tai järki kestä kovin montaa kertaa elämässä.

Tähän vuoteen on mahtunut niin monta uutta ja upeaa tuttavuutta, että en pysy edes laskuissa perässä. Uusia ja vanhoja sydänystäviä. Pari hyvin lyhyttä romanssia ja yksi todella pahasti särkynyt sydän. Silti en kadu mitään – vaikka pari kohtaa voisinkin pyyhkiä pois.

Kuten sanoin, olen elänyt. Tätä vuotta edeltävät puolitoista vuotta jouduin tahtomattani elämään käsijarru päällä ja ehkä se on yksi syy siihen, miksi nyt elinkin kliseisesti kaasu pohjassa.

Vuosi 2020 ja etenkin kesä 2020 jää muistoihini yhtenä elämäni merkittävimmistä ajoista. Opin, että voin rakastua niin, että jalat menevät alta. Sain kokea, kuinka kokonaisvaltaisesti särkynyt sydän voi vaikuttaa ihmiseen. Sain oppia myös aika rankan kautta, että ihmiset eivät ole aina lähtökohtaisesti hyviä. Jotenkin naiivisti olin kuvitellut niin. Ehkä olin tähän mennessä elänyt onnekkaiden tähtien alla ja kohdannut vain kilttejä ihmisiä.

Opin myös puolustamaan itseäni ja lopulta antamaan itselleni vähän arvoakin. Karistin elämästäni negatiiviset ihmiset ja sanoin parikin kertaa suorat sanat, kun minua yritettiin polkea. Yllättävän voimaannuttavaa. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi kukaan haluaa polkea toista alas – etenkään häntä, kenen kanssa olet parisuhteessa. Ja silti olen suostunut siihen. Myös tänä vuonna.

Nyt olen luvannut itselleni ja parille ystävälleni, että en suostu siihen enää. Jos en ihan oikeasti kelpaa tällaisena kuin olen, sitten olen yksin. Se on aika ok. Viimeksi tänä aamuna nautin siitä, että minun ei tarvinnut herätä huonotuulisen ihmisen vieressä, kukaan ”ei nalkuttanut” minulle mistään pikkuasiasta. Mieluummin ehdottomasti sinkku kuin huonossa parisuhteessa.

Toivon silti, että vuosi 2021 tuo tullessaan myös rakkautta. Sillä olen joka tapauksessa sitä mieltä, että elämä on täydempää, kun sen jakaa jonkun kanssa. En kuitenkaan epätoivoisesti etsi mitään. En halua hetken huumaa, en edes kävellä pää pilvissä muutaman kuukauden ajan, jos sitä seuraa särkynyt sydän.

En aio elää käsijarru pohjassa, mutta aion olla varovaisempi. Elämän voi jakaa myös muuten kuin romanttisesti. Toivon siis, että vuonna 2021 pääsemme taas matkustamaan, jotta näen tyttäreni. Ja äitini, isäni, veljeni, siskoni ja muut sukulaiset. Toivon, että näen poikaani enemmän.

Vuosi 2021 oli hullu ja hullun hauska. Toivottavasti vuosi 2021 on edes hivenen tasaisempi. Hyvää uutta vuotta ihanat!

Lue myös:

Miksi kiltti epäonnistuu rakkaudessa?

Riittääkö se onneen, että olette samalla aaltopituudella?

Oletko rakkaudessa optimisti vai pessimisti

Kun suru tulee iholle

 

Lue myös

X