Sopivasti ihana

Hyvä hiuspäivä joka päivä

23.12.2019 Teksti: Riikka Väänänen

Herää hyvään hiusvuoteen. Tämän postauksen tuotteet ovat pelastaneet monta huonoa aamuani.

Haaveissa hyvä hiuspäivä joka päivä? Epäiletkö, että joulupaketistasi kuoriutuu tänäkin vuonna lahjakortti? Vai onko puolisosi vasta menossa jouluostoksille? Helpota jokaista tulevaa arkiaamuasi toivomalla uutta fööniä tai käytä lahjakorttisi siihen, että sinulla on käytössä parhaat välineet hyvään hiusaamuun joka aamu.

Hyvä hiuspäivä – paras fööni

Parinkymmenen vuoden kauneusurani jälkeen yllätyn positiivisesti valitettavan harvoin. Se ei tarkoita ettei markkinoille tulisi loistavia uutuuksia, harva vaan enää lyö minut ällikällä. Mutta tämä laite on muuttanut ”kauneusrutiinejani” enemmän kuin mikään muu tuote tähän mennessä. En nimittäin jaksanut aiemmin föönata hiuksiani lainkaan, sillä kuivaus oli niin hidasta ja työlästä. Hiukseni ovat pitkät ja hauraat eli imevät moninkertaisesti painonsa määrän vettä. Olin kokeillut urani aikana kymmeniä eri föönejä, hiusten kuivumista nopeuttavia suihkeita ja kuivamista helpottavia öljyjä. Ilman sanottavaa vaikutusta föönausaikaan. Tämä oli ennen kuin pari vuotta sitten sain käsiini Dysonin hiustenkuivaajan. Sen kuivausteho on käsittämätön. Jos ennen föönaukseen kului noin puolituntia, nyt siihen menee alle 15 minuuttia.

Dysonin Supersonic -fööni on kallis (399–499 e), mutta maksaa itsensä takaisin joka aamu.

Tukkani ei ole yhtään sen lyhyempi tai vähemmän käsitelty nykyäänkään. Fööni vain on loistava. Sen lisäksi, että se on tehokas eli nopea, se säästää tukkaani, kiitos viileän puhalluksen ja sen juuri hetki sitten hehkuttamani nopeuden. Eikä se ole vain meille pitkähiuksisille, vaan myös lyhyttukkainen asuinkumppanini on huomannut föönin erinomaisuuden verrattuna muihin. Insinöörinä hän osaa antaa arvoa myös hiustenkuivaajan ylivertaiselle teknologialle: kuivurissa on V9-moottori, joka pyörii 6 kertaa nopeammin kuin tavalliset hiustenkuivaajat, ja laitteen tuottama ilmavirta on merkittävästi suurempi kuin tavallisen hiustenkuivaajan tuottama ilma, jolloin se todellakin kuivaa hiukset huomattavasti nopeammin kuin perusfööni. Sen lisäksi fööni on kevyt kannatella ja näppärän mallinen mahtuakseen jo muutenkin ahtaaseen kylppärinlaatikkoon.

Vinkit helppoon ja toimivaan föönaukseen:

Olen kömpelö ja kärsimätön pyöröharjan pyörittelijä ja siksi kuivaan hiukset aina pää alaspäin. Sen ansiosta tukan tyvi nousee ilmaan kuin itsestään. Kun tyvi on pöyheä, tukka pysyy pidempään puhtaana. Ihan pelkästään siksi, että hiukset eivät mene pitkin päätä ja ime hiuspohjan tuottamaa rasvaa, joka saa tukan likaantumaan nopeammin. Se täytyy kyllä myöntää, että jos minulla on todella kiire tai olen muuten vain kärsimättömällä päällä ja pöllyttelen tukkaa kuivaksi ainoastaan pää alaspäin, saa tämä tekniikka myös pitkät kutrit tukevaan solmuun. Silloin kun jaksan todella nähdä vaivaa, kuivaan tyven kuivaksi pää alaspäin, heilautan pään takaisin normaaliasentoon ja jatkan pituuksien ja latvojen kuivaamista lapioharjan avulla. Kiireestä huolimatta, muista kuivata tukka ”ruti”kuivaksi asti, sillä hitunenkin kosteutta tukassa, tekee koko föönauksen tyhjäksi eli latistaa juuri föönatut hiukset ja nostaa pikkuhiukset pörröön.

Kuivaa tukka rutikuivaksi etenkin silloin, jos aiot kihartaa ne. Pienikin kosteus suoristaa kiharat minuuteissa.

Hyvä hiuspäivä – paras suoristusrauta

Tässäkin kohtaa joudun paljastamaan laiskuuteni. En juurikaan suoristele kutrejani. Aiemmin, tummatukkaisena, ei edes tarvinnut, sillä tukkani oli jo valmiiksi niin lasimainen eli liukas, että se asettui ihan näppärästi ilman suoristajaakin. Nykyään näiden vaaleiden hapsujen kanssa tilanne on toinen. Hiukset ovat kauniin kiiltävät ja sileät tyvestä, mutta mitä lähemmäksi latvaa mennään, sitä hapsottavammiksi ne muuttuvat. Tosin olin myös aiemmin naimisissa surffarin kanssa, joten pikkaisen räjähtänyt surffitukka vähän kuin kuului asiaan.

Toinen syy suoristamatta jättämiseen on ollut se, että olen halunnut säästää pitkiä hiuksiani rautojen kuumuudelta. Olemme varmaan kaikki, jos emme kokeneet, ainakin lukeneet, mitä kaikkea hallaa kuumat raudat hiuksille tekevät (kuluttavat, kuivattavat ja haurastuttavat).

Kolmas syy on ollut se, että en ole jaksanut hinkata suortuviani tehottomilla raudoilla suoriksi. Jos muotoilurauta on huono, joudut suoristamaan samaa kohtaa monta kertaa. Se ei ole pelkästään aikaa vievää puuhaa, mutta kuluttaa tukkaa ja tekee siitä sähköisen.

Vasta, kun sain GHD:n Platinum+ -muotoiluraudan, ymmärsin että suoristaminen voi olla yhtä helppoa ja näppärää kuin föönaaminenkin.

GHD Platinum+ -älymuotoilurauta varmistaa, että lämpöon aina sopiva hiuksillesi ja suoristaa kertavedolla. 259 e.

Muutama vinkki oikeaoppiseen raudan käyttöön:

  1. Hiusten pitää olla täysin kuivat ennen suoristamista tai koko suoristaminen on turhaa.
  2. Suoristamisen ei tarvitse tarkoittaa litteää tukkaa. Sen idea on hiusten pinnan sileydessä, joka tarkoittaa lisää kiiltoa ja siistimmän näköisiä hiuksia. GHD:n superpitkätukkainen kouluttaja, Nina Hemminki, vekkaa eli tavallaan tupeeraa tyven ensin kreppiraudoilla, jolloin hiukset näyttävät tuuheammilta, ja suoristaa sitten hiusten pinnan, pituudet ja latvat. Huom! Krepattujen osioiden ei kuulu näkyä eli kreppaa vain alimmat hiukset.
  3. Älä ahnehdi. Ota vain muutaman sormen paksuinen osio kerrallaan hiuksia suoristettaviksi. Mitä pienemmät osiot, sitä nopeampi ne on suoristaa ja sitä sileämpi on lopputulos.
  4. Käytä alla silottavaa muotoilutuotetta tai hiusöljyä. Kun raudat liukuvat hiuksen pinnalla, vältyt niiden tökkimiseltä ja siten vekeiltä siellä, missä niitä ei kuulu olla eli hiuksien pinnalla.
  5. Viimeistele suoristus joko sivelemällä hiuksen pintaan silottavaa öljyä, tai jos tukkasi on hyvin hento, suihkuta luonnonharjaksiseen harjaan kevyttä, kuivaa ja joustavaa hiuslakkaa ja harjaa irtohiukset muiden hiusten joukkoon.

    Kreppiraudalla voi tehdä muutakin kuin villin 80-luvun diskotukan. Sillä saat tyven nousemaan ilman tupeerausta.

Hyvä hiuspäivä – paras selvitysharja

Paras koskaan käyttämäni selvitysharja on Olivia Gardenin iDetangle. Sillä selviää takkuisinkin tukka vain parilla vedolla. Se sopii myös pitkätukkaisten tyttöjen vanhemmille. Voin taata, että sen ansiosta perheessänne on vähemmän aamukiukkua ja -kyyneleitä. Sillä, jos se selvittää tämän minun puhki raidoitetun takkutukan, se selvittää myös taaperoille tunnusomaisen takaraivotakun. Laittaisin tähän kuvan omasta harjastani, mutta ”käytin sen loppuun” eli harja katkesi palasiksi viimeviikkoisella Lontoon reissullani. Saisikohan kampaajalta toivoa joululahjaa? Vink vink Rami Luusua!

Tangle Teezer Wet Detangler selvittää myös märät hiukset ilman hermojen menettämistä.

Toinen lähes yhtä hyvä selvittäjä on Tangle Teezerin Wet Detangler. Vaikka olen teille jo neuvonutkin olla harjaamatta tukkaanne märkänä (se venyy), sorrun siihen kiireaamuina itsekin. Siksi minulla on varalla märkien hiusten harjaukseen suunniteltu Wet Detangler – tai jos pukki suo, kohta taas tuo ensin mainitsemani iDetangle. Mutta yksi harja ei välttämättä riitä, sillä selvitysharja ei ole parhaimmillaan föönauksessa. Paras silottaja on edellisessä postauksessa mainitsemani Mason Pearsonin harja. Luonnonharjasharja silottaa hiuksen pinnan kuin itsestään.

Moroccanoilin Treatment Light -hiusöljy on paras (eli sopivan kevyt myös hennoille hiuksille) ja ehkä parhaan tuoksuinen hiusöljy ikinä.

Hyvää hiusjoulua ja -vuotta 2020!

Lue myös:

Kuinka kesyttää sähköiset hiukset

Miten peset hiukset oikein

Lue myös

Suosittelemme