Iloinen ihminenkään ei jaksa aina olla iloinen

Tiedättekö niitä aamuja, kun herää jo valmiiksi alakuloisena, tekee mieli vetää peitto pään yli ja nukkua ainakin sen vuorokauden yli? Päiviä, johon alakuloon ei välttämättä ole syytä, mutta pienimmästäkin takaiskusta nousee kyyneleet silmiin? Niitä kai tulee aina välillä kaikille. Iloinen ihminenkään ei jaksa aina olla iloinen.

Kun normaalisti iloinen ja hymyilevä ihminen hiljenee, se hämmentää ympäristöä

Jopa lähipiiriä. Ja se, että se hämmentää lähipiiriä, tekee synkästä päivästä entistä raskaamman. Positiivinen ihminen ei useinkaan saa olla allapäin rauhassa. Kärpäsestä tehdään helposti härkänen ja iloinen ihminen kokee, että hänen pitää hymyillä vaikka hampaat irvessä. Vitsailla vaikka ei naurattaisi tippaakaan.

Sinkkuuden nurja puoli on se, että on täysin yksin myös silloin, kun tarvitsisi kipeästi olkapäätä

Kirjoitin postauksessani Sinkku on yksin hyvässä ja pahassa siitä, että sinkkuuden paras puoli on se, että saa olla yksin, kun niin haluaa. Sen nurja puoli on se, että on täysin yksin myös silloin, kun tarvitsisi kipeästi olkapäätä tai edes henkistä tukea. Yksin asuvana voi vetää peiton korville ilman, että sitä joutuu sen enempää selittelemään. Yksin asuva on kuitenkin yksin myös silloin, kun haluaisi vain painautua lämpimään kainaloon ja laskea pää jonkun läheisen olkapäälle.

Toisinaan elämä vaan tuntuu vähän turhan rankalta

Heräsin tänään aikaisin ja allapäin. Varsinaista syytä siihen ei ole. Ainakaan mitään isoa syytä. Toisinaan elämä vaan tuntuu vähän turhan rankalta. Mutta eikö se ole ihan normaalia? Inhimillistä? Kun aloittaa päivän katsomalla synkkiä koronaennusteita ja lukemalla huonoja uutisia, päivä ei varsinaisesti kirkastu. Mutta kannattaako silti päätä työntää puskaan? Ehkäpä sellaisena (tällaisena) päivänä vain pitäisi tehdä niin.

Iloinen ihminenkään ei jaksa aina olla iloinen – Joskus itku vaan tekee hyvää

Tällaisena päivänä en välttämättä haluaisi olla yksin. Hiljaa kyllä, mutta iloisten äänten ympäröimänä.

Mutta koska asun yksin, minun toiseksi paras lääkkeeni alakulolle on lenkkeily. Laitan napit korviin, kuuntelen ehkä hiukan surumielistä musiikkia ja tirautan mahdollisesti pari kyyneltä. Kyynelsilmissä lenkkeily tosin herättää vastaantulijoissa hämmennystä ja se ahdistaa hiukan vielä lisää.

Kyyneleet kuitenkin puhdistavat. Keventävät taakkaa. Minä itken harvoin, mutta joskus kyyneleet vaan tekevät hyvää ja silloin pitäisi saada itkeä ihan rauhassa. Vaikka sitten siellä lenkkipolulla.

Halaa tai ota kainaloon

Tämän postauksen ei ole tarkoitus masentaa. Sillä ei ole varsinaisesti mitään sen syvempää tarkoitusta. Tai jos jotain, sen tarkoitus on muistuttaa, että iloinenkaan ihminen ei jaksa aina olla iloinen. Ja silloin kun iloinen ihminen on poikkeuksellisesti hieman allapäin, anna hänen olla. Älä kysele, älä tenttaa, halaa tai ota kainaloon. Kyllä se siitä.

Kohta se on ohi, pian on viikonloppu ja aurinkokin paistaa vielä.