Instagram – tuo Tinderin jatke tai jopa manttelinperijä

Instagramista näyttää tulleen jonkilainen deittisovellus. Ainakin joillekin. Ikäänkuin ohitustie ”rakkauteen”. Sitä kautta tulee deittipyyntöjä, kuvia joita en todellakaan halua saada, todella erikoisia yhteydenottoja. Minulle Instagram on jotain ihan muuta.

Eräänä aamuna heräsin siihen, että puhelimeni alkoi piippaamaan kymmenen sekunnin välein. Joku oli päättänyt tykätä joka ikisestä kuvastani. Hetken päästä tuo joku laittoi viestiä. Mies, joka ei ole suomalainen, ei asu Suomessa, eikä tule koskaan asumaankaan. Yllättävän komea, yllättävän nuori ja yllättävän innokas. Hän halusi kuulemma vakavaa parisuhdetta, joka johtaa avioliittoon. Tässä kohtaa sanon: sallikaa mun nauraa. En voinut muuta kuin kommentoida, että päätit sitten alkaa viestittelemään Suomeen. Olen ehkä naiivi, mutta en todellakaan ymmärrä, miksi. Feikkiprofiili sekin luultavasti.

Samaa ovat kertoneet monet kaverini. He joutuvat blokkaamaan porukkaa säännöllisesti tililtään. Onko tämä joku koronaoire vai pysyvä muutos? Minun mielestäni Instagram ei ole deittisovellus. Siihen on ihan muut kanavat ja sovellukset. Myönnän, että olen kerran itsekin ollut yhteydessä erääseen mieheen Instgramin kautta, mutta siinä kohtaa olimme tavanneet jo kerran ja tapasimme myös tuon yhteydenoton jälkeen. Ja meistä tuli jonkinlaisia ystäviä – tai no, ainakin kavereita.

Minua ei haittaa yhtään, jos joku laittaa sitä kautta palautetta tai kommenttia. Ei välttämättä ihan kaikki deittipyynnötkään, mutta useimmat kyllä. Instagramissa kun ei ole minkäänlaista ”suodatinta”.

Kaikkein eniten häiritsee kuitenkin pyytämättä lähetetyt kuvat. Useimmat meistä tietävät, mikä on ”dikpik”. Ei ole kovinkaan kuumaa avata puhelinta julkisella paikalla (tai edes kotona), kun näytön täyttää kuva navanalusosastosta.

En ylipäätään ymmärrä, enkä siedä keskusteluja, jotka lähtevät heti todella intiimeiksi. Miksi avaisin mitään mieltymyksiäni täysin vieraille ihmisille? Ehkä olen vanhanaikainen tai estynyt, mutta minulla ei ole tarvetta jakaa sitä puolta itsestäni tuntemattomien kanssa. Ehkä joku saa siitä kiksit. Minä en.

Toinen ilmiö, joka liittyy (ja ei liity vain) Instagramiin, on mustasukkaisuus ihmisestä, jota ei ole koskaan tavannut. Siihenkin olen törmännyt lähiaikoina. Ihminen, jota en ole koskaan tavannut tenttaa minulta vapaa-ajastani tai muista miehistä. Myös se on asia, jota en siedä yhtään. Yksi erittäin mustasukkainen parisuhde on tehnyt minusta erittäin allergisen kaikenlaiselle kontrolloinnille. En sietäisi sitä parisuhteessa, joten miksi sietäisin sitä ihmiseltä, jota en ole koskaan tavannut tai edes aio tavata? Minun elämäni on minun elämäni. Ja juuri nyt en ole tilivelvollinen yhtään kenellekään.

Tuntuu, että korona todella sekoittaa ihmisten päitä. Myös ”rakkausasioissa”. Itsekin kävin todella pohjalla, tein ratkaisuja, joita en normioloissa olisi tehnyt ja kipuilin tavalla, jolla en ehkä koskaan olisi yleensä tehnyt. Mutta silti. Ei kai tässä maailmanloppu ole tulossa? Se, että ei tapaa jotain ihmistä välittömästi, ei todellakaan ole maailmanloppu. Eikä edes se, että ei tapaisi sitä ihmistä koskaan.

Juuri nyt arvostan ennenkaikkea rentoa seuraa, hauskoja lounaita ja illanistujaisia ystävien kanssa. Toki deitti-illatkin piristävät – ainakin, jos ne tapahtuvat hyvässä tai hauskassa seurassa – mutta hääkellot eivät kilkata päässäni yhtään sen enempää kuin biologinen kellokaan. En väitä, että olisin mieluummin yksin kuin parisuhteessa, sillä silloin valehtelisin. Mutta en halua parisuhdetta parisuhteen vuoksi. Haluan parisuhteen vain, jos se toinen ihminen on sellainen, jonka kanssa on hyvä olla.

Joulu on tulossa. Ensimmäinen jouluni yksin. Se pelottaa, myönnän. Mutta sitä ennen minulla on onneksi sovittu useita tapaamisia eri ystävien kanssa. Tänään lounas rakkaan ex-kollegan kanssa, myöhemmin tällä viikolla glögit ihanan ex-naapurini kanssa, jossain kohtaa ennen joulua lasillinen nykyisen ystävän, entisen ”highschool sweetheartini”, kanssa ja ensi viikolla illallinen hyvässä seurassa. En siis hajoile yksin pienen yksiöni sisällä. Ja mikä parasta, joulupäivänä saan tänne toisen elämäni suurista rakkauksista, poikani. Sovimme, että jouluruoan sijaan syömme blinejä. Täydellistä. Vielä täydellisempää se olisi, jos saisin tänne myös tyttäreni.

En siis tarvitse Instagramia ja Euroopan laidalta tulevaa kosintaa. Näin on hyvä.

Ihanaa joulunodotusta!

Lue myös:

Sinkku on yksin hyvässä ja pahassa