Sopivasti ihana

Jokaisella on oikeus ikääntyä – ja myös oikeus murehtia sitä

Teksti: Riikka Väänänen

Olen huomannut, että usein, kun kirjoitan artikkelia tai postausta ikääntymisestäni, saan kitkeriä kommentteja elämänarvoistani ja turhamaisuudestani. Mielestäni jokaisella on tietenkin oikeus ikääntyä – ja yhtä lailla myös oikeus murehtia sitä.

Kyllä, kritisoijat, olette oikeassa. Rypyt, veltostunut leuan seutu, selluliitti ja muut iän mukanaan tuomat vitsaukset ovat pintaa. Ymmärrän sen. Ymmärrän myös, että ikä tuo mukanaan muitakin murheita. On kuitenkin helpompi hoitaa pintaa kuin surra vaikkapa ikääntyviä vanhempiaan, lisääntyviä vaivojaan, mahdollisesti iän vuoksi menetettyjä työtilaisuuksia ja muita numeroiden tuomia harmeja. Eikä pinnan hoitaminen ole pelkästään turhamaista.

Mielestäni on melko tekopyhää väittää, että esimerkiksi lisääntyvät harmaat hiukset tai hiusten oheneminen, juonteet tai väsynyt ilme eivät harmittaisi koskaan. Jos niin kuitenkin on, onneksi olkoon! Minua harmittaa, enkä yritä edes väittää muuta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että katson paheksuen tai säälien ikääntyviä ihmisiä. En todellakaan. Mielestäni jokainen saa vanheta juuri niin kuin hänelle itselleen sopii. Murehdin vain ja ainoastaan omaa rapistuvaa ulkonäköäni. Se on se pinta, jonka alla vanhenee koko ihminen. Mieleni on vielä nuori, joten en tosiaankaan ole sinut ei niin nuoren peilikuvani kanssa. Niin se vain on. Ikääntyminen ei ole kivaa.

Jos hoitamalla ihoani piristän omaa oloani, onko siinä jotain pahaa? Tuskinpa. Tuskinpa on myöskään sattumaa, että anti age -tuotteet keikkuvat myyntitilastojen kärkipäässä. Ja tuskinpa se on median luoman paineen vika. Ihmiset ovat kautta aikojen etsineet ikuista nuoruutta. Jo ennen printattuja tai digitaalisia lehtiä. Tai somea. Toki nykyaika on entistäkin raadollisempaa. Monellakin tavalla. Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että nuoruutta on ihannoitu aina. Nykyään siitä ei vain saa puhua.

En silti sano, että haluaisin olla kaksikymppinen. Muistan kyllä kristallinkirkkaasti sen aikaiset murheet ja ongelmat. Olen nyt paljon onnellisempi ja tasapainoisempi kuin silloin. Mutta myönnän silti, että haluaisin olla vielä vaikkapa noin kolmikymppinen (tosin tällä elämänkokemuksella varustettuna), koska kolmikymppisellä on noin 15 vuotta enemmän aikaa – aika lailla kaikkeen. Ja tässä kohtaa en puhu vain ulkonäöstä.

Peilikuva on tosiaan pintaa, mutta kuten jo aiemminkin totesin, pinnan alla kuplii eli keho ikääntyy ja se surettaa. Kun näkee nuorekkaat vanhempansa yhtäkkiä vanhuksina (tai ainakin toisen heistä) ja tajuaa, että se on se edellinen sukupolvi, nousee väistämättäkin mieleen oma lähestyvä vanhuus. Ja kun mieli on vielä nuori, sitä on vaikea hyväksyä. Ja peilikuva on se, joka muistuttaa tuosta tosiasiasta päivittäin.

Joten turhamaista tai ei, lähden nyt levittämään silmänympäryksilleni silottavaa seerumia ja hieromaan leuan alle kiinteyttävää voidetta. Ihan vain, koska haluan tehdä niin. Ja ihan ilman muiden aiheuttamia paineita.

Lue myös:

Raidat ovat paras ratkaisu harmaiden piilottamisessa

Top 10 luonnonkosmetiikan luottotuotettani

 

Lue myös

X