Sopivasti ihana

Kauneusunet ja parempi unen laatu painopeiton avulla

27.1.2020 Teksti: Riikka Väänänen

Olen jo aiemminkin kertonut univaikeuksistani. Ensin ne johtuivat vain uuden yrityksen aiheuttamasta stressistä. Sittemmin detox-kuurista, jonka tarkoituksena oli parantaa unen laatua, mutta joka lopulta lähinnä valvotti. En usko kemialliseen uneen, joten unilääkkeet eivät ole vaihtoehto. Tai en usko ainakaan siihen, että niiden avulla heräisi yhtä virkeänä kuin ilman niitä. Ja siksi päädyin kokeilemaan painopeittoa. Suhtauduin painopeittoon hyvin skeptisesti. Ajattelin, että se on lähinnä vain uusi markkinointikikka, uusi ”kombucha”. Mutta monen valvotun yön ja ainaisen silmäpussien murehtimisen  jälkeen olin kuitenkin valmis kokeilemaan sitä. Ja nyt on pakko myöntää, että painopeitolla saan selvästi paremman unen.

Painopeitto on kuin halaus

Tarkemmin aiheeseen tutustuttuani painopeitto alkoi kuulostaa yhä vain  järkevämmältä. Ei kai lapsiakaan kapaloida syyttä? Odotin kuitenkin jotain paksumpaa, muhkeampaa. Pelkäsin myös, että se tuntuu tukahduttavalta. Mutta päinvastoin. Painopeitto on ohut, eikä tippaakaan kuuma. Sen alla nukkuessa tuntuu siltä, kuin joku halaisi koko yön. Mikä sen parempaa? Paitsi se oikea halaus. Parin viikon kokeilun jälkeen olen huomannut, että se tekee sen, mitä lupaa, eli takaa paremman unen. Valitsin peiton, joka on noin 10 % omasta painostani eli viisi kiloa painava. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että se olisi voinut olla jopa painavampi. Ehkä meillä on niitä kohta kaksi.

Painopeitto on tavallista peittoa huomattavasti ohuempi. Eikä kanssanukkuja saa varastettua sitä.

Ja hyvät unet kaunistavat

Uskon muutenkin unen vaikutukseen kauneudenhoidossa. Ehkä näiden kahdenkymmenen vuoden kauneusallalla olon jälkeen enemmän kuin mihinkään muuhun. Päivällä iho suojaa, yöllä se korjaa itse itseään. Siksi yöksi iholle kannattaa levittää eri tuotteita kuin päivällä. Sellaisia, jotka auttavat ihoa korjaamaan itseään. Ja miksi kuormittaa kehoa ylimääräisillä kemikaaleilla, kuten suojakertoimellisella voiteella, koska sitä ei yöllä tarvita?

Yö on paras aika hoitaa ihoa – vaivatta

Nykyään on paljon muitakin yötuotteita kuin vain yövoide: itseruskettavia seerumeita, yönaamioita, yön aikana ihoa kevyesti kuorivia hedelmähappoa sisältäviä voiteita, korjaavia seerumeita. Minä löysin vasta hiljattain yönaamiot. Ne ovat niin käteviä. Samalla kuin sinä nukut (tai yrität nukkua), voit hoitaa ihoa perus yövoidetta tehokkaammin. Siksi nykyään vähintään kerran viikossa –  tai stressiviikkoina jopa parikin kertaa, levitän kasvoilleni yönaamion. Lempinaamioni on Sisleyn Velvet Sleeping Mask. Se on riittävän miedon tuoksuinen ja ohut, jotta sitä on miellyttävä käyttää, eikä se sotke tyynyliinaa. Ja se on niin hoitava, että vaikutuksen näkee ihan oikeasti aamulla. Jos ei muuten, ainakin heti vähän pehmeämmän ja raikkaamman näköisenä ihona. Kauneusunet ovat fakta, jota ei etenkään enää tämän ikäisenä voi ohittaa. Vielä kun löytäisin silmänympärystuotteen, joka olisi yhtä tehokas. Vielä sellaista ei ole tullut vastaan ja toistaiseksi turvaudun silmänaamiolappuihin. Niistä lisää myöhemmässä postauksessa.

Lue myös:

Miltä tuntuu herätä nuoren miehen vierestä joka aamu?

Sheet mask, lappunaamio, kuitunaamio – trendikkäällä naamiolla on monta nimeä

Lue myös

Suosittelemme