Sopivasti ihana

Kuinka monta kertaa jaksaa pettyä?

Teksti: Riikka Väänänen

Esitin itselleni ja teille hiljattain kysymyksen: ”Voiko ihminen olla liian kiltti?” Tämän ja viime viikon – ja oikeastaan koko kesän perusteella vastaus on alkanut hahmottua mielessäni. Kyllä voi. Kiltille ihmiselle voi laukoa mitä tahansa. Tai aika usein luullaan, että voi. Häntä voi huoletta myös hyväksikäyttää monessa eri mielessä. Ja hän on täydellinen nappula ihmissuhdepeleissä. Kiltilläkin ihmisellä on kuitenkin rajansa. Kuinka monta kertaa jaksaa pettyä?

Vapaa viikonloppu ihmissuhdepeleistä

Kuten olen jo sanonutkin, olen yleensä iloinen ja lähes poikkeuksetta ystävällinen. Nyt yhtäkkiä olen lopen väsynyt yltiösosiaalisuuteen. Olen saanut hiljattain näpeilleni vähän liikaa. Siitäkin huolimatta, että pääsääntöisesti on ollut todella hauskaa, olen väsynyt ja taidan pitää vapaan viikonlopun ihmissuhdepeleistä. Jatkuva pettyminen kun lannistaa positiivisimmankin ihmisen. Enkä edes ole maalaillut mitään pilvilinnoja. Olen vain halunnut ajatella ihmisistä hyvää. Ja pettynyt yhä uudelleen ja uudelleen.

Kun minä väsyn tai olen huonolla tuulella, minun pitää saada olla hiljaa. Käsitellä asia yksin. Tai jos olisin parisuhteessa, makaisin sen toisen kainalossa hiljaa. Se olisi vielä tuota yksinoloakin parempi vaihtoehto. Se, että joku yrittää väkisin selvittää asiat heti, ei toimi minulla. En pidä mykkäkoulua, hiljaisuus ei merkitse minulle kiukkua. Silloin vain aivoni raksuttavat ja laittavat palasia paikoilleen. Laitan puhelimen kiinni tai äänettömälle ja lähden lenkille tai kömmin sohvalle päiväunille.

Ole varovainen Riikka, en halua että sinuun sattuu

Äitini sanoo minulle usein, että ole varovainen Riikka, en halua että sinuun sattuu. Vastaan hänelle yleensä, että varoen ei voi elämää elää tai se jää elämättä. Joten tosiaan rysäyttelen päin seinää täysillä. Olisi ehkä helpompi olla ihminen, joka tekee päätöksiä järjellä tunteiden sijaan, mutta en ole sellainen. Jos ihastun, ihastun tulisesti ja sen päättää sydän. Vaikka järki sanoisi, että tuohon ihmiseen ei kannata ihastua, sydän jyrää sen yli. Ja sitten sattaa sattua.

Tuohon kotiin, tuolle sohvalle ja tuon karvakorvan viereen haluaisin nyt hetkeksi lepäämään.

Sielun kaurapuuroa

Silti mietin, kuinka monta kertaa jaksaa pettyä. Ilmeisesti loputtomiin. Mutta välillä tosiaan iskee väsymys. Silloin on syytä pitää taukoa. Ottaa aikaa vain itselleen ja miettiä, mitä ihan oikeasti haluaa. Sellaisina hetkinä minulla tulee ikävä entiseen elämääni. Haluaisin hetkeksi lepäämään vanhaan kotiini, makaamaan sohvalle ja kuuntelemaan perhe-elämän ääniä päiväunieni taustalla. Mutta vain hetkeksi. Tuo elämä on taakse jäänyttä, eikä pysyvää halua palata siihen todellakaan ole.

Kaikki uusi ja uudet ihmiset ovat jännittävää ja kivaa. Kuin bensaa tulisieluiselle ja sosiaaliselle luonteelleni. Mutta kuten sanoin, välillä iskee väsymys. Silloin kaipaa jotain tuttua ja turvallista. En välttämättä yksinoloa, mutta oloa sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa voi olla luontevasti hiljaa tai muistella vanhoja, sellaista sielun kaurapuuroa. Ehkä se liittyy ikään, koronaan, sinkkuuteen tai kaikkiin edellä mainittuihin.

Tämän postauksen ei ole tarkoitus masentaa. Minäkään en ole masentunut. Vähän väsynyt ja hieman pettynyt vain. Mutta tämä on tällainen hetkellinen tunne ja kohta positiivisuus nostaa taas päätään ja voin todeta kliseisesti, että nokka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä.

Tai ehkä en petykään. Ehkä törmään ihmiseen, joka oikeasti arvostaa minua, kenelle en ole pelinappula ja kuka ei käytä kiltteyttäni hyväksi. Siihen haluan uskoa.

Nyt on onneksi kesä! Ihanaa viikonloppua hanit!

Lue myös:

Voiko olla liian kiltti?

Mies ei vie ja nainen ei vikise

Kuuletko minua vaikka minulta puuttuu ääni?

 

Lue myös

X