Sopivasti ihana

Kun maailma hetkellisesti hajosi – ja se hyvä mitä siitä seurasi

Teksti: Riikka Väänänen

Tämä kesä on ollut täysin poikkeuksellinen kaikin tavoin. Maailma ei tule koskaan olemaan entisensä. Ei, vaikka välillä tuntuukin, että suurin osa on tuntunut unohtaneen koko koronan täysin. Myönnän kyllä, että minäkin kyllästyin aiheeseen totaalisesti jo kauan sitten ja lopetin sairastuneiden ja kuolleiden määrän seuraamisen. Mitä hyötyä siitä on? Mutta nyt kun uusi aalto alkaa olla tosiasia, on korona jälleen tapetilla.

Ajatus pimenevästä syksystä pelottaa

Kun maailma laitettiin ”kiinni” keväällä, se oli toki shokki, mutta heräilevä luonto teki kaikesta edes jotenkin siedettävää. Vaikka nyt olemme jo ensi shokin kokeneet, en usko että olemme yhtään valmiimpia mahdollisiin tuleviin rajoituksiin. Päinvastoin. Ajatus pimenevästä syksystä, uusista rajoituksista ja musertavista talousluvuista pelottaa. Inhimillisestä hädästä puhumattakaan.

Haluaisin kuitenkin uskoa ihmisten järkevyyteen. Että toimimme ennen kuin on liian myöhäistä. Muistamme, miksi meillä oli rajoituksia ja mitä niillä saavutettiin. Meillä ei ole varaa sulkea maata samalla tavalla kuin keväällä tehtiin. Ei taloudellisesti eikä etenkään henkisesti.

Enää en pidä vapautta itsestäänselvyytenä

Silti uskon, että koronalla on ollut myös hyviä vaikutuksia. Luonto on saanut hetkellisen hengähdystauon, olemme ehkä oppineet elämään hiukan ”pienempää” elämää, nauttimaan vähän aiempaa yksinkertaisemmista asioista ja arvostamaan omaa kotimaatamme myös lomakohteena. Suomi on täynnä upeita paikkoja. Olemme ehkä oppineet myös kunnioittamaan vapautta, jota olemme pitäneet itsestäänselvyytenä.

Korona on pakottanut ihmiset myös viettämään aikaa toistensa kanssa tiiviimmin kuin mihin on totuttu. Se on varmasti hajottanut parisuhteita, jopa perheitä, mutta luulisin, että sen ansiosta on syntynyt myös aiempaa läheisempiä suhteita. Ja se on vahvistanut jo olemassa olevia suhteita. Olen jo kertonutkin, että soitan äidilleni nykyään päivittäin. Ennen soitin ehkä kerran kuussa. Ja vaikka emme ole nähneet joulukuun jälkeen, voisin väittää, että olemme nyt läheisempiä kuin koskaan.

Toinen sinkkukesäni koko aikuiselämäni aikana

Minulle kesä on ollut poikkeuksellinen myös siksi, että tämä on toinen sinkkukesäni koko aikuiselämäni aikana. Se ei tarkoita sitä, että olisin pyörinyt kiivaasti deittiruletissa, en ole. Mutta sinkkuus on tarkoittanut minulle kuitenkin vapautta, jonka luulin jo menettäneeni. Viittaan sillä aiempaan postaukseeni Mustasukkaisuus tappaa.

Vapauden tunteeseen ei kuitenkaan tarvita sinkkuutta. Myös suhteessa voi olla vapaa. Enkä tarkoita sillä useita kumppaneita. Se voi olla kahden aikuisen tasapainoinen suhde. Ja sellainen voi tulla vain luottamuksen kautta. Hyvässä suhteessa ei koe itseään vangiksi, sellaisessa ei ole tarvetta kontrolloida toista. Ja sellainen suhde on ainoa, jossa voisin kuvitella enää olevani.

Kun maailma hetkellisesti hajosi

Hypin nyt koronasta parisuhteisiin ja sinkkuuteen, mutta sitähän tämä kesä on ollut: sekametelisoppaa. Eikä vain minulle. Tuntuu kuin koko maailma olisi ollut pyörremyrskyssä, joka sekoitti kaiken, järjesti kaikki asiat uuteen järjestykseen, rikkoi suhteita mutta tosiaan myös yhdisti ihmisiä. Poikkeuksellinen puoli vuotta, jota varmaankaan kukaan ei tule koskaan unohtamaan. Toivottavasti. Se mitä tapahtuu seuraavaksi, on vaikea ennustaa. Kuka olisi osannut ennustaa koronaakaan?

Mutta uskon kuitenkin vahvasti, että tulevat tapahtumat ovat pitkälti meistä kiinni. Meidän on syytä muistaa haavoittuvuutemme, vaikka tulevaa ei kannatakaan pelätä (helpommin sanottu kuin tehty).

Ja toivottavasti muistamme jatkossa myös niiden ihmisten arvon, jotka olivat vierellämme silloin kun maailma hetkellisesti hajosi.

Lue myös:

Ei tämä ole maailmanloppu, vaikka se juuri nyt siltä tuntuukin

Heräsin suudelmaan

Huulipunaindeksi

Sinkkuelämää kuunkamaralla

Lue myös

X