Sopivasti ihana

Miksi kaikki luulevat, että koolla on väliä?

Teksti: Riikka Väänänen

Lähiaikoina useampi kuin yksi miespuolinen ystäväni on yrittänyt naittaa minua tuttavalleen. Kaverin kehuminen on yleensä alkanut tämän tyyppisillä lauseilla: ”Hyvä tyyppi, entinen urheilija, jolla on iso kivitalo Espoossa” tai ”Loisto kaveri, entinen urheilija, joka on monimiljonääri”.  On käynyt myös niin, että minua lähestynyt mies on itse toisessa lauseessaan kertonut olevansa erittäin hyvin toimeentuleva. Ei toimi. Miksi kaikki luulevat, että tilipussin koolla on väliä? Etenkin ystävieni ”myyntilauseita” ihmettelen. Eivätkö he tunne minua lainkaan?

Minua ei kiinnosta tippaakaan lompakon paksuus. Tai tittelit. Tai auton hinta. Ihminen voi olla älykäs ja kiinnostava ilman, että se näkyy varallisuudessa tai LinkedIn-profiilissa kovanluokan pesteinä.

Sen myönnän, että toki se suoristaa hiukan mutkia aina kimurantilla parisuhdepolulla, että on edes jollakin tavalla samantyyppinen tausta tai vähintäänkin samanlainen arvomaailma. Ehkä jopa edes etäisesti samanlainen tulotaso siinä mielessä, että silloin on mahdollista toteuttaa samanlaisia haaveita esimerkiksi matkustamisesta tuntematta alemmuutta tai ylemmyyttä siitä ettei voi tai siitä että voi. Mutta miksi minulle ”kaupitellaan” varakkaita miehiä? En ole rikas, uraohjus, enkä todellakaan mikään gold digger.

Mitä siihen samanlaiseen taustaan tulee, sen tärkeyden koin muutama vuosi sitten omakohtaisesti. En halua kuulostaa snobilta, mutta tapailin hetken aikaa miestä, joka ei tiennyt mikä on couscous, kavahti ajatuksesta bataattiranskalainen ja mielsi romanttiseksi viikonloppureissuksi laivamatkan Tukholmaan ”koska sieltä saa halpaa nuuskaa”. Olisin mieluummin mennyt vaikkapa mökille kahdestaan. Viimeistään sen halvan nuuskan kohdalla jouduin toteamaan, että maailmamme ovat hiukan turhan kaukana toisistaan.

Mitä rahaan taas tulee, siitä puhuminen ylipäätään on todella tylsää. On aika paljon muita, kiinnostavampia aiheita (korona ei tosin kuulu niihin). Minut voi hyvinkin hurmata puhumalla. Kaksi elämäni suurinta rakkautta ovat tehneet niin. Lentoon lähtenyt keskustelu sytyttää sata kertaa tehokkaammin kuin lipevä flirtti. Kun onnistuu hurmaamaan puhumalla, keskustelulla, kaikesta muusta tulee aika toisarvoista.

Vaikka pankkitilin koolla ei ole minulle merkitystä, arvostan kuitenkin kunnianhimoa. Sitä ei tarvitse osoittaa uralla etenemisessä tai pankkitilin paisuttamisessa, kunhan tuntee paloa johonkin, haluaa olla hyvä jossakin. Kunnianhimoakin enemmän arvostan silti sitä, että osaa nauttia elämästä. Elämästä nauttimisen kun ei tarvitse tarkoittaa luksusmatkoja, kalliita ravintolailtoja, ylähyllyn viinejä. Elämästä voi nauttia niin monella eri tavalla. Pääasia on, että ei elä hampaat irvessä.

Tämän postauksen tarkoitus ei todellakaan ole kiillottaa omaa sädekehääni. Myönnän olevani jonkinsortin materialisti. Vähemmän nykyään kuin ennen, mutta edelleen rakastan kauniita esineitä ja laadukkaita vaatteita ja pidän siitä, että minulla on varaa ostaa halutessani kimppu kukkia tai juuri en nyt joudu laskemaan pennejä ruokakaupassa. Mutta en odota miehen tarjoavan sitä minulle. Minä olen kovalla työllä hankkinut rahani ihan itse.

Tiedostan myös erittäin hyvin, että yrittäjyys on ailahtelevaa ja tulotaso voi hyvinkin kuukauden parin päästä olla aivan toinen. Viime kesä ja korona osoittivat sen kyllä vallan hyvin. Mutta siltikään en halua laskea elintasoani miehen varaan. Ikinä. Joten miksi sillä miehen pankkitilin koolla olisi minulle mitään väliä?

Pääasia on, että hän on hauska, luotettava ja silmäkulmassa on edelleen hiukan pilkettä.

Lue myös:

Mitä miehen tulee olla?

 

Lue myös

X