Sopivasti ihana

Miltä tuntuu herätä nuoren miehen vierestä joka aamu?

Teksti: Riikka Väänänen

Tyynyn jäljet poskilla lounaaseen saakka. Silmät lähes ummessa turvotuksesta. Aamuinen peilikuva säikäyttää jopa sinut. Joka aamu hiukan enemmän. Entä sen vierestäsi heräävän? Etenkin jos hän on vielä nuori. Niin, miltä tuntuu herätä itseäsi nuoremman miehen vierestä joka aamu?

Minä tiedän

Minä tiedän. Enkä kuitenkaan tee niin kuin eräs tuttavani, joka heräsi joka aamu puoli tuntia ennen silloista poikaystäväänsä, jotta ehti meikata itsensä ennen miehen heräämistä. Tai nuku väkisin selälläni välttääkseni silmäpussit, kuten eräs entinen kollegani tekee. En, vaikka herään joka aamu itseäni 13 vuotta nuoremman miehen vierestä.

Sen kuitenkin myönnän, että kun hän eräs harmaa talvipäivä päätti leikata partansa pois ja ajoi siinä samalla 10 vuotta iästään pois, suunnittelin käveleväni tien toisella puolella siihen saakka, kun parta on taas pitkä ja ikä vähän hankalammin arvattavissa.

En voi luvata, että tämä postaus sisältäisi ihmepillerin, jonka nappaan joka ilta näyttääkseni aamulla hehkeältä ja suihkunraikkaalta (jälkimmäinenkään ei ole kovin hehkeä näky enää nykyään). Sellaista ei ole. Minulla ei ole myöskään tarjota ihmeitä tekeviä hoitoaineita tai kikkoja, jotka takaisivat säteilevän näyn edes pienen puunauksen jälkeen. Herään tukka takussa, kasvot aamu aamulta yhä enemmän turvoksissa ja ripsivärin rippeet silmien alla. Aivan kuten muutkin ikäiseni naiset.

Juuri sellaisena kuin olen

En kuitenkaan peittele aamuminääni, vaikka tiedostan hyvin, että sinä syksynä, kun poikaystäväni sai maistaa ensimmäisen kerran kiinteää ruokaa, minä harjasin ripsiini ensimmäiset ripsivärit ja sain ensisuudelmani. Hän herää aamulla (vielä toistaiseksi) ilman pussittavia silmänalusia ja etsii ensimmäisiä harmaita tumman tukkansa seasta. Kun minä taas olen jo siinä pisteessä, että kampaajanikin on todennut päässäni olevan enemmän niin kutsuttuja luonnonvaaleita kuin tummia hiuksia.

Kuvan ilmeestä huolimatta, herään nykyään hymy huulillani lähes joka aamu. Ehkä se pehmentää myös kohtaamista peilikuvan kanssa.

Mietinkö peilikuvaani ja sen rapistumista nyt enemmän kuin ennen? Kyllä. Johtuuko se hänestä? En usko.

Olen pyöritellyt purnukoita jo yli parikymmentä vuotta. Tuijotellut peilikuvaani ja surrut ikääntymisen merkkejä jo kauan ennen kun hän oli aloittanut lukiossa. Olen saanut harmaita hiuksia miettimällä harmaita hiuksia jo ennen kuin hän sai ajokorttinsa. Mietin peilikuvaani ja ikääntymistä, koska ulkonäön ja ikääntymisenmerkkien tutkiminen on työtäni. Olen kouluttanut kampaajia ja kosmetiikkamyyjiä, markkinoinut purkkeja, tiedottanut yhä kekseliäämmistä kosmetiikkauutuuksista ja kirjoittanut satoja juttuja ihonhoidosta ja hiusten värjäämisestä jo ennen ensimmäistäkään ryppyä naamassani.

Haluan uskoa siihen, että hän rakastui minuun juuri sellaisena kuin olen. Ryppyineni ja harmaine hiuksineni.

Sivelen tunnollisesti silmänympärysgeeliä silmieni alle aamuin illoin, hieron kasvoilleni seerumeita ja voiteita, kokeilen yhä uudempia ja kekseliäämpiä keinoja häivyttää pussit ja tummat renkaat silmieni alta ja testaan yhä järeämpiä keinoja taistella maan vetovoimaa vastaan. Mutta tekisinkö niin, jos hän olisi ikäiseni tai vanhempi, kuten entinen mieheni, lasteni isä, oli? Tekisin, sillä se on työtäni. Ja myös siksi, että olen ollut aina kiinnostunut kosmetiikasta ja halunnut huolehtia itsestäni. Ja myös siksi, että nautin siitä. Aivan kuten jo edesmenneet isoäitini tekivät. En tee sitä siksi, että nuori mieheni ei säikähtäisi väsähtänyttä naamaani ja heräisi jonkun muun, nuoremman, vierestä joku aamu. Otin jo toisilla treffeillämme (lensimme Kreikkaan viikoksi) riskin, että hän säikähtäisi aamunaamaani, todellista meikitöntä minääni, ja ne treffit jäisivät viimeisiksi.

Riski kannatti, sillä niistä treffeistä on jo kohta puolitoista vuotta. Aamuminäni ei säikäyttänyt.

Ympäristön paineet

Pohdinko ikäeroamme alituisesti? Tai pelkäänkö, että joku päivä hänen silmänsä aukeavat tai hän hankkii silmälasit ja huomaa, kuinka paljon vanhempi oikeasti olen (muistatte ehkä sen hauskan Instrun mainoksen)? Kyllä ja en.

Luulen, että ympäristö kiinnittää ikäeroomme enemmän huomiota kuin minä – tai hän.

Joskus tuntuu, että vastaantulevat kanssaihmiset katsovat meitä ihmetellen. Satunnaisesti jonkun nuoren ja terhakkaan naisen tullessa vastaan, saatan miettiä, miksi ihmeessä tuo mies pitää minua kädestä, eikä tuota vielä kiinteää ja pirtsakkaa nuorta naista. Minulta on myös kysytty, pelkäänkö hänen lähtevän nuoremman matkaan. En, sillä vaikka hän olisi minua 13 vuotta vanhempi, niin voisi käydä. Se olisi jopa todennäköisempää. Sillä sellaista elämä on. Pitkäaikainen ystäväni kysyin kerran miesystävältäni (parin viinilasin jälkeen), mitä hänen kaverinsa ovat sanoneet, kun hän lyöttäytyi yhteen tällaisen puuman kanssa. Poikaystäväni lähinnä hämmästyi kysymystä.

Vaikka vielä nykymaailman mittapuulla minä olen puuma. Suorastaan superpuuma. On aivan luontevaa, että miehellä on itseään lähes puolet nuorempi puoliso, toisinpäin se jaksaa yhä edelleen hämmentää.

Jo kuopattu Elle-lehtikin otsikoi vielä alle vuosi sitten näyttävästi kannessaan: Tinder-ilmiö: Miksi nuoret miehet haluavat kypsän naisen? En tiedä. En, vaikka tuo ”ilmiö” koskettaa minua omakohtaisesti.

Elle kesäkuu 2019

Onko iällä lopulta edes väliä?

Poikaystäväni on vanha sielu, harkitseva, rauhallinen ja järkevä. Minä taas olen henkisesti edelleen murrosikäinen, impulsiivinen ja kupliva. Olemme erilaisia ja toisaalta myös hyvin samanlaisia. Meillä on sama arvomaailma, samat kiinnostuksen kohteet, olemme molemmat siistejä ja järjestelmällisiä – ja intohimoisia. Kiihdymme nollasta sataan sekunneissa niin hyvässä kuin pahassa. Eikä sillä ole mitään tekemistä iän kanssa.

Kuuntelemme ehkä eri musiikkia, mutta niin tein ex-puolisoni kanssakin. Muuten meillä on hyvin samanlaiset kiinnostuksen kohteet.

Olenko hänen kanssaan, siksi että hän on nuori? Tuskin.

Olen hänen kanssaan, koska kukaan ei ole koskaan kehunut minua yhtä usein kauniiksi, koskenut minua niin hellästi, katsonut niin rakastavasti tai kohdellut yhtä hyvin kuin hän. Se, miksi hän on minun kanssani, sitä pitäisi kysyä häneltä. En kuitenkaan usko, että se liittyy ikään.

Joten rupsahtakaa rauhassa rakkaat. Tai olkaa rupsahtamatta. Hoitakaa itseänne itsenne vuoksi. Nauttikaa jokaisesta hetkestä peilin ääressä (tai edes lähes jokaisesta). Sillä jos tunnette olonne hyväksi, näytätte hyvältä. Luottakaa siihen, että olette sopivasti ihania juuri sellaisina kuin olette. Niin kliseiseltä kuin se kuulostakaan.

Ikä saa näkyä, mutta itsestään saa ja kannattaa silti huolehtia. Ihan vain oman itsesi vuoksi.

Ikä on vaan numeroita, mutta on siitä huolimatta ihan ok laittaa kapuloita ajanrattaisiin.  Ja ottaa riski ja rakastua. Joko nuorempaan tai vanhempaan.

Hyvää uutta vuosikymmentä ja nautinnollisia hetkiä ihonhoidon parissa!

 

Lue myös:

Kuinka piilottaa harmaat

Sopusuhtaiset huulet täyteaineella

Anna peilikuvallesi mahdollisuus

 

 

Lue myös

X