Mitä kaipaan parisuhteesta – vai kaipaanko mitään?

Tottakai kaipaan. Olisi valhe väittää, että en. Muistan joskus sanoneeni, että sinkkuudessa on parasta se, että ketään ei kiinnosta, mitä teen – ja pahinta se, että ketään ei kiinnosta mitä teen. Kaipaan parisuhteesta muun muassa sitä, että on joku, joka välittää. Vaikeeta-biisissä kiteytyy yksi olennaisin asia:

”Mul on ikävä sitä
Kun joku mua halaa
Pitää hetken hyvänä
Ja sanoo et rakastaa”

En silti halua parisuhdetta ehdoin tahdoin. En ole jonkun kanssa vain sen vuoksi, etten olisi yksin. Minun on yllättävänkin hyvä olla yksin. Etenkin, kun voin jakaa kaiken kahden parhaan samassa elämäntilanteessa olevan ystäväni kanssa.

Nautin siitä, että voin tulla ja mennä. Herätä viideltä, lähteä salille, olla vaikka koko päivän pyjamassa.

Juuri nyt en edes haluaisi asua kenenkään kanssa. Näin on hyvä. En kaipaa mustasukkaisuutta, kyttäämistä, riitoja.

Olen ollut vahdittu, minua on haukuttu. Olen jopa kuullut moitteita siitä, että kotona yksin työtä tekevänä (ennen koronaa), en aamulla jaksanut meikata. Sellaiseen en enää ikinä lähde. En suostu siihen, että minua käytetään hyväksi tai tekemisiäni seurataan.

Hyvä parisuhde perustuu luottamukseen ja molemminpuoliseen kunnioitukseen – ja siihen vapauteen, mitä edellämainitut asiat antavat. Parisuhteessa molemmilla pitää olla tilaa hengittää. Jos se ei ole mahdollista, olen mieluummin yksin.

Edelleen tuntuu olevan vallalla käsitys, että miehillä on tarve mennä ja naiset ”kyttäävät”. En allekirjoita sitä. Minä olen liian vapaa sielu tullakseni sidotuksi lieden ja henkisen nyrkin väliin. Minulla on oma elämä ja paljon ystäviä. Ja niin sen pitääkin olla. En myöskään tunne tarvetta vahtia ketään. Vahtimalla kukaan ei pysy siinä vieressä. Eikä pidäkään pysyä.

Silti kaipaan parisuhdetta. Ainakin toisinaan. Tällaisina sateisina päivinä tai etenkin sateisina iltoina, olisi kiva jakaa sohva jonkun toisen kanssa. Haluaisin myös toisinaan herätä laiskaan sunnuntaihin jonkun kainalosta. Se ei kai ole liikaa pyydetty?  Kävisin mielelläni syömässä kynttilänvalossa, lentää lämpöön tai lähteä laskemaan puuterille tutun ihmisen kanssa. Haluaisin suunnitella jotain tulevaa jonkun kanssa.

Minusta olisi ihanaa, jos joku toivottaisi minulle hyvää huomenta tai yötä – vaikka vain puhelimen kautta.

Haluaisin, että joku silittäisi hellästi selkääni, koska hän välittää juuri minusta.

Kaipaan sitä yhteyttä, joka parisuhteessa parhaimmillaan on. Sellaista samalla aaltopituudella ratsastamista, jota ei vieraiden ihmisten kanssa voi koskaan olla. Tai ainakin hyvin harvoin. Olen kokenut sen kerran elämässäni. Se oli mahtavaa. Sitä on ikävä.

Kaipaan parisuhteesta paljon, mutta en niin paljon, että suostuisin ihan mihin vain tai kenen kanssa vain. Yksinkin on yllättävän hyvä olla.

Kynttilänvaloa syksyyn!

Lue myös:

Mies ei enää vie, eikä nainen vikise