Sopivasti ihana

Näyttääkö peilikuva harmaalta? Näillä keinoilla kirkastat myös talvi-ihon

Teksti:
Riikka Väänänen

Tämän hehkun kun saisi ympärivuotiseksi ja vielä ilman aurinkoa.

Aamunaama ei varsinaisesti ole päivänpelastus, etenkään näin talviaikaan. Joskus on tosin vaikea sanoa, mikä tekee siitä erityisen ankean esimerkiksi juuri maanantaiaamuna. Etenkään jos silmäpussit eivät ole jättimäiset tai supernäppy ilmestynyt yön aikana keskelle nenänpäätä. Toki syynä voi olla viikonlopun huippuhauskat ja vähän pitkälle venähtäneet pikkujoulut. Useimmiten peilikuva on normaalia elähtäneemmän näköinen sen vuoksi, että kesän päivetyksestä ei ole enää jäljellä ripaustakaan, ihon väri on muutenkin hitusen harmaa ja pinta karhea. Ihon voi kuitenkin kirkastaa monellakin tavalla ja nopeasti.

Whamisan kuorintalaput ovat helppoutensa vuoksi suosikkikuorintani. Ja ne ovat luonnonkosmetiikkaa!

Kuorinta

Kuulostaa tylsältä, tiedän, mutta kuorinta on helpoin ja nopein tapa kirkastaa ihonväriä. Se siistii ihon pinnan eli poistaa karheuden, antaa potkua pintaverenkierrolle (lue: parantaa ihonväriä) ja avaa väylän kaikille niille tuoksuville seerumeille ja voiteillesi, joita kylpyhuoneen kaapiin olet hamstrannut. Onneksi ympäristöön kertyville muovirakeille on sanottu heipat jo jonkin aikaa sitten ja nyt iho kuoritaan kasvien ja hedelmien siemenien rouheilla, taas niin kovin trendikkäillä hedelmähapoilla ja, ah, niin ekologisilla musliiniliinoilla. Vaikka ihosi olisi kuiva tai herkkä, voit kuoria ihoasi silti. Tee kuorinta vain kerran viikossa ja sellaisilla tuotteilla, jotka yhtä aikaa sekä rauhoittavat että kirkastavat ihoa. Saatat ehkä muistaa ihoa raapivan Apri-kuorinnan, jonka jälkeen naamalla oli kyllä väriä, mutta pehmeydestä ei ollut tietoakaan. Nykyinen kosmetiikkakoneisto on tehnyt kuorinnasta helppoa. Sinun ei tarvitse raapia ihoasi verille tai virittää kylppäriisi kotispata kuoriaksesi ihoasi, sillä on olemassa myös esimerkiksi kuorivia kasvovesiä (esimerkiksi Biotherm Pure.Fect Skin Purifying Toner), seerumeita (kuten The Ordinary Lactic Acid 10 % + HA 2 % -maitohappokuorinta) ja yövoiteita (Ole Henriksen Goodnight Glow Retin-ALT Sleeping Creme) eli et tarvitse välttämättä kasvokuorintaa lainkaan, vaan saat yhdestä purkista sekä hoidon että kuorinnan.

Talvisin jään liian helposti vääntämään punttia sisälle, vaikka ulkoliikunta tekisi terää talvi-ihollekin. Tuo ohje ”Älä pudota painoja lattialle!” huvittaa minua aina, sillä myönnän, että yksi syy käydä salilla on juurikin (ikuinen) painonpudotus.

Liiku!

Mitä enemmän liikut (mieluusti ulkona), sitä paremman värinen ihosi on. Siihen ei tarvitse edes aurinkoa. Pelkkä reipas kävely lisää verenkiertoa ja se näkyy poskilla kauniina rusotuksena. Nyt en puhu lenkkeilyn jälkeisestä punaisena kirkuvasta naamasta, vaan ihan terveestä punasta poskilla. Ja kävely on vielä ihan ilmaistakin – eikä tee yhtään pahaa niille toisille poskillekaan, jotka ovat parikymmentä senttiä vyötärön alapuolella.

Kosteusvoide

Kyllä. Niin yksinkertaista se on. Kun rasvaat naamaasi, se pysyy pehmeänä ja pehmeä iho on aina paremman värinen kuin karhea.

Medik8 Daily Radiance Vitamin -päivävoide kosteuttaa ja kirkastaa ihoa todella tehokkaasti.

C-vitamiini

Tuo ihonhoidon supervitamiini. Kun sitä on voiteessa tai seerumissa, se kirkastaa ja kiinteyttää ihoa. Sen lisäksi ei tee yhtään huonoa nappailla lisäksi C-vitamiinia lisäravinteen muodossa. Olen lisäravinteiden suurkuluttaja ja ne täyttävät aamiaislautasestani ainakin puolet, mutta siitä myöhemmin sitten tulevissa jutuissa.

C-vitamiini ei vain ehkäise flunssaa mutta myös pitää ihon kirkkaana ja napakkana.

Itseruskettava puuteri

Itseruskettavan ei tarvitse tarkoittaa kädet värjäävää, pahalta haisevaa rasvaa, joka tekee ihostasi raidallisen ja oranssin. Minun suosikkini on jo useamman vuoden ollut Vita Liberatan itseruskettava puuteri. Sitä käytetään kuin aurinkopuuteria, paitsi että tämä päivetys pysyy. Eikä se haise. Ja jos hankit kaksi väriä, voit tehdä tummemmalla varjostukset, jotka eivät huuhtoudu pois iltapesussa.

Käytän itseruskettavaa Vita Liberatan Trystal Pressed Minerals -kompaktiaurinkopuuteria 01 koko kasvoille ja sävyllä 02 teen varjostukset.

Aurinkokapselit

Aloin aikanaan syömään aurinkokapseleita aurinkoihottumani takia. Sitten huomasin, kuinka ne nopeuttavat, syventävät ja pidentävät rusketustani. Eikä siinä kaikki: ne tekevät ihosta paremman värisen myös silloin, kun aurinkoa ei edes näy. Syynä siihen on kapselien sisältämä beetakaroteeni. Tiedättehän porkkanasosetta popsivien taaperoiden punertavat posket? Jos porkkana ei maistu (minä ainakin sain kouluaikana yliannostuksen porkkanaraasteesta), nappaa sen sijaan yksi tai kaksi aurinkokapselia päivittäin. Ihosi kiittää siitä myös etelän lomalla, sillä aurinkokapselien ansiosta iho on edes hitusen valmiimpi paahteeseen.

Syön vaihtelevasti eri merkkien aurinkokapseleita, mutta mielestäni Lieracin Sunnissime-kapseleilla tulee kaunein väri.

Hollywood Peel

Kokeilin hiljattain – ja nyt huomio aikuisiän aknesta kärsivät, tulevat vanhojentanssijat ja muut selkänsä paljastavat! – dermatologi Hanna Raition (Eiran Sairaala) tekemää Hollywood Peeliä. Nimi tulee siitä, että sillä saadaan iholle aivan erityinen hollywoodmainen hehku. Hoidossa iholle levitetään ensin nyt niin muodikasta hiiltä. Hiilellä on taipumus imeä itseensä epäpuhtauksia, aivan kuten savella ja turpeellakin. Sitten hiili ”poltetaan pois” laserilla. Laser hoitaa ihon pinnan lisäksi myös ihon syvempiä kerroksia eli antaa potkua laiskistuneelle kollageenintuotannolle. Hoito ei satu, iho ei punoita sen jälkeen ja se kirkastaa ihon heti. Erityisen hyvä Hollywood Peel on etenkin akneiholle ja näppyihin taipuvaiselle selän iholle. Silloin kertakäsittely ei välttämättä riitä, mutta jo muutamalla hoitokerralla iho on aivan eri näköinen, värinen ja puhdas. Minulla kertahoidon ihon väriä parantava vaikutus kesti yli kuukauden kaikesta työ- ja muuttostressistä huolimatta.

Hollywood Peel sopii erityisen hyvin akneiholle, mutta tekee nimensä mukaisesti ihosta kuin ihosta kuulaan kertahoidolla.

 

 

 

 

X